Henry Manni kelasi toisen pistesijan, Tuomas Manni ennätysvireessä kuulafinaalissa

Henry Manni kelasi kuudenneksi parayleisurheilun MM-kisojen T34-luokan 100 metrin ratakelauksessa. Se oli Mannille kisojen toinen matka, toinen pistesija, kun 400 metriltä irtosi neljäs sija. Vähintään pistesijaa hän hakee myös päätösmatkaltaan 800 metriltä, jonka alkuerät ovat torstaina.

– 800 metrillä pitää tietysti ensin päästä finaaliin ja siellä voisi sitten olla jopa pieni mitalisauma. Se on kuitenkin vähän mysteerimatka. Tunisian Walid Ktilan takana on erittäin tasaista. Siellä voi tapahtua mitä tahansa, Nanni tuumi.

Kaikki matkat viime vuosien MM-kisoissa voittanut Ktilan oli nopein myös sunnuntaina 100 metrin finaalissa ajalla 14,99. Mannin kuudes sija tuli ajalla 16,26, joka sen paremmin kuin sijoitustaan ei ollut sitä mitä Manni tavoitteli.

– Olin tilastoissa seitsemäs, joten tuo oli aika lailla tilastojen mukainen sijoitus. Se oli parempi kelaus kuin alkuerissä, muttei kuitenkaan kauden parasta tekemistä, Manni sanoi.

Manni on kauden mittaan kelannut 100 metriä 15,77. Sunnuntain finaalin jälkeen hän arvioi, että vaikka kilpailuvire oli hyvä, pientä ekstraa suoritukseensa hän jäi kaipaamaan.

– Minun vakiotasoni ei 100 metrillä ole niin korkealla, että se riittäisi parempiin sijoituksiin, Manni totesi.

© Oliver Kremer, 2019 (sports.pixolli.com)

Manni ennätysvireessä kuulafinaalissa

Tuomas Manni työnsi Dubaissa ennätyksensä 8,46 F34-luokan kuulantyönnön finaalissa. Se riitti Mannin kakkoslajissa 12. sijaan. Kilpailun voitti Jordanian Ahmad Hindi maailmanennätyksellä 12,17.

Mannin pisin työntö syntyi toisella kierroksella. Hänen toiseksi pisin työntönsä kantoi 8,24.

– Jännä kokemus. Näki vähän, miltä kuula MM-kisoissa tuntui ja samalla näki vähän luokan kärkeä. Omaan tulokseen olin tyytyväinen, vaikka hieman parempaa toivon. Käsi yliojentui toisessa työnnössä, eikä kyynärpää oikein tykännyt siitä. Siksi lopuissa työnnöissä oli vähän vaikeuksia, Manni kertaili.

Mannin mukaan kyynärpäähän ei sattunut niin, että tiistaisen keihäsfinaalin suhteen olisi ongelmia,

– Keihäsfinaaliin lähdetään heittämään pitkälle rennolla ja puhtaalla tekniikalla. Siellä saa tehdä kunnolla töitä jokaisen sijoituksen eteen, Manni arvioi keihäsfinaalin tasoa.

The post Henry Manni kelasi toisen pistesijan, Tuomas Manni ennätysvireessä kuulafinaalissa appeared first on Yleisurheilu.fi.