Upea suomalaispäivä Bakussa – Saga Vanninen ottelee kultamitalista

Euroopan nuoriso-olympiafestivaalin torstain aamukilpailuissa kaikki viisi suomalaista onnistuivat loistavasti. Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen kamppailee seitsenottelun kultamitalista ja kaikki neljä alkukilpailuihin osallistunutta suomalaista selviytyivät finaaliin.

Seitsenottelun viidennessä lajissa Vanninen sijoittui kolmanneksi hypättyään kevyeen vastatuuleen uransa toiseksi parhaan tuloksen 589. Kreikan Anastasía Dragomírova hyppäsi myötätuuleen tasan kuusi metriä.

Keihäänheitossa Vanninen paransi toisella kierroksella ennätystään jo roimasti 39,78:sta 41,09:ään, mutta viimeisellä heitollaan hän riuhtaisi kerrassaan 44,69, mikä merkitsi lähes viiden metrin ennätysparannusta.

Ennen päätöslajia 800 metrin juoksua Dragomírova johtaa Vannista vain kolmella pisteellä. Vannisen 800 metrin ennätys on lähes 10 sekuntia parempi kuin Dragomírovalla, mutta 204 pistettä kärjen takaa molempia uhkaa Norjan Henriette Jaeger, jonka ennätys on yli 10 sekuntia parempi kuin Vannisella.

 

Vivian Suominen keihäskarsinnan kakkonen

Helsingin IFK:n Vivian Suominen kiskaisi tyttöjen keihäänheiton karsinnassa toiseksi pisimmän kaaren 52,94. Pisimmälle 53,68 heitti Turkin Esra Türkmen. Vasta 15-vuotiaan Suomisen ennätys tyttöjen 500-grammaisella keihäällä on 57,98. Ennusmerkit finaalia ajatellen ovat erinomaiset.

Lappeenrannan Urheilu-Miehien Tanja Kokkonen ylsi finaaliin tyttöjen 100 metrin aitajuoksun alkueristä. Kokkonen johti pitkään omaa eräänsä sijoittuen lopulta toiseksi ajalla 13,68. Alkuerien nopein oli Sveitsin Ditaji Kambundji ajalla 13,46. Kokkosen erä juostiin tyyneen, muissa erissä tuuli oli sopivasti myötäinen.

Kokkosen ennätys on 13,66, mutta Jämsän karnevaaleilla hän juoksi 2,1 sekuntimetrin myötätuuleen 13,44. Finaalista on odotettavissa hyvin tasainen mitalikamppailu hyvin usean juoksijan kesken.

Mynämäen Iskun Miika Lahtonen yllätti poikien kuulantyönnön karsinnassa pukkaamalla viimeisellä yrityksellään uuden ennätyksensä 16,86 ja selviytymällä hänkin viimeisenä 12:ntena kilpailijana finaaliin. Lahtonen kilpailee Bakussa myös kiekonheittäjänä.

Ennätysparannus vei finaaliin myös Espoon Tapioiden korkeushyppääjän Lotta Putkirannan, joka aiemmin oli ulkokilpailuissa ylittänyt 172 ja hallikilpailuissa 174, mutta paransi nyt ennätyksensä 175:een. Vain 11 kilpailijaa ylitti 175, joten korkeammalta Putkirannan ei tarvinnut enää yrittääkään.

Viidestä aamukilpailuihin osallistuneesta suomalaisurheilijasta neljä on vielä vuoden ali-ikäisiä ja voi kilpailla 17-vuotiaiden ikäluokassa vielä ensi vuonnakin.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

BAKU (AZE) 25.7.2019 XV Euroopan nuoriso-olympiafestivaali, 4. päivä

(32˚C.)

Finaalit:

7-ottelu (100 m aj 76,2 cm aidoin, korkeus, 3 kg kuula, 200 m, pituus, 500 g keihäs, 800 m), tilanne 6 lajin jälkeen: 1) Anastasía Dragomírova Kreikka 5190 (14,37, 171, 16,06, 25,64, 600, 46,10), 2) Saga Vanninen Suomi (TP) 5187 (13,49/1,1, 171, 14,13, 24,94/0,3, 589/-0,1, 44,69), 3) Henriette Jaeger Norja 4986 (13,71, 165, 13,46, 24,03, 596, 36,40). – (Vannisen aitajuoksutulos sivuaa 16-v. ikäkausiennätystä, aik. 13,49 Manuela Bosco 1998.)

Alkukilpailut:

M17,

Kuula (5 kg), karsintaraja 18,70 tai 12 parasta finaaliin: 1) Ion Marius Vasile Romania 18,95, 2) Jesper Ahlin Ruotsi 18,54 … 12) Miika Lahtonen Suomi (MynämIs) 16,86.

N17,

100 m aj, alkuerät, erien 2 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin: 1) Ditaji Kambundji Sveitsi 13,46 … 7) Tanja Kokkonen Suomi (LUM) 13,68 (3. erän 2:nen, 0,1 m/s).

Korkeus, karsintaraja 180 tai 12 parasta finaaliin: 11 kilpailijaa ylitti 175, mm. Lotta Putkiranta Suomi (EspTa).

Keihäs, karsintaraja 53,00 tai 12 parasta finaaliin: 1) Esra Türkmen Turkki 53,68, 2) Vivian Suominen Suomi (HIFK) 52,94.

https://eyofbaku2019.com/en/page/full-schedule-table

The post Upea suomalaispäivä Bakussa – Saga Vanninen ottelee kultamitalista appeared first on Yleisurheilu.fi.