Raju vatsatauti päätti Huntingtonin seitsenottelun

Maria Huntingtonin seitsenottelu päättyi Dohan MM-kisoissa rajuun virusperäiseen vatsavaivaa Huntington tuli  torstaina verryttelykentällä niin huonovointiseksi, ettei pystynyt aloittamaan ottelun toista kilpailupäivää. Hän oli kisan avauspäivän jälkeen 13:s.

– Maria meni kevyiden vetojen jälkeen vessaan ja istui sitten vessan käytävällä ja piteli vatsaansa kun menin katsomaan, kun häntä ei kuulunut, Huntingtonin valmentaja Matti Liimatainen kertaili.

– Päätös keskeyttää syntyi siinä. Minä sanoin hänelle, että kausi oli tässä, siiviliterveys on tärkeämpi asia kuin kilpailutulos.

Liimataisen mukaan Huntington totesi jo bussissa matkalle hotellista verryttelykentälle, että olo hieman erikoinen.

– Siinä vaiheessa Maria oli kuitenkin vielä liikkeellä sillä asenteella, että mennään kentälle ja kilpaillaan kovaa. Olo paheni nopeasti kentällä, kun Maria meni tekemään rentoja vetoja, Liimatainen kertaili.

Liimataisen mukaan Huntingtonilla ei enää pysynyt neste sisällä kovien vatsavaivojen takia.

– Kyse ei ollut mistään normaalista kilpailujännityksestä, Liimatainen sanoi ja kiitteli verryttelykentän lääkintähenkilöstöä ripeästä ja avuliaasta toiminnasta.

Huntington on tehnyt tällä kaudella seitsenottelussa 22-vuotiaiden SE:n 6339 pistettä ja oli hyvän avauspäivän jälkeen Dohassa yli 6000 pisteen vauhdissa.

– Tällainen ei ole mukava päätös valmentajalle, mutta urheilijalle se on vielä kovempi, mutta Marilla on ollut loistava kausi, Liimatainen sanoi.

The post Raju vatsatauti päätti Huntingtonin seitsenottelun appeared first on Yleisurheilu.fi.