Nezirin, Kortteen ja Hurskeen kausi päätökseen kaikkien aikojen tasokkaimmissa MM-välierissä

Nooralotta Neziri, Annimari Korte ja Reetta Murske päättivät kilpailukautensa MM-kisojen historian kovatasoisimmissa naisten 100 metrin aitojen välierissä Dohassa. Loppukilpailuun vaadittiin aikavertailusta 12,65, kun kaksi vuotta sitten Lontoossa loppukilpailuun vei 12,86.

Neziri oli välierissä suomalaisista nopein, ja  erässään viides kesän parhaallaan 12,89, Korte oli eränsä kuudes ajalla 12,97, ja Hurske viides ajalla 13,24. Alkuerissä Neziri epäonnistui lähdössä, nyt startti luisti paremmin ja juoksu oli muuten hyvässä kuosissa.

– Lähtö oli nyt minun perustasoa, eikä häpeillyt kauden muille lähdöille. Mitä tiukempi kisa, sitä vaikeampi hyvä lähtö on saada. Juoksu oli hyvä, vaikka pieni kolhaisu aitaan siellä tuli, Neziri kertaili.

Nezirillä oli sydänkesällä jalkavaivaa, joka vaikutti harjoitteluun ja kilpailuihin. Hän sai kuitenkin kesän parhaan kunnon ajoitettua Dohaan. Välierien jälkeen hän totesi, että hänellä on sellainen tunne, että kausi voisi vielä jatkua.

– Ne parhaat tulokset ovat kauden mittaan jääneet vähän pankkiin, Neziri sanoi.

Neziri: Finaali oli salainen haave

Parin edellisen arvokisan jälkeen Nezirille jäi  tulijaisiksi alisuoriutumisen tunne. Nyt tilanne oli toinen.

– Se oli nyt parasta, että tämän juoksun jälkeen jäi hyvä fiilis. Koin, että tämä oli onnistuminen. Minulla oli salaisena haaveena päästä finaaliin, mutta arvelin, että finaaliin olisi menty kymmenyksen huonommalla ajalla, Neziri sanoi.

Nezirin mukaan kesän ongelmat vaikuttivat tunnelmaan, jolla hän Dohan kisoihin tuli, vaikka MM-kisoissa kroppa oli jo kunnossa.

– Lähdin tänne ynnä muilta -sijoilta, eikä aika 12,90 jolla tänne tultiin, ollut itseluottamus lisäävää. Siihen nähden olen välieräajasta ylpeä. Kaikki mahdollisuudet oli myös ennätykseen, enkä siitä kauas jäänyt, Neziri sanoi.

Korte juhli kauden päätöstä salmiakilla

Korte totesi, että  pitkä kausi alkoi tuntua Dohassa. Juoksijan kroppa on kunnossa, mutta henkisesti oli vaikea löytää latausta, kun kauden tavoitteet SE 12,72 ja olympiaraja oli jo saavutettu, ja uran ensimmäisistä MM-kisoista heltisi välieräpaikka.

– Yritin parhaani löytää latausta, mutta alkuerien jälkeen olen vaan odottanut ja laskenut minuutteja, että pääsee lepäämään ja nollaamaan pään, Korte tunnusti.

Korte juoksi välierissä saman ajan kuin alkuerissä.

– Juoksut vaan olivat tosi erilaiset. Alkuerissä juoksu tuli tosi helposti ja juoksin varovasti. Nyt otin enemmän riskillä ja osuin etujalalla toka aitaan ja sitten ainakin viiteen aitaan, se vähän vaikutti, Korte sanoi.

– Mutta rehellisesti sanoen ajalla ei nyt olla väliä. Juoksin näissä kisoissa kaksi kertaa alle 13 sekunnin, olen siihen tosi tyytyväinen.

Kauden päättymistä Korte aikoi juhlistaa jakamalla Reetta Hurskeen kanssa managerinsa Tanja Finnen Dohaan tuoman salmiakkirasia. Edessä on myös lomaa.

– Olen menossa viikoksi lomalle Italiaan, Korte kertoi.

Hurske: Nyt oli ehkä halua liikaa

Hurske ei saanut välierissä piikkareiden liikkeeseen samaa räväkkyyttä kuin alkuerissä. Juoksun lopussa hän joutui vielä väistämään eteen kaatunutta Belgian Anne Zagrebia.

– Se väistäminen oli päivän paras suoritus, Hurske veisteli.

– En osaa sanoa mikä oli. Juoksu ei oikein lähtenyt kulkemaan missään vaiheessa, ja nyt se ei ollut radasta kiinni, juoksija oli nyt pehmeämpi.

Hurskeen mukaan Calling Roomissa oli vielä hyvä vire ja verryttelylähtökin onnistui.

– Ehkä nyt oli halua liikaa. Kauden pituuden piikkiinkään en tätä voi laittaa, näihin kisoihin on voinut ajallisesti valmistautua hyvin, Hurske sanoi.

Hurskeelle välieräjuoksu oli päätös hyvälle kaudelle, jonka aikana ennätys on pudonnut 12,78:aan, joka alittaa ensi kesän Tokion olympiakisojen tulosrajan.

Nia Ali kiiti mestaruuteen

Naisten 100 metrin aitojen mestariksi juoksi Yhdysvaltain Nia Ali ennätyksellään 12,34. Hän oli välierissä toiseksi nopein ajalla 12,44, mutta juoksi finaalissa virheettömän kisan. Mestaruus oli olympiakisojen hopeamitalistin ensimmäinen ulkoratojen arvokisavoitto. Hallikauden 60 metrin aitojen MM-titteleitä hänellä on kaksi.

Toiseksi kiiti Yhdysvaltain Kendra Harrisson ajalla 12,46. Hänelle arvokisamitali oli uran ensimmäinen. Jamaikan Danielle Willams vei pronssin ajalla 12,47. Välierien nopeimman ajalla 12,48 juossut Nigerian Tobi Amusan hiipui finaalissa neljänneksi ajalla 12,49.

The post Nezirin, Kortteen ja Hurskeen kausi päätökseen kaikkien aikojen tasokkaimmissa MM-välierissä appeared first on Yleisurheilu.fi.