Seppo Martiskainen: 70 vuotta täyttävän Lasse Virénin kultamitalijuoksujen muistoarvo ei ole haalistunut

Suomalaisen huippu-urheilun ja kansainvälisen yleisurheilun sankarien terävimpään kärkijoukkoon ikuisesti kuuluva kestävyysjuoksija Lasse Virén täyttää tänään, 22. heinäkuuta 70 vuotta.

Urheilu, kuten moni muukin henkisen tai fyysisen toiminnan ala, tuottaa omat sankarinsa. Oman urheilu-uransa arvokkaimpaan saavutukseen, olympiavoittoon, on yltänyt 128 suomalaisurheilijaa. Näistä keskuudessamme on enää 45. Se, jos mikä, osoittaa, että Suomen urheilun parhaat vuodet ovat menneiden vuosikymmenien satoa. 1980-luvulla syntyneitä suomalaisia olympiavoittajia on kaksi ja 1990-luvun ikäluokista vain yksi.

Suomalaisten olympiasankarien joukko ikääntyy ja pienenee, sillä nykyisen ammattiurheilun tiukka seula tiputtaa vain pieniä menestysmurusia suomalaisten iloksi. Tilalle on tullut uutta ja helpompaa, sillä sellaisia Iivo Niskasen kaltaisia hikisen työn sankareita, joita urheilijoidensa mukana ikääntyvä kansa arvostaa, on 2000-luvun Suomessa ollut vähän. Tänään 70 vuotta täyttävä Lasse Virén oli omana aikanaan tällainen sankari sekä koti-Suomessa että maailmalla.

Olympiavoittojen ja -voittajien merkitystä Suomelle on arvioitu urheilukirjallisuuden lisäksi useissa Suomen historian kokoomateoksissa. Esiin nousee ennen muuta kolme kestävyysjuoksijaa: Hannes Kolehmainen, Paavo Nurmi ja Lasse Virén sekä hiihtolatujen sankari Veikko Hakulinen ja mäkihyppääjä Matti Nykänen. Muitakin menestyjiä on, naisista esimerkiksi kolmen olympiavoiton Marja-Liisa Kirvesniemi. Vuonna 2004 haettiin kansalaisten mielipidettä kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista. Edellä mainituista henkilöistä korkeimmalle eli sijalle 21 nousi Paavo Nurmi. Lasse Virénin sijaluku oli 60.

Näille, lähinnä viihteellisille rankinglistoille on helppo hymähtää, sillä niissä ovat vahvoilla ne, joiden todelliset tai kuvitellut sankariteot ovat tuoreessa muistissa. Kansainvälinen urheilukirjallisuus sisältää useita urheilusankarien rankinglistoja, joukossa muutamia suomalaisia. Niissä on tosin enemmän vuosikymmenien historian patinaa, sillä näiden listojen tekijöinä ovat toimineet henkilöt, jotka osaavat gallupkansaa paremmin nähdä asiat tarkasteluajankohdan pintakuohuja syvemmältä, oman aikansa kriteereihin suhteutettuna.

Totuus lienee, että jokaisella vuosikymmenellä on omat sankarinsa, jotka armelias aika sitten unohtaa uusien nimien noustessa esiin. Ainakin omasta mielestäni Suomea ja sen historiaa on vaikea nähdä ilman vuoden 1912 Hannes Kolehmaista, 1920-luvun Paavo Nurmea, 1950-luvun Veikko Hakulista tai 1970-luvun Lasse Viréniä. Niille kansalaisille, joille politiikka on luotaantyöntävää tai kulttuuri liian korkealentoista, urheilu tarjoaa sopivan vaihtoehdon löytää toisenlaisia sankareita. Kansakunta pysähtyy katselemaan ja kuuntelemaan, kun jotakin suurta huippu-urheilussa tapahtuu – tai on tapahtuvinaan.

Oman ikäluokkani ihmisille, joita suuriksi ikäluokiksi kutsutaan, Lasse Virénin kultamitalijuoksut sekä Münchenissä 1972 että Montréalissa neljä vuotta myöhemmin olivat suuria urotekoja, lähes koko kansaa yhdistäviä megatapahtumia. Eikä niiden muistoarvo ole haalistunut siitä huolimatta, että Virénin vuoden 1972 ME-tulokset 5 000 metrin matkalla on alitettu noin 2 500 kertaa ja 10 000 metrilläkin lähes tuhat kertaa. Ne olivat suuria suomalaisia urheiluhetkiä – ja sellaisina ne myös pysyvät.

” Älkää siellä aidan takana huudelko”

Lasse Virénin merkitystä Suomen yleisurheilulle voi puntaroida myös 1970-luvun alussa ripeään kasvuun lähteneiden juoksutapahtumien kautta. Vuonna 1974 juostiin Myrskylässä ensimmäinen Lassen Hölkkä, joihin tapahtumiin juoksun isäntä itsekin osallistui aktiivivuosinaan kärkitaistossa ja myöhempinä vuosina kuntoilijana.

