Raitanen sai tärkeän esteharjoituksen, Richardsson iloitsi ajastaan omalla vedolla

Helsingin Kisa-Veikkojen Topi Raitanen sai hakemansa Lappeenrannan Kalevan kisoista. Mestaruuden lisäksi 3000 metrin estejuoksu tarjosi hyvän esteharjoituksen, jollaiseen kilpailut ovat Raitasen mielestä parhaita.

– Huomaa, että kun normaalia rytmiä hitaampaa juostaan, esteiden ylittäminenkin on vaikeampaa. Kiihdytin varsinkin vesiesteelle, kun yritin hakea sitä rytmiä, Raitanen sanoi.

Raitaselle kilpailu oli osa kovaa harjoitusviikkoa, koska pohjevaivatuntemukset korkean paikan leirillä jättivät muutaman kovemman rataharjoituksen väliin.

– Teimme maanantaina ja keskiviikkona vauhdikkaat harjoitukset. Niistä palautuminen oli vielä kesken, mutta halusimme tämän kisan uhrata ”huippujaloilta”, seuraavaksi Puolan Superliigassa kilpaileva Raitanen sanoi.

– Toivottavasti pystyn Superliigassa taistelemaan top 3 -sijoituksista. Varmasti on hyvä kisa.

Raitanen halusi myös auttaa muita suomalaisia juoksemaan hyviä aikoja. Muut suomalaiset eivät kuitenkaan tällä kertaa alittaneet yhdeksää minuuttia. Miika Tenhunen vei hopeaa ja Eemil Helander jatkoi hyvää kesäänsä juoksemalla ennätyksensä 9.01,44 ja ottamalla ensimmäisen aikuisten SM-mitalin.

Richardsson mestari komealla soolojuoksulla

Vasa IS:n Camilla Richardsson voitti 3000 metrin esteet vakuuttavalla soolojuoksulla Kimpisen stadionennätyksellä 9.44,21.

Richardssonin toiveissa oli vetää Forssan Salaman Janica Rauma MM-kisojen tulosrajaan, mutta se toimi vain puolimatkaan. Rauma oli kilpailussa toinen ajalla 10.08,43.

– Estetekniikka ei nyt toiminut, mutta olen tyytyväinen siihen, jos pystyn omalla vedolla juoksemaan huononakin päivänä tällaisen ajan, Richardsson sanoi.

Richardsson juoksi kisan kilometrin aikaan 3.14,03, 3.16,82 ja 3.13,36.

Forssan Salaman juoksija Astrid Snäll juoksi runsaat kaksi kilometriä yksin kolmantena, mutta kaatui etusuoran kuivaesteeseen, eikä pystynyt jatkamaan matkaa,

Richardssonin Vasa IS:n seuratoveri Sofie Lövdahl oli kolmas ajalla 10.48,10. Neljäs oli 0,46 sekunnilla pronssin hävinnyt Someron Esan Linnea Harala.

Tervo treenirupeamalla loistovireeseen

Krista Tarvo heitti Lappeenrannan Kalevan kisoista toisen perättäisen moukarinheiton mestaruuden Kalevan kisojen ennätyksellä 69,58. Voittotulos on Kalevan kisojen ennätys ja  sitä mitä Tervo havitteli pari viikkoa sitten 22-vuotiaiden EM-finaalissa, jossa hän oli kuudes.

–Nyt tehtiin parin viikon treenijakso, jolla kunto saatiin nousemaan. Se piti tehdä ennen EM-kisoja, mutta siinä oli flunssaa ja selkävaivaa, joiden takia se jäi tekemättä, Tervo sanoi.

Lappeenrannan kisa antoi siten Karhulan Katajaisten heittäjille arvokasta tietoa huippukunnon rakentamisesta jatkoa ajatellen. Ensimmäinen tilaisuus saattaa olla jo syksyllä, sillä Tervo on rankinglistan kautta kiinni paikassa Dohan MM-kisoissa.

– Olisin erittäin onnellinen, jos sinne pääsisin, Tervo sanoi.

Tervo on tällä kaudella heittänyt SE:n 70,18, eikä 71 metrin MM-rajan rikkominen ole mahdotonta nappiheitolla.

Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo johti kilpailua kaksi ensimmäistä kierrosta ja ohitti Tervon toistamiseen neljännen kierroksen heitollaan 67,95, johon Tervo kuitenkin välittömästi vastasi.

Suvi Koskinen Kauhajoen Karhusta saavutti ensimmäisen Kalevan kisojen mitalinsa. Koskinen heitti uuden ennätyksensä 64,87 ja oli kolmas. Tulos on Suomen kautta aikain tilaston kymmenes.

 

The post Raitanen sai tärkeän esteharjoituksen, Richardsson iloitsi ajastaan omalla vedolla appeared first on Yleisurheilu.fi.