Kortetmaa ja Ahlfors odottavat tiukkoja satasia Kalevan kisoissa: ”Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu”

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Anniina Kortetmaa ja Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors ovat kumpikin vahvoja nimiä, kun Kalevan kisojen pikamatkojen mitalisteja ennakkoon veikkaillaan. Molempien kausi on ollut tasainen, mutta kumpikin toivoo loppukaudelle vielä kovempia aikoja.

Anniina Kortetmaa on kilpaillut ahkerasti, sillä tilastoihin on kesän aikana kertynyt 11 satasen ja seitsemän 200 metrin juoksua.

– Hyvä fiilis on itselläni siitä, että olen pystynyt tosi paljon kisailemaan. Aiempina vuosina on ollut vähän sitä, että olen vähän jännännyt, miten jalat kestävät juosta kisoja. Jossain vaiheessa on tullutkin, etten ole pystynyt, Kortetmaa sanoo.

Hän iloitsee kilpailujen määrän lisäksi hyvästä tasostaan, joka on jo vienyt satasella ennätykseen 11,59 ja kakkosella parhaimmillaan 23,83:een.

– Ehkä itse vähän odotan vielä sellaista piikkiä, että tulisi parannus. Satanen ja kakkonen ovat molemmat menneet ihan kohtuuhyvin. On ollut haave ja tavoite, että pääsisin juoksemaan 11,50:n alle. Tarviisi vielä jonkunmoisen parannuksen, mutta toivoisin, että sinne tipahtaisi. 200 metrillä haluaisin ennätyksen rikkoa, se (23,62) on toissa vuodelta.

Viilattu juoksutekniikka säästänyt jalkavaivoilta

Kortetmaan vuosi on kokonaisuudessaan ollut hyvä ja vienyt häntä urheilijana eteenpäin:

– Viime syksystä asti on koitettu juoksutekniikkaa muuttaa sellaiseksi, etteivät takareidet kuormittuisi niin paljon. Pieniä juttujahan ne ovat, mutta vaatii aika paljon, että juoksutekniikkaa saa muutettua. Nyt ainakin huomaan, että on jotain muutosta tapahtunut, kun olen pystynyt näin paljon kisaamaan, jalkavaivoilta tänä kesänä kokonaan säästynyt Kortetmaa sanoo.

Hän juoksi satasen ennätyksensä kesäkuussa Jyväskylässä, muttei pidä sitä kauden parhaana juoksunaan.

– Ajallisesti se yllätti, se ei ollut juoksuna mitään parasta. Ehkä Turussa alkueräjuoksu (11,66) on ollut tältä kesältä teknisesti parhaita tähän asti. Minulla on ollut ongelmaa, että 20:stä 40 metriin juoksu ei oikein etene vaan polkee vähän paikallaan, mutta Turussa sain kiihdytyksen jatkumaan tasaisesti ja juoksu kulki loppuun asti.

Kalevan kisoja hän odottaa mielenkiinnolla.

– On aika tasaista satasen kärkipäässä. Lotta (Kemppinen) on kova, samoin Taika (Koilahti) ja Hantta (Latvala) on totta kai tosi kova. Johanna (Kylmänen) on juossut tosi hyvin, ja jos Aino (Pulkkinen) on viivalla, uskon hänen juoksevan hyvin. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, Kortetmaa sanoo hymyillen.

Satasen jälkeen hänellä on ohjelmassaan myös 200 metriä.

– Tasainen kisa. Se on tosi hyvä. Kun on tiukka kisa, se voi tehdä sen, että parantaa roimasti kaikkien tuloksia finaalissa. Toivotaan, että tulisi sellainen.

Ahlfors: ”On jäänyt vielä piippuun”

Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors on kotimaan kesän tilastokakkonen 10,52:lla, mutta juoksija itse odottelee parempia aikoja.

– En ole mikään supertyytyväinen. Toivoisin, että lujempaa kulkisi, mutta ihan ok-kausi toistaiseksi. Keväällä oli vähän akillesjänteiden kanssa vaivoja ja kesäkuussa olin vähän pidempään flunssassa, se vähän söi siinä. Nyt olen saanut olla terveenä, Ahlfors sanoo.

Ahlforsin kevääseen toi erilaista vaihtelua MM-viestireissu Japaniin, jonka vuoksi harjoittelua muokattiin.

– Sen jälkeen sain ihan hyvän treenipätkän. Nyt katsotaan vaan, mihin tämä kantaa.

Kesällä hän on juossut satasen 11 kertaa, joista kuudesti 10,60 tai kovempaa.

– Lapinlahdella (10,57 ja 10,59) tuntui parhaalta, mutta juoksu meni aika plörinäksi. Siihen sattui joku huono askel, ja se oli vähän siinä. Siellä tuntui tosi hyvältä. Muuten juoksut ovat olleet sellaisia, että on tuntunut, että on jäänyt vielä piippuun. Parempaa olisi varaa juosta, mutta toivottavasti on jäänyt pankkiin Kalevan kisoihin, Ahlfors tuumii.

Ahlfors muistaa Kimpisen kentän radan hyväksi ja nopeaksi, joten hän ennustelee sopivissa tuulissa kovavauhtista kilpailua.

– Itseltäni odotan ihan hyvää juoksua, on tuntunut ihan hyvältä meininki. Erittäin tiukkaa on, näyttää, että taso on tosi tiukka. Monta kaveria, joka pystyy voittamaan. Mielenkiintoinen satku tulee olemaan, Ahlfors sanoo.

 

 

 

The post Kortetmaa ja Ahlfors odottavat tiukkoja satasia Kalevan kisoissa: ”Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu” appeared first on Yleisurheilu.fi.