Nuorille kansainvälistä maastokisakokemusta Vierumäeltä

Pinja Lindstedt ja Ville Viitakoski pitivät parasta vauhtia tyttöjen ja poikien sarjassa Vierumäellä Pohjoismaisten maastojuoksun mestaruuskilpailujen yhteydessä juostuissa junioreiden kilpailuissa. Alle 15-vuotiaiden kisoissa matkana oli 3 kilometriä.

Lähtökiihdytys oli sopuisa

Samaan aikaan matkaan säntäsivät 11-, 13- ja 15-vuotiaiden sarjat. Reitti oli sama puolentoista kilometrin kierros, jota juostiin myös PM-maastoissa. Kilpailu kokoontumisiin ja palkintojenjakoineen toteutettiin samoin kuin mestaruuskilpailuissa.

Tyttöjen nopein oli Porvoon Urheilijoita edustava Pinja Lindstedt. Hän iloitsi maalissa sekunnin voittoa Vehmaisten Urheilijoiden Inka Peltolasta. Peltolan kanssa Lindstedtillä oli tiukka kisa jo Pajulahdessa kaksi viikkoa sitten. Silloin Peltola voitti, nyt oli Lindstedtin vuoro.

Pinja Lidstedt voitti sekunnilla Inka Peltolan

– Reitti oli hyvä juosta, vaikka olikin aika märkä. Kun kengät kerran kastuivat, se ei enää haitannut menoa. Voitto tuntuu aina hyvälle, Lindstedt tuumi maalissa.

Poikien nopein oli Mikkelin Kilpa-Veikkojen Ville Viitakoski. Hän voitti kaksi viikkoa sitten Pajulahdessa Flying Finns -sarjan päätöskilpailun ja harrastaa yleisurheilun osalta myös muita urheilulajeja.

– Tälle syksylle ei ole enää kilpailuja, mutta ensi kesän yleisurheilukilpailuja odotan innolla, Viitakoski sanoi.

Teksti ja kuvat: Juha Kylänpää

 

Vierumäki:

Nuorten maastojuoksukilpailut:

Tytöt, 15-v. 3 km: 1) Ida-Sofia Simola Hämeenlinnan Tarmo 12.08.

13-v. 3 km: 1) Pinja Lindstedt Porvoon Urheilijat 11.11, 2) Inka Peltola Vehmaisten Urheilijat 11.12, 3) Neela Notkonen Lahden Ahkera 12.11, 4) Sofia Rinne Lahden Ahkera 12.12, 5) Aino Jokkala Porvoon Urheilijat 12.31, 6) Heidi paasonen Mikkelin kilpa-veikot 13.25, 7) Celina Salonen Nastolan Naseva 14.49.

11-v. 3 km: 1) Isabella Stenbäck Akilles Porvoo 13.16, 2) Silja Valtola Mikkelin Kilpa-Veikot 13.28.

Pojat, 13-v. 3 km: 1) Ville Viitakoski Mikkelin Kilpa-Veikot 10.48, 2) Perttu Grönvall Karhulan Katajaiset 11.10.

11-v. 3 km: 1) Tatu Virtanen Liedon Parma 11.27, 2) Kent Lindholm Lovisa Tor 11.51, 3) Kasper Redman Lahden Ahkera 12.07, 4) Atte Virtanen Liedon Parma 12.09, 5) Leo Rajaniemi Lahden Ahkera 12.23, 6) Alex Ahlgren Porvoon Urheilijat 12.45, 7) Eric Rinne Lahden Ahkera 12.59, 8) Filip Nyström Porvoon urheilijat 12.59.

 

The post Nuorille kansainvälistä maastokisakokemusta Vierumäeltä appeared first on Yleisurheilu.fi.