Kultainen Keihäs: Lassi Saarinen vei 22-vuotiaat ennätyksellään

Keuruun Kisailijoiden Lassi Saarinen ei antanut pyörivän tuulen kiusata Vantaan Myyrmäen kentällä. Hän voitti Kultaisen Keihään 22-vuotiaiden kilpailun ennätyksellään 76,47.

Edellinen ennätys oli hiljattain Kuortaneella kauden avauskilpailussa syntynyt 74,46.

– Tuki piti hyvin, sain pitkän vedon ja suunnattua sen hyvin eteenpäin, Saarinen kertaili ennätysheittoaan.

Saarinen, 22, on ollut syksystä lähtien Harri Leivosen valmennuksessa. Heittäjä mukaan suurin muutos on tapahtunut harjoittelun rytmityksessä. Saarinen puurtaa arkisin kahdeksan tunnin työpäiviä metallialalla ja harjoittelee työpäivien päätteeksi,

– Eihän se ihan ideaalia ole, Saarinen sanoo.

Alkukesän tavoitteena oli rikkoa 22-vuotiaiden 74 metrin EM-raja, joka  mennyt kauden molemmissa kisoissa. Miltä alkukesän kisojen perusteella 80 metrin raja näyttää?

– Ei se mikään mahdottomuus ole, mutta aika pitkä matka se kolme ja puoli metriä on, Saarinen sanoo.

Ennätystään kohensi Myyrmäen kentällä myös Pyhäselän Urheilijoiden Patrik Torn. Hän heitti ensimmäisellään heitollaan 71,43 joka toi toisen sijan. Aiempi ennätys oli viime vuonna heitetty 70,98.

Hyvän heiton Torn sai aikaiseksi myös viimeisellään. Se kaarsi lukemiin 70,63.

– Viimeinen olisi ollut pisin, kun olisi saanut keihään vain vähän parempaan asentoon, Torn harmitteli.

Kiinan Heqing Niu oli kolmas tuloksella 70,25.

Tuloksia

///JUTTU TÄYDENTYY, KISA ON KESKEN//

The post Kultainen Keihäs: Lassi Saarinen vei 22-vuotiaat ennätyksellään appeared first on Yleisurheilu.fi.