Kovács, Desisa, Hassan, Obiri ja Rojas voittivat lauantain maailmanmestaruudet

Lauantaina Dohassa kilpailtiin viidestä henkilökohtaisesta maailmanmestaruudesta. Ne voittivat maratonilla Lelisa Desisa, kaikkien aikojen kuulakilpailussa Joe Kovács, 1500 metrin juoksussa MM-kisaennätyksen murskannut Sifan Hassan, 5000 metrin juoksussa Hellen Obiri ja kolmiloikassa Yulimar Rojas. 4×100 metrin viestinjuoksut voittivat Yhdysvaltain miehet ja Jamaikan naiset.

 

Kaikkien aikojen kuulakilpailu!

Miesten kuulantyönnön finaalissa Brasilian Darlan Romani työnsi loistotuloksen 22,53 ja ylitti Sveitsin Werner Günthörin 32 vuotta vanhan MM-kisaennätyksen 30 sentillä. Siitä huolimatta Romani jäi ilman mitalia kilpailussa, jonka kolme parasta työnsivät sentin sisään tuloksin 22,91 – 22,90 – 22,90.

Rion olympiavoittaja Yhdysvaltain Ryan Crouser rikkoi MM-kisaennätyksen jo kilpailun aloittajana tuloksella 22,36. Mutta ensimmäisen kierroksen päätökseksi maailmanmestaruutta puolustanut Uuden-Seelannin Tom Walsh jysäytti yli puoli metriä pidemmälle, kautta aikain tilaston neljänneksi parhaan tuloksen 22,90.

Tämänkin jälkeen Walshin kaikki työnnöt kantoivat 22½ metrin molemmin puolin, mutta yhtä lukuunottamatta ne lipsahtivat yliastutuiksi. Ennen kilpailun neljää viimeistä työntöä tilanne oli seuraava: 1) Walsh 22,90, 2) Crouser 22,71, 3) Romani 22,53, 4) vuoden 2015 maailmanmestari Joe Kovács 21,95.

Viimeisellä kierroksella vaimonsa Ashleyn valmentama Kovács kuitenkin paransi tulostaan lähes metrillä ja ohitti Walshin sentillä! Crouser vastasi työntämällä aivan samaan kuoppaan. Tulokseksi mitattiin 22,90!

Hirmuisen kuulakilpailun päätyttyä Kovács nousi kautta aikain maailmantilastossa jaetulle kolmannelle tilalle edellään vain vuosien 1988 ja 1990 maailmanennätysmiehet Itä-Saksan Ulf Timmermann ja Yhdysvaltain Randy Barnes. Crouser ja Walsh jakavat nyt kautta aikain tilaston viidennen tilan.

Kolmas Yhdysvaltain edustaja Darrell Hill sijoittui viidenneksi tuloksella 21,65. Viimeisen kierroksen 22-metrisen työntönsä hän horjahti yliastutuksi. Paras eurooppalainen Puolan Konrad Bukowiecki oli kuudes tuloksella 21,46.

 

(Photo by Alexander Hassenstein/Getty Images for IAAF)

Sifan Hassanin soolojuoksu

10000 metrin maailmanmestaruuden edellisenä lauantaina voittanut Sifan Hassan siirtyi 1500 metrin finaalissa johtoon runsaan 300 metrin jälkeen ja veti sen jälkeen niin kovaa vauhtia, että muut putosivat kyydistä ja Hassan rikkoi MM-kisaennätyksen lähes seitsemällä sekunnilla.

Hassan kiersi kolme ensimmäistä kierrosta 63,53, 62,42, 61,46 ja viimeisen 300 metrin osuuden 44,54. Hänen viimeinen täysi kierroksensa 1100 metristä 1500 metriin vei aikaa 59,36.  Voittoaika oli 3.51,95.

Hassan paransi omaa ennätystään ja omissa nimissään ollutta maailman kärkitulosta 3,35 sekuntia ja Tatjana Kazankinan 39 vuotta sitten juoksemaa Euroopan ennätystä 0,52 sekuntia. Nopeammin ovat juosseet vain maailmanennätysnainen Genzebe Dibaba sekä neljä kiinalaista juoksijaa 1990-luvulla.

