Nuoret paraurheilijat pääsevät nauttimaan YAG:n kisahuumasta tulevana kesänä

Parayleisurheilu on ollut hurjassa nosteessa viimeisten vuosien aikana ja useat valovoimaiset urheilijat ovat niittäneet menestystä kansainvälisissä kilpailuissa. Leo-Pekka Tähden lisäksi olemme saaneet mukaan paljon uusia kasvoja, kuten Amanda Kotaja, Marjaana Heikkinen, Toni Piispanen ja Henry Manni.

Paraurheilun yleistyminen kertoo ilahduttavaa sanomaa siitä, että urheiluseurat entistä paremmin haluavat huomioida kaikenlaiset liikkujat toiminnassaan ja urheiluun kannustetaan ennakkoluulottomasti. Monessa seurassa paraurheilijoiden on entistä helpompi lähteä mukaan toimintaan sopeutetusti tai oman ryhmätoiminnan kautta.

Nyt YAG haluaa tehdä ulostulon urheilun tasa-arvon nimissä ja järjestää mahdollisuuden jokaiselle 9-17 vuotiaalle osallistua vammasta tai rajoitteesta riippumatta osallistua tähän yleisurheilun suurjuhlaan. Lajiohjelmasta löytyy jo 100m kelaus, johon toivomme reilusti osanottajia ympäri suomen. Myös kenttälajien osalta lajiohjelmaa tullaan kasvattamaan yhteistyössä Kaipolan vireen kanssa. Nämä lajit ilmoitetaan myöhemmin.