Lassen rooli ei jäänyt pelkästään osallistujaksi, hän innosti muita mukaan jopa kesken kilpailun. Erään vuoden nimikkohölkässään hän kommentoi matkan varrella kuuluneita Hyvä Lasse-huutoja seuraavasti: ”älkää siellä aidan takana huudelko, tulkaa itse juoksemaan”. Myös vuonna 1979 käynnistyneissä Suomi juoksee -tapahtumissa Virén oli henkilö, joka itse osallistui tapahtumaan useampana vuotena mutta ennen muuta houkutti ja koukutti muita mukaan juoksemaan.

Menestys huippu-urheilussa vaatii kahta asiaa: poikkeuksellista lahjakkuutta ja tinkimätöntä vuosikausien työtä niin urheilijalta itseltään kuin hänen taustajoukoiltaan. Työn merkitys ja arvo oli tullut Lasselle tutuksi jo poikavuosina. Vaikka hänen työhistoriaansa kuuluu huippu-urheilua kevyempiäkin vaiheita kuten vuodet pankin pr-tehtävissä tai kansanedustajana, Virénin arvostamin työpaikka löytyi kuormarekan ohjaamosta.

Yksityisenä ihmisenä Virén on kokenut julkisuuden henkilön plussat ja miinukset: hänet tunnetaan ja häntä arvostetaan, mutta häntä on pidetty myös yhteisenä omaisuutena, jota monien mielestä jokaiselle oli oikeus häiritä milloin tahansa. Opin tuntemaan juoksuratojen ulkopuolista Viréniä yhteisen työpaikan ja juoksuharrastuksen kautta. Minusta Lasse oli lojaali ja avulias niitä kohtaan, joita hän arvosti, mutta oli myös huomaavainen muita kohtaan.

Suurista suomalaisista kestävyysjuoksijoista Paavo Nurmi tunsi oman korkean arvonsa ja piti selkeää etäisyyttä ihmisiin. Hannes Kolehmainen oli luonteeltaan ujo ja kiltti liiallisuuksiinkin asti. Virén sijoittuu näiden kahden väliin, paljon lähemmäksi Kolehmaista kuin Nurmea, jolle Yleisradiossa esitettyyn 70-vuotishaastatteluun ei kelvannut toimittajaksi muu kuin tasavallan presidentti.

Tähän sallittaneen omakohtainen Virenin persoonaa hyvin kuvaava tapahtuma eräästä 1980-luvun Lassen Hölkästä, sen loppukilometreiltä. Saavutimme yhdessä juosten edellämme menneen Kirsi Valastin (jonka parhaat vuodet olivat silloin vielä tulevaisuudessa) ja juoksimme jonkin matkaa yhdessä, kunnes Kirsi kompastui ja kaatui. Minä, jolle hyvä aika oli tärkeä tavoite, jatkoin matkaani, mutta Lasse pysähtyi ja jäi auttamaan Kirsiä. Mitä sanoikaan edellinen suomalainen kestävyysjuoksun supertähti nurin kaatuneesta kilpailijastaan: ”Huanost’ harjotellu, ku noin kaatu”. Lassella oli toisenlainen arvomaailma.

Suuria sankareita on harvassa

Jokainen kansakunta ja aikakausi tarvitsee omat sankarinsa – ja useimmiten saakin ne. Suuria sankareita on silti harvassa. Eräässä 1970-luvun vaihteen haastattelussa ikääntynyt Paavo Nurmi totesi lähes itkuisin äänenpainoin: ”ei näistä nykyajan pojista tule mitään”. Lokakuussa 1973 eli muutama vuosi myöhemmin yksi Nurmen tarkoittamista nykyajan pojista, kaksinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén oli kantamassa Paavo Nurmen arkkua hänen viimeisellä matkallaan. Se oli kunnianosoitus sekä vanhalle että uudelle sankarille, mutta myös merkki siitä, että suomalaisen kestävyysjuoksun soihtu oli vaihtanut kantajaa.

Siitä lähtien Virén on kantanut saamansa vastuun esimerkillisesti. Kansakuntakin on muistanut suurta urheilusankariaan monin tavoin: mm. patsaat Myrskylässä ja Helsingissä vuonna 1994 sekä Suomen Urheilun Suuri Ansioristi vuonna 2010.

Suomen Urheiluliitto ja koko Suomen yleisurheiluväki onnittelee merkkipäivänäsi Sinua, suurta sankariaan, uskomattoman upeista urheilusaavutuksista sekä kaikesta muusta, mitä olet suomalaisen yleisurheilun hyväksi vuosien saatossa tehnyt.

Teksti: Seppo Martiskainen, Kuva: Marko Engberg

The post Seppo Martiskainen: 70 vuotta täyttävän Lasse Virénin kultamitalijuoksujen muistoarvo ei ole haalistunut appeared first on Yleisurheilu.fi.