SUL-hallitus: Yleisurheilun GP-sarjassa viisi kilpailua, mestaruuskilpailusääntöihin päivityksiä

Yleisurheilun GP -sarjassa on ensi kaudella viisi kilpailua ja ne ajoittuvat kesä-heinäkuulle. Ylen televisioima kilpailusarja alkaa Joensuusta 3. kesäkuuta ja jatkuu Espoossa (12.6.), Kuortaneella (21.6.), Jyväskylässä (8.7.) ja päättyy Lahteen (15.7.).

Päätöksen sarjasta teki Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus Helsingissä pidetyssä kokouksessa.

– Kisapäivät painottuvat alkukesään, koska niiden on haluttu palvelevan arvokisoihin tähtäävien urheilijoiden tuloksentekoa, eikä elokuussa olisi juuri sopivia päiviä ollutkaan, asian hallitukselle esitellyt SUL:n kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Rami Urho viittasi elokuun arvokisaruuhkaan.

Ensi kesänä elokuussa on olympialaisten yleisurheilu Tokiossa (31.7-8.8.), Kalevan kisat Turussa (13.-16. 8.) ja EM-kilpailut Pariisissa (26.-30.8.).

– Motonet GP-sarja otti tapahtumana ison askeleen eteenpäin tänä vuonna ja menemme luottavaisina ensi vuoteen. Lapinlahden kilpailusta hallitus kävi pisimmät keskustelut, mutta varmasti sinnekin TV-kilpailut vielä palaavat. Joka tapauksessa pystymme Suomessa tarjoamaan hienot kilpailut yleisölle ja kilpailukykyiset olosuhteet omille urheilijoille kerätä hyvin ranking-pisteitä, ja antaa näyttöjä olympia- ja EM-kisoihin, SUL:n puheenjohtaja Sami Itani korostaa.

SM-maastoissa miehillä ja naisilla 4 ja 10 kilometriä

SUL:n hallitus käsitteli ja hyväksyi kilpailuvaliokunnan valmistelemat  päivitykset mestaruuskilpailusääntöihin. Muutokset astuvat voimaan vuodenvaihteessa. Näkyviä muutoksia tuli ennen muuta SM-maastoihin ja SM-viesteihin.

SM-maastoissa juostaan jatkossa miesten ja naisten sarjoissa kaksi matkaa ja ne ovat molemmilla 4 ja 10 kilometriä. Kummallakin 4 kilometrin matkalla on erillinen joukkuekilpailu, mutta 10 kilometrillä on miehille ja naisille yhteinen joukkuekilpailu. Siihen lasketaan kolmen urheilijan tulos. Näiden urheilijoiden joukossa pitää olla mies- ja naisjuoksijoita.

SM-viestien 4 x 1500 metriä muuttuu sekaviestiksi. Joukkueissa on kaksi mies- ja naisjuoksijaa. Juoksujärjestys on vuorovuosina nainen-mies-nainen-mies tai mies-nainen-mies-nainen.

Nykyinen 4 x 800 metrin viesti poistuu SM-kisoista ja tilalle tulee varsinkin Yhdysvalloissa High School – ja yliopistokisoissa paljon käytetty DMR-viesti (Distance Medley Relay). Siinä viestiosuudet ovat 1200 metriä, 400 metriä, 800 metriä ja 1600 metriä.

14- ja 15-vuotiaiden SM-kisoissa säilyy joukkuekilpailu, mutta tulosrajat muuttuvat niin, että seura voi ilmoittaa mukaan B-rajan tehneen urheilijan jokaista A-rajan tehnyttä urheilijaa kohti.

– Mestaruuskilpailusääntöjä ei ole tarkoitus joka vuosi muuttaa, mutta haluamme SUL:n arvojen mukaisesti sekä uudistua että edistää tasa-arvoa kilpailuissa tarjoamalla samanlaiset mahdollisuudet sekä miehille että naisille. Lisäksi koen, että SM-viestit ovat hyvä mahdollisuus kokeilla uusia lajeja ja saada enemmän joukkueita viivalle, Itani tähdentää.

Paraurheilu tasavertaiseksi lajiryhmäksi Urheiluliitossa

Hallitus käsitteli myös valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkolalta pyydetyn esityksen paramaajoukkueen integroimisesta rakenteellisesti, toiminnallisesti ja yhteisöllisesti muun huippu-urheiluorganisaation toimintaan.

– Karin ehdotus oli erittäin johdonmukainen ja hallitus hyväksyi sen yksimielisesti. Jo tästä syksystä eteenpäin paramaajoukkue tulee olemaan samalla tavalla lajiryhmä esimerkiksi heittojen tai pikajuoksujen kanssa, mikä tarkoittaa muun muassa että paramaajoukkueen urheilijat tulevat olemaan samalla viivalla myös valmennustukia myönnettäessä, Itani sanoo.

– Meidän paramaajoukkue on täynnä valovoimaisia urheilijoita, jotka tiimeineen ansaitsevat täysin samat mahdollisuudet ja arvostuksen kuin vammattomat urheilijatkin. Toivon, että myös muut lajiliitot ottavat meistä mallia ja edistävät urheilijoiden tasa-arvoa kaikessa päätöksenteossaan.

Toiminta- ja taloussuunnitelma lokakuussa

Hallitus keskusteli liiton 2020 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta toimitusjohtaja Harri Aallon ja talouspäällikkö Mikko Kiven esitysten pohjalta. Toimintasuunnitelma – ja talousarvio käsitellään hallituksen seuraavassa kokouksessa lokakuun lopussa. Kiven mukaan vuoden 2020 talousarviossa tavoitteena on panostaa huippu-urheiluun.

– Jo nyt voimme sanoa, että kulujen säästön ja myynnin kehityksen myötä meillä on hyvät mahdollisuudet vihdoin myös investoida ensi vuonna. Meillä on ensi vuodelle useita erittäin arvokkaita yhteistyösopimuksia ja hallitus on tyytyväinen myyntiorganisaation työhön. Haemme kuitenkin loppuvuodelle vielä lisää kaupallisia voittoja ja näköpiirissä olevia kulusäästöjä, ennen kuin tiedämme tarkalleen huippu-urheilun investointien suuruuden ja liittovaltuustolle esiteltävän ensi vuoden budjetin, Itani sanoo.

The post SUL-hallitus: Yleisurheilun GP-sarjassa viisi kilpailua, mestaruuskilpailusääntöihin päivityksiä appeared first on Yleisurheilu.fi.