Koleus ei vienyt iloa eikä kannustamista Kempeleen Seuracupissa

Iloinen kannustus raikui ja yleisurheiluväki oli suu hymyssä, kun Seuracupin toinen osakilpailu käytiin Kempeleen Sarkkirannan kentällä. Hyvä, hyvä, jaksaa, jaksaa -kannustukset ja onnittelut toisten hyvistä tuloksista kuuluivat useaan otteeseen illassa, joka huipentui sekaviesteihin.

Mukana oli aiempaan yhteistyömalliin myös Lapin seuroja, ja erityisesti Pohjan Koitto oli kasvomaalauksia myöten joukkueena innolla mukana.

–  Pikkubussilla tultiin, mukava yhteinen juttu, tuumaili valmentaja Laura Kylmälä seuran iloisesta kisareissaajaryhmästä.

Koleasta säästä huolimatta korkeuspaikalla vireessä oli P11-sarjassa Oulun Pyrinnön Väinö Kekkonen, joka ylitti 134.

– Aika paljon joutui pitämään itseään lämpimänä. 136:sta yritykset olivat ihan hyviä, tuntui vaan, että se oli hirveän korkea, kun en ollut ennen hypännyt tuota. Seuracup on ihan hyvä, saa pisteitä tiimille. Meillä on mennyt hyvin, illan päätteeksi vielä 600 metriä viestissä kipaissut Kekkonen sanoo.

Kekkosen ja monen muun junnun kesä jatkuu tiivisti kilpaillen, joten uusia korkeuksia, pidempiä hyppyjä ja entistäkin kovempaa vauhtia voi vielä hyvinkin olla tälle kesälle luvassa.

Kempeleen kisojen tulokset

 

 

The post Koleus ei vienyt iloa eikä kannustamista Kempeleen Seuracupissa appeared first on Yleisurheilu.fi.