Tähti maailmanmestariksi neljättä kertaa: Pystyn alle 14 sekunnin ajan huonollakin suorituksella

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti hyödynsi pitkän arvokisakokemuksen ja menestyksen tuoman rutiinin parayleisurheilun MM-kisojen T54-luokan 100 metrin finaalissa Dubaissa. Hän voitti pikamatkan MM-tittelin neljättä kertaa, vaikka kelaus ei sujunut aivan täydellisesti.

– Minun ero näihin muihin maailman huippuihin on siinä, että kun olen kunnossa, pystyn kelaamaan alle 14 sekunnin ajan huonollakin suorituksella, Tähti sanoi.

Dubain finaalissa Tähti sai hyvän lähdön, mutta vierestä kiihdyttänyt Australian Samuel Carter nousi kiihdytyksen aikana rinnalle. Tähti piti kuitenkin pintansa ja voitti ajalla 13,97, vaikka matkalla oli takkuja.

– Ensimmäiset 20-30 metriä meni hyvin, mutta siinä 30-60 metrin välissä en päässyt niin hyvin muista irti kuin normaalisti. Siinä tuli muutama huono lyönti vasemmalle ja oikealla puolelle. Niistä jäi käsiin jäljetkin, Tähti sanoi.

Kiinan Liu Yang nousi hyvällä loppuvedolla toiseksi ajalla 14,02, mutta hän ei pystynyt uhkaamaan Tähden mestaruutta.

– Siinä lopussa maltoin vain mieleni, etten ala puristaa liikaa ja sekoita koko pakettia. Loppu tulikin sitten aika hallitusti. Uskoin siinä, että mestaruus tulee, Tähti sanoo.

 

© Oliver Kremer, 2019 (sports.pixolli.com)

”Olen Tokiossa parempi kuin nyt”

Tähti voitti ensimmäisen 100 metrin MM-tittelinsä kahdeksan vuotta sitten Christchurchissa. Mestariksi hän kelasi myös Lyonissa 2013 ja toissa vuonna Lontoossa. Paralympiakultaa hän on vienyt 100 metriltä kolmesti ja seuraava iso tavoite on voittaa matka Tokion paralympialaisissa ensi kesänä.

– Tämä kisa loi hyvät lähtökohdat Tokion paralympiakisoja ajatellen. Uskon, että tulen olemaan silloin parempi kuin nyt, kun pääsen vielä pikkuisen paremmin sinuksi tuon uuden kelaustuolin kanssa, Tähti sanoi.

– Nyt startti vähän jännitti, koska tuolla tuolilla ei ole kovin montaa hyvää starttiharjoitusta takana, vaikka siihen viimeiset kolme viikkoa keskityttiin.

Tähti kelaa Dubaissa vielä tänään 800 metrin alkuerissä. Tavoitteena on finaalipaikka.

– Iso taakka mureni nyt harteilta. Toivotaan, ettei lataus purkautunut liikaa. 800 metrillä pitää onnistua hyvin, jos meinaa finaalipaikan ottaa.

Henry ja Tuomas Manni finaaliin

Miesten T34-luokan 400 metrin alkuerissä Henry Manni kelasi ajan 52,99, oli erässään toinen ja lauantaiseen finaaliin. Tuomas Manni työnsi F34-luokan kuulantyönnön karsinnassa neljänneksi tuloksella 8,15 ja eteni loppukilpailuun, joka on sunnuntaina. Pisin työntö syntyi karsinnan kolmannella kierroksella.

– Ensimmäinen työntö meni heitoksi, kun kyynärpää valahti työnnössä alas. Toiseen ja kolmanteen rentoutin työntöä. Niistä kolmas oli jo huomattavasti parempaa tekemistä, yhdeksän senttiä omasta ennätyksestään jäänyt Manni sanoi.

Yleisurheilutuloksia/parayleisurheilun MM

Dubai, Arabiemiraatit:

Parayleisurheilun MM-kilpailut, 2. päivän suomalaistuloksia:

Alkuerät ja karsinnat:

Miehet, F34, kuulan karsinta: 1) Zhongqiang Zhang Kiina 9,80,…4) Tuomas Manni Suomi 8,15. Manni eteni finaaliin.

T34, 400 m alkuerät: Erä 1: 1) Walid Ktila Tunisia 49.31, 2) Henry Manni Suomi 52,99. Manni eteni finaaliin

The post Tähti maailmanmestariksi neljättä kertaa: Pystyn alle 14 sekunnin ajan huonollakin suorituksella appeared first on Yleisurheilu.fi.