Youth Athletics Games kokoaa juniorit Lahteen – 3545 lajisuoritusta, 352 viestijoukkuetta

Ennätyksiä ja rentoa tunnelmaa on luvassa perjantaista sunnuntaihin Youth Athletics Gamesissa Lahdessa. Kyseessä on todellinen nuorisoyleisurheilun juhla, sillä 9–17-sarjalaisten kilpailuissa on kolmen päivän aikana kaikkiaan 3545 lajisuoritusta sekä viestit, joihin osallistuu huimat 352 joukkuetta.

Lahden Ahkeran lähes 300 toimitsijan väki on urakkaan valmis. Lahden stadionin uusittu pinta osoitti nopeutensa jo Motonet GP:ssä

– Samaa on lupa odottaa YAG:ssäkin lasten ja nuorten osalta, personal bestejä ropisee, uskoo Lahden Ahkeran järjestäjätiimiin kuuluva Matti Hannikainen.

 

Juoksuja juostaan kahden lähetystiimin ja neljän maalikameran turvin. Pituutta hypätään parhaillaan viidellä suorituspaikalla yhtäaikaisesti. Kaikki heitot tapahtuvat stadionin pääkentällä. Tapahtumassa on myös monenlaista muuta touhuttavaa. Maauimala on kentän vieressä ja kisatorilla tekemistä on muun muassa Jackymaassa ja Perinneleikkien ohjelman parissa.

Lahden Ahkeran omille urheilijoille YAG kotikentällä on hieno kokemus, jossa lisämaustetta tuo myös osallistuminen toimitsijatehtäviin omien kilpailusuoritusten ulkopuolella. Seitsemänteen YAG:hensä valmistautuva Ilona Saarikunnas (14) ja viidettä kertaa YAG:ssä kilpaileva Helmiina Saarikunnas (12) odottavat iloisina viikonvaihdetta.

Ilona on YAG:ssä kokeillut lähes kaikkia lajeja, tällä kertaa ohjelmassa on 100 ja 300 metriä sekä kiekko.

– Varmaan sata metriä on mieluisin niistä. On ollut vähän penikat kipeät, joten en pysty hyppylajeja tekemään, ne olisivat kyllä mieluisimpia.

Vuosien varrella hauskoja ja mieleenpainuneita YAG-muistoja on kertynyt useita.

– Aika hyvä tunnelma, kaverit ja yhteismajoitus on aina ollut tosi hauska, jos on ollut jossain muulla paikkakunnalla. Ja viestijuoksut, Ilona listaa.

Muistot ovat mukavia myös Helmiinalla, joka pinkaisi tällä viikolla Paavo Nurmen kisoissa 60 metrillä ennätyksensä 8,42.

– Kaikki viestit ovat olleet kivoja ja se, että näkee eri seuroissa olevia kavereita. Tunnelma on myös tosi hyvä.

Hänellä on edessään urakointia, sillä korkeus, pituus, 60 metriä ja 60 metrin aidat sekä viestit kuuluvat suunnitelmiin.

Tapahtumaa seurataan kattavasti myös somessa erityisesti seuraavissa:

Facebookissa: youthathleticsgamesfin ja nuorisoyleisurheilu
Instagramissa: @nuorisoyleisurheilu

#yag2019