Maailmanmestaruutta puolustanut ja Riossa olympiakultaa voittanut Faith Kipyegon juoksi uuden Kenian ennätyksen 3.54,22 ja saapui maaliin toisena 15 metriä Hassania jäljessä. Etiopian Gudaf Tsegay hävisi omalla ennätyksellään Kipyegonille vain 0,16 sekuntia .

Yhdysvaltain Shelby Houlihan nousi loppusuoralla neljänneksi uudella Amerikan ennätyksellä 3.54,99. Skotlantilainen Laura Muir kamppaili mitaleista loppusuoran puoleenväliin saakka, mutta putosi viidenneksi hänkin erinomaisella ajalla 3.55,76.

Kuudenneksi sijoittunut Gabriela DeBues-Stafford paransi Kanadan ennätystä 3,47 sekuntia 3.56,12:een ja kaikkiaan yhdeksän kilpailijaa juoksi alle neljän minuutin.

 

(Photo by Alexander Hassenstein/Getty Images for IAAF)

Hellen Obiri kiri viimeisen kierroksen Sifan Hassaniakin nopeammin

Naisten 5000 metrin finaalissa Kenian Hellen Obiri juoksi uuden MM-kisaennätyksen 14.26,72 ja uusi kahden vuoden takaisen maailmanmestaruutensa.

Skotlantilainen Eilish McColgan veti neljä ensimmäistä kierrosta, minkä jälkeen Obiri nykäisi ja 3000 metriin saavuttaessa kärkiryhmässä olivat enää Kenian kolmikko, kaksi Etiopian edustajaa ja Saksan Konstanze Klosterhalfen. 3000 metrin väliaika oli 8.44,34 – mutta viimeinen 3000 metrin osuus juostiin 8.34,24!

Kolmen kilometrin jälkeen Obiri tyytyi säätelemään kärkijoukon vauhtia itselleen sopivaksi, kunnes juoksi viimeisen 800 metrin osuuden 2.06,5 ja kiri viimeisen kierroksen jopa nopeammin kuin Sifan Hassan 1500 metrillä. Kirikierroksen aika oli 58,43.

22-vuotias Klosterhalfen kamppaili toisena loppusuoralle saakka, mutta Kenian toiden edustaja Margaret Kipkemboi ohitti hänet ja tavoitti loppumatkasta Obiriakin sijoittuen toiseksi uudella ennätyksellään 14.27,49. Klosterhalfen juoksi 14.28,43 ja palkittiin pronssimitalilla.

21-vuotias Tsehay Gemechu paransi ennätystään yli puoli minuuttia 14.29,60:een ja oli neljäs. Gemechu oli nuoresta iästään huolimatta Etiopian kolmikosta vanhin. 15 kilpailijasta 12 juoksi uuden ennätyksensä.

 

(Photo by Andy Lyons/Getty Images for IAAF)

Yulimar Rojas oli täysin ylivoimainen kolmiloikassa

FC Barcelonaa edustava Venezuelan 23-vuotias Yulimar Rojas voitti naisten kolmiloikassa neljännen maailmanmestaruutensa neljäntenä peräkkäisenä vuonna. Hän oli paras myös Lontoon MM-kilpailuissa vuonna 2017 sekä vuosien 2016 ja 2018 maailman hallimestaruuskilpailuissa.

Rojas voitti Dohassa toiseksi sijoittunutta Jamaikan Shanieka Rickittsiä 45 senttiä, vaikka kaikki hänen hyppynsä olivat teknisesti epäonnistuneita. Valtavan pitkän ja korkean ensimmäisen loikan jälkeen toinen askel petti kerta toisensa jälkeen.

Maailmanennätyksen rikkominen on Rojasille jo nyt mahdollista. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Rojas saattaa ensi vuoden Tokion olympiakisoissa kyetä jopa ensimmäisenä naisena yli 16 metrin tulokseen.

Rion olympiavoittaja ja vuosien 2013 ja 2015 maailmanmestari Kolumbian Caterine Ibargüen kamppaili hänkin yhä pronssimitalikorokkeelle. 35-vuotiaan Ibargüenin viidennen kierroksen tulos oli 14,73. Jamaikan Kimberly Williams sivusi kahdesti ennätystään 14,64 ja oli neljäs.

Ukrainan Olha Saladuha voitti maailmanmestaruuden jo ennen Ibargüeniä vuonna 2011 Daegussa ja kykeni hänkin yhä viidenteen tilaan. 36-vuotiaan Saladuhan tulos 14,52 on hänen pisin hyppynsä neljään vuoteen.

