Mörö hellekisan viides Espanjassa: Katsotaan tuleeko paikkaa MM-kisoihin

Oskari Mörö juoksi 400 metrin aidoissa viidenneksi reilusti yli 30 asteen hellesäässä Espanjan Andujarissa käydyssä kilpailussa. Mörön aika oli 49,87. Kisan voitti kolmen vuoden takainen EM-kisojen espanjalainen hopeamitalisti Sérgio Fernández ajalla 49,40.

– Se pisti kropan aika koville, kun oli 36 astetta lämmintä. Vähän vääntämistä juoksu oli. Hyvä, että perustaso on sitä luokkaa, että tulos alkaa nelosella, Mörö sanoi.

Mörö alitti 50 sekuntia neljännen kerran tällä kaudella. Hänen kesän parhaansa on vajaa viikko sitten Berliinissä juostu 49,47.

Rajatulos Dohan MM-kisojen tulosrankingissa on 49,42. Mörö on jaetulla kolmannella sijalla niiden urheilijoiden joukossa, jotka eivät ole tulosrankingin rajatulosta tehneet, joten aivan mahdotonta kutsu MM-kisoihin ei ole. Perjantai on viimeinen päivä, kun MM-kisoihin oikeuttavan tuloksenteko on mahdollista.

– Veikkaan, että olen ensimmäinen ulkona MM-kisoista tai viimeinen sisällä. Sen verran niitä poisjääntejä kuitenkin tulee. Nyt jatkan harjoittelua niin kauan kuin varmistuu, että pääsenkö  MM-kisoihin vai en, Mörö arvelee.

Oli Mörö mukana MM-kisoista tai ei, kuluva kausi palautti hänet parin loukkaantumisten ja muiden vaikeuksien kiusaaman kesän jälkeen kansainväliselle tasolle.

– Työnteko ja kärsivällisyys näköjään palkitaan. Vaikka kevät meni vielä plörinäksi, kesän aikana kunto on saatu rytmitettyä oikein. Nyt ollaan siinä missä pitikin. Uskon, että jos pääsisin MM-kisoihin, tekisin lyhyen treenijakson ja kunnon latautumisen isoihin kisoissa, pystyisin siellä taistelemaan välieräpaikasta, Mörö sanoo.

Joonas Rinne juoksi 800 metrin B-finaalissa toiseksi ajalla 1.49,14. Juoksun voitti Espanjan Ignacio Fontes ajalla 1.47,04.

///JUTTU TÄYDENTYY, KISAT OVAT KESKEN///

Yleisurheilutuloksia/Andujar
Andujar, Espanja:
Miehet:

800 m b-erä: 1) Ignacio Fontes Espanja 1.47,04, 2) Joonas Rinne Suomi 1.49,14.
400 m aj:1) Sergio Fernandez, Espanja 49,40,…5) Oskari Mörö Suomi 49,87

The post Mörö hellekisan viides Espanjassa: Katsotaan tuleeko paikkaa MM-kisoihin appeared first on Yleisurheilu.fi.