Katso kaikki PNG:n osallistujat: ME-naiset Suhr ja Włodarczyk täydentävät Turun tähtikatrasta

Naisten seiväshypyn olympiavoittaja Jenn Suhr ja naisten moukarinheiton supertähti Anita Włodarczyk ja  täydentävät Paavo Nurmi Gamesin tähtikaartia kesäkuun 11. päivä Turussa. Kisojen koko osallistujalistaus löytyy täältä.  Linkki myös jutun lopussa

Kautta aikojen vain kolme naisseiväshyppääjä on ylittänyt viisi metriä. Heistä kaksi, Yhdysvaltain Suhr ja Sandi Morris kilpailevat Turussa. Morris meni viisi metriä ulkoradoilla ja Suhr pitää halussaan sisäratojen ME-tulosta 502.

Suhr taivutti Brockportissa kolme vuotta sitten 503, mutta se kelpasi vai tilastoihin, muttei halli-ME-tulokseksi. Kuluvan ulkoratakauden Suhr on aloittanut vahvasti. Austinissa meni keväällä 491.

Włodarczyk on lajinsa ME-nainen ja hallitseva MM-, olympia- ja EM-voittaja. Turussa hän kohtaa Kiinan Wang Zhengin, jolle hän hävisi kauden avauksessaan Nanjingissä.

Włodarczyk kävi syksyllä leikkauksessa, jossa korjattiin nilkasta nivelsidevamma. Kuntoutus onnistui ja kausi alkoi odotuksiin nähden etuajassa toukokuussa.

– Nyt olen terve ja se on pääasia, Włodarczyk tuumi heitettyään kauden avauksessaan 73,64.

Ståhl kykenee laukaisemaan saaribonuksen

Miesten kiekossa voittotuloksena 70,98:n ylitys ja keihäänheitossa 93,09:n ylitys tuo bonuksena heittäjälle saaren Turun saaristosta.

Lähimpänä bonusta kevään perusteella on Daniel Ståhl. Kiekonheiton MM- ja EM-mitalisti heitti Tukholmassa Timanttiliigan kilpailussa 69,57, mutta sivalsi yliastutulla reilusti yli 70 metriä, ja pystyy yli 71 metrin.

Hyvässä kunnossa myös Turussa Ståhlin haastava Jamaikan Fedrick Dacres. Hän heitti Tukholmassa 68,96 ja on väkevässä nousukunnossa

Miesten keihäänheitossa yli 90 metrin kaari on vielä näkemättä, mutta Turussa voittoa puolustava Magnus Kirt ja viime kesän nivusongelmista kuntoutunut Bernhard Seifert ovat kevään mittaan heittäneet 89,33 ja 89,00. Myös Seifert nähdään Turussa.

Kilpailussa heittävät myös olympiavoittaja Thomas Röhler, Saksan Julian Weber ja kotimaan kärkinimistä Oliver Helander ja Antti Ruuskanen,

Amerikkalaisvauhtia pikamatkoilla: Gatlin, Rodgers ja Collins

Pikajuoksun amerikkalainen kestomenestyjä Justin Gatlin, 37, kohtaa 100 metrillä maanmiehensä Mike Rodgersin, 34. Kaksikolla on takanaan pitkä ura, mutta kova nälkä menestyä Dohan MM-kisoissa, jossa Gatlin puolustaa mestaruutta.

Naisten 100 metrin kärkinimi Turussa on Yhdysvaltain Shania Collins. Hän teki viime kesänä läpimurtonsa 100 metrin eliittiin juoksemalla Eugenessa Yhdysvaltain yliopistomestaruuskisojen välierissä 10,98.

Collins nousi otsikoihin viime kesän myös juostuaan Tampassa kovassa myötätuulessa (+5,3 m/s) 200 metriä 21,97. Tulos oli Yhdysvaltain yliopistourheilun kattojärjestö NCAA:n historian nopein missä oloissa juostu aika.

Olympiamitalisti Nia Ali naisten pika-aitoihin

Naisten 100 metrin aidoissa mukana on Yhdysvaltain aituritrio Nia Ali, Christina Clemons ja Evonne Britton, joka on kevään mittaan juossut jo 12,7-alkuisia aikoja.

Ali on pika-aitojen viime vuosien huippunimiä. Hän on kaksinkertainen MM-hallien 60 metrin aitojen voittaja ja 100 metrin aitojen olympiakisojen hopeamitalisti. Hän juoksi matkan toissa kesänä 12,52, mutta ei kilpaillut viime kesänä kun hänen ja kanadalaisen pikajuoksija Andre De Grassen perhe kasvoi kesäkuussa tyttärellä.

Paavo Nurmen kisoissa kilpailevat liki kaikki yleisurheilun kotimaisen huippunimet. Miesten 3000 metrin esteissä Topi Raitanen tavoittelee ennätystään samoin kuin Elmo Lakka 110 metrin aidoissa. Kummallekin on luvassa kovan kansainvälisen tason kisa.

Lipsasella ja Mäkelällä tasokkaat vastustajat

Kolmiloikan SE:n haltija Simo Lipsanen kohtaa muiden muassa 17-vuotiaiden ME-lukemat 17,41 loikkinut junioreiden maailmanmestari, Kuuban Jordan A. Díazin ja maaliskuisten EM-hallien mestari Azerbaidzhanin Nazim Babayevin.

Naisten kolmiloikassa kautensa avaava Kristiina Mäkelä puolestaan kohtaa muiden muassa viime kesänä Berliinin EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon yltäneistä loikkaajista Bulgarian Gabriela Petrovan ja Ranskan Jeanne Assani Issoufin.

Pituushypyssä Kristian Bäck, Roni Ollikainen ja Arttu Pajulahti kilpailevat tasokkaassa seurassa, jossa on useita jo tänä keväänä 8 metriä rikkoneita hyppääjiä.

Katso Paavo Nurmi Gamesin ajantasainen osallistujat (listat eivät ole lopullisia, ne täydentyvät ja muuttuvat kisapäivään asti) Paavo Nurmi Games osallistujat 2019

 

 

 

 

The post Katso kaikki PNG:n osallistujat: ME-naiset Suhr ja Włodarczyk täydentävät Turun tähtikatrasta appeared first on Yleisurheilu.fi.