Suomen edustaja Kristiina Mäkelä oli finaalin 12:s toisen kierroksen tuloksellaan 13,99. Pistesijalle kahdeksan parhaan joukkoon yltääkseen olisi Mäkelän tullut hypätä uusi Suomen ennätys 14,40.

 

Lelisa Desisan täysosuma

Miesten maratonilla lähtölaukaus ammuttiin minuutti ennen puoltayötä lämpötilan ollessa 31 astetta. Paraguayn ennätysmies Derlis Ayala ei kunnioittanut olosuhteita, vaan karkasi jo ensimmäisillä kilometreillä minuutin karkumatkalle. Ayalan veto kesti puolimatkaan saakka, jolloin hänet tavoitettiin ja hän keskeytti.

Viisinkertainen puolimaratonin maailmanmestari Eritrean Zersenay Tadese aloitti Ayalan takaa-ajon 17 kilometrin kohdalla ja rikkoi pääjoukon.

Kaikkein kovavauhtisin osuus 20–25 kilometrin välillä juostiin alle 15 minuuttiin, jolloin kärkikuusikkoon kuuluivat Tadesen lisäksi Etiopian Lelisa Desisa ja Mosinet Geremew, Kenian Geoffrey Kirui ja Amos Kipruto sekä Etelä-Afrikan Stephen Mokoka.

Maailmanmestaruutta puolustanut Kirui putosi kärkikuusikosta 31 kilometrin kohdalla ja pian sen jälkeen myös Tadese. Kolme kilometriä ennen maalia puolen minuutin takaa-ajoasemasta lähtenyt skotti Callum Hawkins tavoitti kärkiviisikon.

Lopullisen iskun teki Etiopian Lelisa Desisa runsaan kilometrin päässä maalista, pudotti muut yksi toisensa jälkeen ja juoksi maailmanmestariksi olosuhteisiin nähden loistavalla ajalla 2.10.40. Hänen joukkuetoverinsa Geremew oli toinen neljä sekuntia hävinneenä.

Pronssimitalilla palkittiin paras kenialainen Kipruto ajalla 2.10.51. Hawkins sijoittui jälleen neljänneksi, niin kuin kaksi vuotta sitten Lontoon MM-kilpailuissakin. Mokoka jaksoi viidenneksi ja Tadese kuudenneksi, mutta mestaruutta puolustanut Kirui putosi 14:nneksi.

Voittaja Desisa oli jo kuusi vuotta sitten Moskovan MM-maratonilla toinen Ugandan Stephen Kiprotichin jälkeen. Tänä vuonna Kiprotich sai tyytyä 18:nteen sijaan.

Kuuden viime vuoden aikana Desisa on keskittynyt New Yorkin, Dubain ja Bostonin rahamaratoneille, voittanut ne kaikki vähintään kerran sekä juossut niissä yhteensä yhdeksän kertaa kolmen parhaan joukkoon.

 

(Photo by Alexander Hassenstein/Getty Images for IAAF)

Miesten pikaviestissä juostiin kaikkien aikojen tilasto uusiksi

Yhdysvaltain joukkue juoksi miesten 4×100 metrin finaaliin onnekkaasti heikommalla ajalla, kuin toisessa erässä karsiutunut Kanada. Finaalissa se kuitenkin vaihtoi alkueriä sujuvammin ja voitti erittäin kovatasoisen kilpailun maansa ennätyksellä 37,10. Sitä nopeammin on juossut vain Jamaikan ME-joukkue.

Maailmanmestarijoukkueessa juoksivat Christian Coleman, Justin Gatlin, Michael Rodgers ja Noah Lyles.

Britannian joukkue Adam Gemili, Zharnel Hughes, Richard Kilty ja Nethaneel Mitchell-Blake oli toinen uudella Euroopan ennätyksellä ja kautta aikain tilaston kolmanneksi parhaalla ajalla 37,36.

Abdul Hakim Sani Brown ankkuroi Japanin kolmanneksi uudella Aasian ennätyksellä ja kautta aikain tilaston neljänneksi parhaalla ajalla 37,43.

Brasilia oli viides uudella Etelä-Amerikan ennätyksellä 37,72 ja Etelä-Afrikka hävisi Brasilialle vain yhden sekunnin sadasosan. Nämä tulokset ovat kautta aikain tilaston kuudes ja seitsemäs.

