Uutiset

Nuoret paraurheilijat pääsevät nauttimaan YAG:n kisahuumasta tulevana kesänä

Parayleisurheilu on ollut hurjassa nosteessa viimeisten vuosien aikana ja useat valovoimaiset urheilijat ovat niittäneet menestystä kansainvälisissä kilpailuissa. Leo-Pekka Tähden lisäksi olemme saaneet mukaan paljon uusia kasvoja, kuten Amanda Kotaja, Marjaana Heikkinen, Toni Piispanen ja Henry Manni. Paraurheilun yleistyminen kertoo ilahduttavaa sanomaa siitä, että urheiluseurat entistä paremmin haluavat huomioida kaikenlaiset liikkujat toiminnassaan ja urheiluun kannustetaan ennakkoluulottomasti….

YAG varautuu kesän epidemiatilanteeseen eri valmiustasoilla

Youth Athletics Games on koonnut vuosi toisensa jälkeen valtavan määrän innokkaita nuoria yleisurheilijoita yhteen mittelemään toisiaan, sekä omia rajojaan vastaan. Viime kesänä, ensimmäistä kertaa YAG:n historiassa, kesän ykköstapahtuma jouduttiin siirtämään koronavirus pandemian vuoksi. Kahdesti. Virus jyllää edelleen vahvana, mutta alkaneet rokotukset tuovat valoa tunnelin päähän.  Ennalta-arvaamattoman luonteensa vuoksi kilpailuorganisaatio on kuitenkin tehnyt toimintasuunnitelman erilaisten skenaarioiden…

Hotellimajoituspaketit ovat nyt myynnissä

YAG:n hotellimajoituspaketit ovat nyt myynnissä YAG:n nettisivuilla Tapahtumainfo > Majoitus ja hotellipaketit. Hotellimajoitus myydään YAG:n organisaation puolesta kahden yön kisapaketteina (pe 23.-25.7). Yhden tai useamman kuin kahden yön majoituksissa kannattaa kilpailijan olla suoraan yhteydessä hotelleihin. Majoitus maksetaan suoraan varauksen yhteydessä. Huomioithan, että suorituksen voi tehdä ainoastaan nettipankissa Debit puolella. Ryhmämajoituksissa voit ottaa yhteyden kisaorganisaatioon (salli.heinikainen@lum.fi)….

Uskallanko varata majoituksen? – YAG:n hotellimajoituspaketit tulevat myyntiin 20.1.

YAG kilpaillaan ensi kesänä keskellä kiivainta kesäsesonkia, jonka johdosta hotellimajoitusten varaaminen ajoissa on entistä tärkeämpää. YAG on varannut kilpailijoilleen majoituskiintiöitä useista Lappeenrannan ja sen lähialueiden hotelleista, jotka tulevat myyntiin 20.1 YAG:n nettisivuilla. Koronaepidemian johdosta majoituspalveluiden toimialalla on ollut mittavia valtakunnallisesti ulottuvia haasteita, joka näkyy myös Etelä-Karjalassa hotellitarjonnan kapenemisena. Näistä syistä majoitus on suositeltavaa varata kuluvan…

Poikkeusjärjestelyin kohti uutta vuotta – Minkälainen on YAG 2021?

YAG joutui tänä vuonna väistymään suurempien voimien tieltä ja tapahtuma päätettiin siirtää uuteen ajankohtaan 23.-25.7.2021. Vaikka tulevan vuoden näkymät ovat edelleen epävarmat, ovat ensi vuoden kilpailun järjestelyt jo kovassa vauhdissa. Tästä on kiittäminen viime kesän rohkeita ja ennakkoluulottomia tapahtumanjärjestäjiä, jotka poikkeustilanteesta huolimatta pystyivät sopeutumaan uusiin olosuhteisiin! YAG:n järjestelyorganisaatio haluaa jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia tienraivaajia,…

