Tiedote: YAG:n järjestelyt jatkuvat normaalisti

Eilen 12.3. pidetyssä tiedotustilaisuudessa hallitus linjasi suosituksen, jonka mukaan yli 500 henkilön tapahtumat suositellaan peruttavaksi toukokuun loppuun saakka Koronaepidemian vuoksi.

Tällä hetkellä tilanne ei aiheuta muutoksia YAG kilpailuun tai sen järjestelyihin.

Järjestävä organisaatio seuraa kuitenkin aktiivisesti tilannetta ja tiedottaa, sikäli mikäli tilanne muuttuu.

Kilpailijoita suositellaan edelleenkin ilmoittautumaan kilpailuun ajoissa ja varaamaan majoitus. Tapahtuman mahdollisessa siirtotilanteessa organisaation kautta hankituissa majoituksissa hotellimaksut palautetaan miinus 10 euron käsittelymaksu, jos siirto majoitusliikkeen sisällä ei onnistu uuteen ajankohtaan.

Ilmoittautuminen kisoihin on auennut maanantaina kilpailukalenterissa.