Raitanen toinen Zagrebissa, ”Kellään ei ollut menohaluja”

Topi Raitanen juoksi toiseksi ajalla 8.25,51 Zagrebin kansainvälisten kisojen 3000 metrin esteissä. Juoksu oli Raitaselle viimeinen startti ennen kuluvan lopussa Dohassa alkavia MM-kisoja. Voiton vei Kanadan moninkertainen arvokisafinalisti Matt Hughes ajalla 8.23,42.

– Sikäli harmittaa, että tämä olisi ollut hyvä paikka juosta sinne alle 8.20:n, mutta kisan rakenne oli nyt sellainen, ettei se onnistunut, Raitanen kertaili.

Raitasen toiveet oman ennätyksen uhkaamisesta kaatuivat hitaaseen alkuvauhtiin. Kisan puolivälissä Raitanen piipahti kärjessä vauhdittamassa kisaa sen jälkeen, kun kilpailun jänis Barnabas Kipyego oli vetänyt avauskilometrin hieman alle 8.30:n loppuaikaan tähtäävää vauhtia.

– Kellään ei oikein ollut menohaluja. Seurasin tilannetta ja kävin sitten kärjessä, mutta tästä juoksusta ei tullut sellaista mitä haettiin, Raitanen harmitteli.­

Kilpailun viimeisellä kierroksella­ Hughes karkasi muilta ja voitti ylivoimaisesti. Raitanen oli yhtä selkeästi kakkonen.

– Viimeinen kierros ei tullut itseltäni niin vahvasti kuin aiemmin tällä kaudella. Ruotsi-ottelussa viimeinen 1000 metriä oli terävämpi, mutta alkuvauhtikin oli löysempi, Raitanen ruoti.

Tällä kaudella Raitanen on juossut 3000 metrin esteet 8.21,47. Zagrebin kilpailun jälkeen hän palaa  toviksi harjoittelemaan ennen MM-kisoja. Raitasen treenit alkavat Liikuntakeskus Pajulahdessa, jossa hän hyödyntää alppimajaa ja jatkuvat Turkin Belekissä MM-kisojen valmistautumisleirillä, josta Raitanen lentää Dohaan.

– Nyt haetaan taas juoksuun terävyyttä harjoittelun kautta, Raitanen sanoi.

Yleisurheilutuloksia/kv.

Zagreb, Kroatia:

Kv. kilpailu:

Miehet, 3000 m ej:1) Matt Hughes Kanada 8.23,42, 2) Topi Raitanen Suomi 8.25,51

Kaikki tulokset

The post Raitanen toinen Zagrebissa, ”Kellään ei ollut menohaluja” appeared first on Yleisurheilu.fi.