Hollanti saapui maaliin kuudentena maansa ennätyksen alittavassa ajassa 37,80, joka sekin sijoittuisi maailman kautta aikain tilastossa kymmenenneksi, mutta joukkue hylättiin vaihtorikon vuoksi.

 

(Photo by Alexander Hassenstein/Getty Images for IAAF)

Jamaika juoksi Shelly-Ann Fraser-Prycen johdolla kultaa

Miesten maailmanennätystä hallussaan pitävä Jamaika karsiutui miesten 4×100 metrin finaalista, mutta voitti naisten 4×100 metrin finaalin. Joukkueessa juoksivat Natalliah Whyte, Shelly-Ann Fraser-Pryce, Jonielle Smith ja 400 metrin tuore pronssimitalisti Shericka Jackson.

100 metrin maailmanmestari Fraser-Pryce oli takasuoralla selvästi nopeampi, kuin toiseksi sijoittuneen Britannian joukkueessa tämän osuuden juossut 200 metrin maailmanmestari Dina Asher-Smith.

Jamaikan voittoaika 41,44 on maailman kärkitulos. Britannian aika oli 41,85. Kolmanneksi sijoittui Yhdysvallat ajalla 42,10 niukasti ennen maansa ennätyksen 42,19 juossutta Sveitsin joukkuetta.

Kauden kärkitulosta hallussaan pitänyt Saksa jäi viidenneksi jouduttuaan juoksemaan ilman Tatjana Pintoa. Alkuerien kolmanneksi nopein joukkue Kiina sortui finaalissa vaihtorikkoon.

 

Kolme suomalaista aitoi välieriin!

Naisten 100 metrin aitajuoksun alkueristä kaikki kolme Suomen edustajaa selviytyivät MM-kilpailuiden välieriin, mitä ei ole tapahtunut missään juoksulajissa koskaan aikaisemmin.

Nooralotta Neziri oli alkuerien 15:nneksi nopein ajalla 12,92, Reetta Hurske 16:nneksi nopein ajalla 12,96 ja Annimari Korte 18:nneksi nopein ajalla 12,97.

Korte oli oman eränsä kolmas ja Hurske neljäs molempien selviytyessä suoraan sijoituksensa perusteella jatkoon. Neziri joutui kaikkein kovatasoisimpaan erään, missä hän oli viides aikavertailun parhaalla ajalla.

Alkuerien nopeimman ajan 12,48 juoksi 22-vuotias Nigerian Tobi Amusan, joka on hallitseva Kansainyhteiösn mestari, hallitseva Afrikan mestari ja kaksien viime Afrikan kisojen voittaja.

Lähinnä nopeimmat olivat vuoden 2015 maailmanmestari ja tämän vuoden maailmantilaston ykkönen Jamaikan Danielle Williams ja maailmanennätysnainen Yhdysvaltain Kendra Harrison.

Yhdysvaltain Brianna Rollins voitti kuusi vuotta sitten Moskovassa maailmanmestaruuden ja kolme vuotta sitten Riossa olympiakultaa. Vuoden 2017 hän oli kilpailukiellossa doping-rikkomuksen vuoksi. Dohassa hän otti vilppilähdön ja hylättiin nykyisellä nimellään Brianna McNeal.

 

Etelätalo kiskaisi viimeisenä miehenä finaaliin

Miesten keihäänheiton finaalista karsiutuivat mm. saksalaiset olympiavoittaja Thomas Röhler ja Andreas Hofmann, joka viime vuoden EM-kilpailuissa sijoittui Röhlerin jälkeen toiseksi.

Suomen mestari Lassi Etelätalon laiskanpulskea avausheitto kantoi 75,91 ja toisessa yrityksessä vauhtia oli liikaakin. Kolmanteen heittoonsa Etelätalo keskittyi esimerkillisesti ja kiskaisi korkeatasoisen karsinnan 12:nneksi tuloksella 82,26. Se on hänen toiseksi paras kilpailutuloksensa yli viiteen vuoteen.

22-vuotias Oliver Helander astui yli noin 76-metrisen avausheittonsa. Toisella kierroksella keihäs lensi jo 80,36, mutta teknisesti epäonnistunut kolmas yritys kantoi vain 72 metriin. Helander sijoittui karsinnan 19:nneksi.

