Ståhl mahtivedossa, yliastutulla reilusti yli 70 metriä, Warholm huippuvauhdissa, Montler ponnisti voiton

Daniel Ståhl ei varmistellut tai hermoillut kotiyleisön edessä. Hän voitti Timanttiliigan Tukholman kilpailun kiekkotaiston huipputuloksella 69,57. Ståhl heitti kahdella mitatullaan 69,57 ja 69,33. Yliastutuista viides kaarsi reilusti yli 70 metriä ja kuudes noin 70 metriä.

– Heitin nyt pikkuisen liian korkealle. Siksi heitot eivät menneet pidemmälle, mutta sieltä se on tulossa. Oli hieno voittaa kotikentällä. Tuossa voittoheitossa oli minusta sellaiset 60-prosenttiset tehot. En todellakaan yrittänyt siinä kaikkeani.

Viidennessä heitossa oli huipputeho ja se kantoi pitkälle.

– Jäin katsomaan kiekkoa ja samalla menetin tasapainon. Siksi horjahdin, Ståhl harmitteli.

Ståhl on tällä kaudella heittänyt 70,56. Hän todennut olevansa siinä kunnossa, että jopa ME 74,08 voisi rikkoutua. Vakuuttavalta Ståhlin vire Tukholman heittojen perusteella näyttikin. Hän kilpailee Turun Paavo Nurmen kisoissa kesäkuun 11. päivä.

Karsten Warholm hävisi vuosi sitten Timanttiliigan Tukholman mittelössä 400 metrin aitataiston Qatarin Abderrahmane Samballe. Nyt lajin hallitseva maailmanmestari oli käytännössä ilman vastusta ja juoksi voiton loistoajalla 47,85. Norjalaisen viime vuonna juoksema ennätys on 47,64.

– Olen kunnossa, joten aloitin lujaa ja olen juoksuun tyytyväinen. Tunsin, että pystyin pitämään 13 askeleen rytmin aitaväleissä aina yhdeksännelle aidalle. Se on näissä oloissa hyvin, Warholm tuumi. 

– Tuuli ja kylmyys eivät sinällään olleet ongelma. Voitin MM-tittelin Lontoossa sadesäässä ja olen tottunut juoksemaan näissä oloissa.

Toiseksi Tukholmassa sijoittui Yhdysvaltain Tj Holmes ajalla 49,25.

Norman väkevässä vireessä

Yhdysvaltain Michael Norman on aloittanut kevään väkevästi juoksemalla 400 metriä 43,45 ja 200 metriä 19,84, eikä Tukholman koleus askelta kangistanut. Norman voitti 400 metriä loistoajalla 44,53, kun amerikkalainen huipputason 400 metrin aituri Rai Benjamin oli toinen ajalla 45,13.

– Nyt oli henkisesti ja fyysisesti haastava kisa. On paljon asioita mitä pitää työstään. En ollut mitenkään tyytyväinen juoksuuni. Varsinkin juoksun jälkimmäisellä puolikkaalla on tekemistä, Norman sanoi.

– Oli aika kylmä ja tuuli iski kasvoille takasuoralla. Minusta se oli aika tasainen juoksu 350 metriin, mutta sitten Michael karkasi, Benjamin kertaili.

Kanadan Aaron Brown sai makoisan voiton kukistaessaan 200 metrillä hallitsevan maailmanmestarin, Azerbaidzhanin Ramil Gulijevin ajoin 20,06-20,40. Gulijev urakoi viikonvaihteessa seurajoukkueiden eurocupin A-ryhmässä 100 ja 200 metriä ja 4 x 100 metrin viestin.

Ruotsin 19-vuotias Henrik Larsson oli 200 metrillä ja ulkoratakauden avauskilpailussaan kuudes ennätyksellään 20,81. Aiempi ennätys koheni neljä sadasosaa.

Norjan Jakob Ingebrigtsen kiri omassa ratakauden avauksessaan 1500 metrillä kolmanneksi ajalla 3.37,30. Hänen edellään maaliin tulivat kenialainen MM-hopeamitalisti Timothy Cheruiyot ajalla 3.35,79 ja Djiboutin Ayanleh Souleiman ajalla 3.37,30.

– Olin aika hermona, kun tämä oli kauden ensimmäinen kisa, enkä ollut ihan varma, missä kunnossa olen. Kaikkiaan hyvä kisa minulta ja hyvä kauden avaus, Ingebrigtsen sanoi.

Montler ponnisti makoisan voiton

Ruotsalainen pituushyppääjä Thobias Montler lisäsi meriittilistaansa Timanttiliigan Tukholman kilpailun voiton. Siihen riitti oma ennätys 822, jonka maaliskuisten EM-hallien hopeamitalisti ponnisti toisellaan. 

