SUL hallitus: Ruotsi-ottelu Tampereella 2020, tuki Espoon nuorten EM-kisahaulle

Yleisurheilun Ruotsi-ottelu järjestetään Tampereella kesällä 2020. Lahdessa keskiviikkona kokoontunut Suomen Urheiluliiton (SUL)  hallitus  päätti, että kilpailu käydään Ratinan stadionilla jo kolmatta kertaa.

– Helsingin olympiastadion on ilman muuta mukana Ruotsi-ottelun pidemmän aikavälin suunnitelmissa. Nyt se ei stadionin aikataulusyistä ollut riittävän turvallinen vaihtoehto, sanoo SUL:n puheenjohtaja Sami Itani.

Ruotsi-ottelu järjestettiin ensi kertaa Tampereella kolme vuotta sitten ja toistamiseen viime kesänä.

– Tampereella maaottelu on ollut tunnelmaltaan hieno tapahtuma, jota tulemme ensi vuonna yhdessä Tampereen kaupungin ja Tampereen Pyrinnön kanssa entisestään kehittämään saadaksemme Ratinan täyteen molempina kisapäivinä. Tampereen kaupunki on todella vahvasti sitoutunut tapahtumaan ja vuodelle 2020 teemme uudistuksia myös perinteisen maaottelutapahtuman ympärille.

Hallitus päätti kokouksessaan tukea Espoon kaupungin hanketta tavoitella vuoden 2023 yleisurheilun 22-vuotiaiden arvokisoja.

– Aikuisten arvokisoja SUL ei tule hakemaan ilman julkisen sektorin täysiä taloustakuita, mutta nuorten arvokisojen hakua olemme mielellämme toiminnallisesti tukemassa, Itani sanoo.

– Nuorten arvokisat tuovat lajille laajaa näkyvyyttä, tarjoavat nuorille urheilijoillemme upeita elämyksiä ja hyödyttävät yleisurheilua alueellisesti, koska kaupungit ovat tällöin valmiita investoimaan harjoitus- ja kilpailupaikkojen kehittämiseen.

Hallitus käsitteli Lahden kokouksessaan myös kuluvan vuoden talousennustetta.

– Sen haluan ilokseni sanoa, että sekä myynnin että kulukurin suhteen suunta on ollut alkuvuonna oikea. Tavoitteena on, ettei radikaaleja kululeikkauksia jo sovittujen säästöjen lisäksi tarvitse tehdä pystyäksemme investoimaan ensi vuonna. Hallitus toki tarkistaa tilanteen vielä uudelleen syksyllä, Itani sanoi, korostaen samalla, että tulevat investoinnit tehdään nimenomaan huippu-urheilun puolelle.

 Lisätiedot:

Sami Itani

Suomen Urheiluliitto

040 634 1421

sami.itani@sul.fi

 

The post SUL hallitus: Ruotsi-ottelu Tampereella 2020, tuki Espoon nuorten EM-kisahaulle appeared first on Yleisurheilu.fi.