Koululaisten mestaruuskilpailuissa Laitilassa yhdeksän tuplamestaria

Viikko sitten 16 vuotta täyttänyt Vilma Räsänen Viitasaaren Viestistä voitti kaksoismestaruuden Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuiden toisena päivänä Laitilassa, vaikka kilpaili neljä vuotta vanhempia kilpatovereitaan vastaan.

Vilman voittotulokset täyspainoisilla naisten olympiakuulalla ja kiekolla olivat 12,05 ja 43,64. Aiemmin tänä kesänä hän on tehnyt ennätyksikseen 12,30 ja 44,83. Kiekkoennätys on parantunut viime vuodesta viisi metriä ja naisten kuulaan hän on kilpailuissa koskenut vasta tänä kesänä.

Kaksoismestareita oli kahdeksan muutakin. 18-vuotias Eelis Uitto helsinkiläisestä Mäkelänrinteen lukiosta hallitsi lauantaina 800 metrin kestävyysjuoksua ja sunnuntaina 400 metrin pikajuoksua.

Sibbo-Vargarnan 18-vuotias Elin Mickos voitti sunnuntaina sekä 400 metriä että 100 metrin aitajuoksun. Kestävyysjuoksujen kaksoismestariksi urakoi 17-vuotias Lotta-Maria Maine Lauttakylän lukiosta, joka voitti lauantaina 800 metriä ja sunnuntaina 3000 metriä.

Maria Peura Tervolan lukiosta voitti lauantaina kolmiloikan ja sunnuntaina korkeushypyn sekä sijoittui pituushypyssäkin toiseksi. Pituushypyn voitti lauantaina 100 metriä voittanut Vörå iddrottsgymnasiumin Minttu-Maaria Alanen, joka Peuran tavoin on 18-vuotias.

Lapuan yhtenäiskoulun Juho Kallio voitti sunnuntaina kaksoismestaruuden 15-vuotiaiden poikien 100 metrin aitajuoksussa ja pituushypyssä. Haukivuoren yhtenäiskoulun Jarmo Eromäki voitti lauantaina poikien 100 metriä ja sunnuntaina 300 metriä. Eromäen aika 100 metrillä oli 15-vuotiaalle mainio 11,17.

Yhdet kilpailuiden parhaimmista tuloksista saavuttivat 14-vuotiaat helsinkiläistytöt Elma Hannikainen Herttoniemestä ja Jenna Vakkilainen Pohjois-Haagasta. Elma voitti 2000 metrin juoksun ajalla 6.41,33. Jenna voitti sekä 300 metriä että 80 metrin aitajuoksun, missä lajissa hänen aikansa oli erinomainen 11,50.

Sade haittasi sunnuntain kilpailuja puoleenpäivään, mutta laantui sen jälkeen. Lämpötila oli 12–14 astetta.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

LAITILA 15.9.2019 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut, 2. päivä

M20,

400 m: 1) Eelis Uitto Mäkelänr.lukio 50,57.

3000 m: 1) Oskari Jacobsson 17 Mäkelänr.lukio 9.37,17.

110 m aj (99,1 cm, 1,4 m/s): 1) Fredrik Björkqvist 17 Karleby sv.gymn. 15,30 (debyytti).

Korkeus: 1) Ville Tuki Novidan lukio 182.

Pituus: 1) Jonatan Kinnunen 17 Schildt.lukio 664 (2,4 m/s), 2) Eetu Jokela 16 Kalaj.lukio 658 (2,4).

Kuula (6 kg): 1) Vesa Leveelahti Virt.lukio 16,36, 2) Miikka Oinonen Lauttak.lukio 16,33.

Kiekko (1,75 kg): 1) Miika Lahtonen 16 Mynäm.lukio 47,39.

M15,

300 m: 1) Jarmo Eromäki Haukiv.yk 36,66.

2000 m: 1) Veeti Saarinen Forssan keskusk. 6.24,55.

100 m aj (83,8 cm, 0,8 cm): 1) Juho Kallio Lapuan yk. 13,45, 2) Samuli Takkunen Alav.yk 14,01.

Pituus: 1) Kallio 618.

Kuula (4 kg): 1) Petrus Jakonen Länsi-Porin k. 15,58.

Keihäs (600 g): 1) Otto Hiivola Kalann.k 53,77.

4×100 m: 1) Kuortaneen urheilulukio 45,51.

N20,

400 m: 1) Elin Mickos Sib.gymn. 58,74.

3000 m: 1) Lotta-Maria Maine Lauttak.lukio 10.17,43.

100 m aj (0,0 m/s): 1) Mickos 14,89.

Korkeus: 1) Maria Peura Tervol.lukio 163.

Pituus: 1) Minttu-Maaria Alanen Vörå iddr.gymn. 552 (2,1 m/s), 2) Peura 544 (2,8).

Kuula: 1) Vilma Räsänen 16 Viitas.lukio 12,05, 2) Heidi Nevala Kosken lukio 11,76.

Kiekko: 1) Räsänen 43,64, 2) Camilla Forsberg 17 Schildt.lukio 40,85.

4×100 m: 1) Kuortaneen urheilulukio 52,27.

N15,

300 m: 1) Jenna Vakkilainen 14 P-Haagan yk 42,67, 2) Viveka Loukola Vaisaaren yläk. 42,85.

2000 m: 1) Elma Hannikainen 14 Hertton.yk 6.41,33.

80 m aj (76,2 cm, 1,8 m/s): 1) Vakkilainen 11,50 (14-v. ka-4), 2) Loukola 11,60.

Korkeus: 1) Tuuli Järvinen Keuruun yk 160.

Kuula (3 kg): 1) Emmi Pohjolainen Pellonp.k. 12,02.

Keihäs (400 g): 1) Nanna Leivonen Nisulanm.k. 47,50, 2) Tiisa Paukku Putaanvirta 45,35.

LIVE-Tulospalvelu:

The post Koululaisten mestaruuskilpailuissa Laitilassa yhdeksän tuplamestaria appeared first on Yleisurheilu.fi.