Kuuban Juan Miguel Echevarrían tekniikka takkusi. Hän ponnisti maaliskuussa ennätyskelvottomassa myötätuulessa (+3,3 m/s) 892. Nytkin hypyissä oli usein reilusti myötätuulta, mutta rytmitys ei toiminut ja hän oli toinen tuloksella 812.

Yannick Tregaro valmentamalle Montlerille, 23, kilpailu oli ulkoratakauden toinen. Ensimmäisessä hän ponnisti Torremolinosissa 2,4 metriä sekunnissa hönkineessä myötätuulessa hulppeat 843.

Kolea sää hyydytti seiväshyppääjät: Yhdysvaltain Sam Kendricksille riitti voittoon 572:n ylitys. Puolan Piotr Lisek oli toinen taivutettuaan 560. Kendricks ei 572:n ylityksen jälkeen lähtenyt yrittämään 580:n ylitystä, kun voitto oli varmistunut.

Asher-Smith omaa luokkaansa

Berliinin EM-kisojen pikajuoksukuningatar Dina Asher-Smith oli naisten 200 metrillä muiden saavuttamattomissa. Hän kiiti voiton kauden kärkiajalla 22,11, kun Jamaikan Elaine Thompson oli toinen ajalla 22,66 ja Hollannin Dafne Schippers kolmas ajalla 22,78.

Yhdysvaltain Ajee Wilson voitti 800 metriä ajalla 2.00,87. Ensimmäinen kierros mentiin ”jäniksen” perässä 58,83. Kisan lopussa Wilson jätti Etiopian Habitam Alemun melko helposti toiseksi. Alemun aika oli 2.01,26. Ruotsin Lovisa Lindh oli kauden avauksessaan viides ajalla 2.02,95.

Kenian Agnes Tirop voitti 5000 metriä kauden kärkiajalla 14.50,82. Etiopian 20-vuotias Fantu Worku oli toinen (14.51,31). Kärkikaksikon urakkaa helpotti se, että matkan hallitseva maailmanmestari ja kevään MM-maastojen voittaja Hellen Obiri kaatui vajaa kilometriä ennen maalia jäi 20 metriä kärkeen. Maalissa hän oli 12:s ajalla 15.07,70.

Harrison ja Nelvis kärkikaksikko

Naisten 100 metrin aidoissa lajin amerikkalaiset huippunimet, ME-nainen Kendra Harrison ja Sharika Nelvis juoksivat kaksi kärkisijaa loistosajoin 12,52 ja 12,69.

– Kauden paras aika oli minusta hyvin. Ensimmäiset kuusi aitaa meni hyvin. Sen jälkeen menetin vähän aikaa, enkä oikein osaa sanoa miksi, Harrison tuumi.

Nigerian Tobi Amusan oli kolmas ajalla 12,85. Myötätuulta juoksussa oli 1,3 metriä sekunnissa.

Korkeushypyn viime vuosien venäläinen valtiatar Mariya Lasitskene voitti lajinsa 192:n ylityksellä. Ruotsin Erika Kinsey oli kolmas tuloksella 190, jonka ylitti myös toiseksi sijoittunut Ukrainan Julia Levsthenko.

Talvella Ruotsin halliennätykset 481 taivuttanut Angelica Bengtsson voitti naisten seiväshypyn 457:n ylityksellä. Se oli hänelle ulkoratakauden toinen kilpailu. Yritykset 475:stä eivät tuottaneet tulosta.

Kuuban Denia Caballero voitti naisten kiekonheiton sentillä. Hän heitti toisellaan 65,10, kun Yaimé Pérez sinetöi kuubalaisille kaksoisvoiton heitettyään 65,09. Caballero heitti viikko sitten Kuubassa 68,46 ja Perez viime viikonvaihteessa 67,78.

Rinne kuudes 800 metrillä

Joonas Rinne oli Timanttiliigan yhteydessä juostulla pohjoismaisella 800 metrillä kuudes ajalla 1.51,42. Kisan voitti Norjan Arne Roth ajalla 1.49.09 ja Kuusankosken Urheiluseuran Niklas Heikkilä 1500 metrin kilpailussa 15:s ajalla 4.04,80.

Sara Wiss ja Anna Julin olivat kansallisella 100 metrillä toinen ja neljäs ajoin 12,10 ja 12,41. Kisan voitti Ruotsin Maja Almgren ajalla 12,01.

tuloksia

 

The post Ståhl mahtivedossa, yliastutulla reilusti yli 70 metriä, Warholm huippuvauhdissa, Montler ponnisti voiton appeared first on Yleisurheilu.fi.