Liipola kuudes Hallen moukarikilpailussa: ”Heiton alku on pieni dilemma” (video)

Someron Esan Henri Liipola heitti kuudenneksi tuloksella 72,81 Saksassa Hallen heittopäivien miesten moukarikilpailussa. Liipolan pisin heitto syntyi sarjan viimeisellä heitolla. Toiseksi pisin kantoi 72,49.

– Sellainen medium miinus, Liipola arvioi kesän kilpailukauden avaustaan.

Voittoon Hallessa heitti Puolan Pawel Fajdek. Hän pyörähteli toisellaan 79,04. Se oli kolminkertaiselle maailmanmestarille kauden toinen kilpailu. Ensimmäisessä hän heitti 80,03. Toiseksi Halleissa sijoittui Kreikan Mihalis Anastasakis, joka heitti 75,16.

Harjoitusten perusteella Liipola odotteli 73–74 metrin heittoa.

– Ajattelin, että tuo viimeinen heitto olisi ollut vähän pidempi, mutta ei sitten ollut. Toiseksi viimeinen olisi varmaan ollut sarjan pisin, mutta moukari otti vasemmalta puolelta verkkoon, Liipola tuumi.

– Harjoituksissa puntti on ollut kevyttä. Nyt oli aika voimakas olo, mutta heiton alku on pieni dilemma. Siinä lantion pitäisi pysyä paremmin paikallaan, että alku olisi mahdollisimman stabiili. Siihen pitää nyt keskittyä.

Liipola kilpailee seuraavan kerran Lahdessa keskiviikkona Motonet GP -sarjan avauksessa. Liipolan ennätys on viime vuonna heitetty 75,47.

Halle, Saksa:

Kv. Heittopäivät:

Miehet, moukari: 1) Pawel Fajdek, Puola 79,04, 2) Mihalis Anastasakis Kreikka 75.16,…6) Henri Liipola Suomi 72,81.

The post Liipola kuudes Hallen moukarikilpailussa: ”Heiton alku on pieni dilemma” (video) appeared first on Yleisurheilu.fi.