35-vuotiaan Antti Ruuskasen kaikki heitot olivat ponnettomia ja hän jäi karsinnan 28:nneksi tuloksella 75,05. Ruuskanen oli tätä ennen osallistunut yhdeksien arvokilpailuiden karsintaan ja selviytynyt joka kerran finaaliin.

Saksan Johannes Vetterin avausheitto kantoi 89,35 ja Viron Magnus Kirtin toinen heitto 88,36. Grenadan Anderson Peters kiskaisi lähes kaksi metriä viivan takaa 85,34 ja karsinnan neljänneksi paras oli Ruotsin Kim Amb. 84 metrin karsintarajan ylittäjiä oli seitsemän.

Finaalista karsiutui Röhlerin ja Hofmannin ohella mm. maailmantilaston nelonen Liettuan Edis Matusevičius. Entinen maailmanmestari ja Euroopan mestari Tšekin Vítęszlav Veselý ei osallistunut karsintaan.

 

Taika Koilahti hyppäsi karsinnan 27:nneksi

Suomen edustaja Taika Koilahti lähti naisten pituushypyn karsintaan toiseksi heikoimmalla ennätyksellä. Hän sijoittui 31 kilpailijan joukossa 27:nneksi tuloksella 635. Tasaväkisessä karsinnassa 18 senttiä pidempi hyppy olisi oikeuttanut finaaliin.

Saksan Malaika Mihambo hyppäsi 23 senttiä lankunreunan takaakin karsinnan pisimmän hypyn 698. Mihambo on voittanut tämän kesän kaikki yhdeksän kilpailuaan tuloksin 681 – 716.

Mihambon lisäksi karsintarajan 675 ylittivät vain kolminkertainen Afrikan mestari Nigerian Ese Brume ja toissakesäinen 100 metrin maailmanmestari Yhdysvaltain Tori Bowie, joka on viiden vuoden tauon jälkeen palannut nuoruudenlajiinsa pituushyppyyn.

Olympiavoittaja ja nelinkertainen maailmanmestari Yhdysvaltain Brittney Reese karsiutui finaalista yhden sentin erolla. Muita karsiutujia olivat mm. siperialainen Lontoon olympiakisojen kakkonen Jelena Sokolova ja kaksinkertainen Euroopan mestari Ranskan Éloyse Lesueur-Aymonin.

 

Botswanan hylkääminen päästi Britannian finaaliin

Miesten 4×400 metrin alkuerissä Britannian ankkuri Martyn Rooney saapui maaliin vasta yhdeksänneksi parhaalla ajalla 3.01,63, mutta 0,03 sekuntia nopeammin juossut Botswanan joukkue hylättiin ja Britannia pääsi viimeisenä aikavertailusta finaaliin. Euroopan maista finaalissa juoksevat myös Belgia, Ranska ja Italia.

Miesten alkuerien ainoa kolmen minuutin alittaja oli Yhdysvallat ajalla 2.59,89, vaikka sen joukkueesta puuttuivat sekä Michael Norman että Fred Kerley. Henkilökohtaisen kilpailun hopeamitalimies Anthony José Zambrano nosti loppusuoralla Kolumbian joukkueen finaaliin maansa ennätyksellä 3.01,06.

Naisten 4×400 metrin alkuerät voittivat Yhdysvallat ja Jamaika tämän vuoden kahdella parhaalla tuloksella 3.22,96 ja 3.23,64. Yhdysvaltain Courtney Okolo juoksi ankkuriosuuden 49,85 ja Jamaikan ankkuri Stephenie Ann McPherson 50,09.

Naisten finaaliin selviytyi viisi eurooppalaista joukkuetta, kun aikavertailusta finaaliin ylsivät Britannian, Puolan ja Ukrainan seuraksi myös Hollanti ja Belgia.

Miesten ja naisten finaaleihin päästiin ajoin 3.01,63 ja 3.27,40. Miesten Suomen ennätys 3.01,12 vuodelta 1972 ja naisten Suomen ennätys 3.25,70 vuodelta 1974 ovat näitä tuloksia paremmat.

 

DOHA (QAT) 5.10.2019 XVII MM-kilpailut, 9. päivä

https://www.iaaf.org/competitions/iaaf-world-championships/iaaf-world-athletics-championships-doha-2019-6033/timetable/byday

The post Kovács, Desisa, Hassan, Obiri ja Rojas voittivat lauantain maailmanmestaruudet appeared first on Yleisurheilu.fi.