Lappeenrannassa kilpaillaan 1.-2.8. Mondo Myötätuulikisat

Tule testaamaan kesän 2021 YAG kilpailuareena Lappeenrannan Kimpiseen elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun kentällä järjestetään Mondo Myötätuulikisat sarjoille 9-17 -vuotiaat. Osallistumisesta on mahdollisuus voittaa kisapassi ensi kesänä järjestettävään YAG:hen. Youth Athletics Games kilpaillaan poikkeuksellisesti vasta ensi kesänä 23.-25. heinäkuuta Kimpisen kentällä Lappeenrannassa. Alun perin tänä vuonna kilpailutapahtuma oli tarkoitus järjestää kesäkuussa, joka sitten siirrettiin heinä-elokuun vaihteeseen,…

YAG siirtyy heinäkuuhun 2021

Nuorisoyleisurheilun suurtapahtuma Youth Athletics Games (YAG) siirtyy vuoteen 2021. YAG järjestetään Lappeenrannassa 23.-25.7 2021. Tänä vuonna tapahtumaa ei järjestetä. Yleisurheilun 11-17-vuotiaiden Seuracup sen sijaan kilpaillaan tiivistettynä niin, että finaalijoukkueet ratkaistaan yhden piirikisan perusteella. YAG:n piti olla Lappeenrannassa kuluvan vuoden heinä-elokuun taitteessa. – Päädyimme siirtoon ensi vuodelle, koska haluamme säilyttää Youth Athletics Gamesin suurtapahtuman luonteen samalla varmistaen,…

Tiedote: YAG vetää henkeä, päätöksiä luvassa toukokuussa

Hallituksen päätös kieltää yli 500 hengen yleisötilaisuudet heinäkuun loppuun asti vaikuttaa olennaisesti nuorisoyleisurheilun Youth Athletics Games -suurtapahtumaan. Sen piti olla Lappeenrannassa jo kesäkuussa, mutta se siirrettiin heinä-elokuun taitteeseen (31.7.–2.8.2020). – YAG:n järjestävät toimivat luonnollisesti viranomaisten ohjeiden mukaan. Tietoa siitä voiko Suomessa järjestää suurtapahtumia elokuussa, on luvassa kesäkuun alussa. Me linjaamme ja tiedotamme toukokuussa, jäämmekö odottamaan…

Tiedote: Lappeenrannan YAG siirtyy

Youth Athletics Games (YAG) siirtyy heinä-elokuun taitteeseen. Nuorisoyleisurheilun suurtapahtuman piti olla Lappeenrannassa jo kesäkuun puolivälissä, mutta koronavirusepidemian luoman tilanteen takia YAG järjestetään 31.7.–2.8.2020. Tapahtumapaikka on Lappeenrannan Kimpisen kenttä. – Kilpailun järjestelyt jatkuvat kohti heinä-elokuun taitetta. Luonnollisesti seuraamme koko ajan millaisia päätöksiä ja ohjeita viranomaisilta tulee liittyen tapahtumien järjestämiseen ja toimimme niiden mukaan, sanoo Suomen Urheiluliiton…

YAG:lle päätettiin varapäivät, kisan ajankohta varmistuu 16.4.

Youth Athletics Games -tapahtumalle (YAG) on päätetty varapäivät. Lappeenrannassa järjestettävän nuorisoyleisurheilun suurtapahtuman alkuperäiset päivät ovat 12.–14. kesäkuuta. Jos tapahtumaa ei koronavirusepidemian takia voida tuolloin järjestää, varapäivät ovat 31.7.–2.8. 2020. – Päätös mahdollisesta varapäivien käyttämisestä julkistetaan tiedotteella 16. huhtikuuta. Seuraamme viranomaisten ohjeita ja toimimme niiden mukana. Jos YAG on mahdollista järjestää kesäkuussa, niin tehdään, muussa tapauksessa kilpailu…