Kurkkaa päiväkohtainen lajiohjelma ja varmista majoituksesi!

Päiväkohtainen lajiohjelma on nyt julkaistu! Ensi kesänä Kimpisen stadionilla saadaan nauttia mm. sekaviestien hurmasta, kun 13- ja 15 vuotiaat starttaavat T+P 4×200 metrille. Toivomme sekaviestien mahdollistavan osallistumismahdollisuuden myös pienille seuroille. Sekaviestit eivät suikaan rantaudu Kimpiselle ensimmäistä kertaa, vaan vastaavanlainen spektaakkeli nähtiin jo Kalevan kisoissa viime kesänä. Uutuutena toisena kisapäivänä nähdään myös kelauksen sekasarjan 200 metrin kisa. Viestit jakautuvat tänä vuonna poikkeuksellisesti perjantai ja lauantai päiville.

Muistathan, että ilmoittautuminen lajeihin starttaa tänä vuonna kilpailukalenterissa 9.3.2020, heti TJIG:n jälkeen! Edullisemmin ilmoittaudut 28.4 saakka, joten olethan ajoissa liikkeellä.

Parhaat majoituspaikat stadionin lähellä myydään loppuun nopeasti, joten majoitus kannattaa varata jo nyt. Järjestäjän puolesta kisavieralle on varattu majoituspaketteja Lappeenrannasta ja sen lähialueilta. Majoituspaketit ovat jo myynnissä Tapahtumainfo > Majoitus ja Hotellipaketit. Majoitustarjontaa pyrimme täydentämään kuluvan kevään aikana.

Koulumajoituksessa on tänä vuonna tilaa kaikille halukkaille, joten emme ota etukäteisvarauksia ennen ilmoittautumisen alkamista. Majoituskoulu sijaitsee aivan stadionin kyljessä, joten voimme suositella edullista koulumajoitusmahdollisuutta kaikille.

Toivotamme kaikille onnea hallikauteen! Nähdäänhän kesällä upealla Lappeenrannan Stadionilla!