Kipchoge rikkoi maratonin haamurajan, Wienin ennätyskoe sujui alle kahden tunnin

Eliud Kipchoge teki maratonjuoksun historiaa Wienissä INEOS 1:59 Challenge -juoksussa. Matkan kenialainen supertähti alitti ensimmäisenä juoksijana kahden tunnin rajan ajalla 1.59.40. Ennätyskoe juostiin 4,3 kilometrin mittaisella reitillä, tasaisella Prater-puistoa halkovalla Hauptallee-kadulla.

– Tuntuu hyvältä, tein historiaan, Kipchoge sanoi.

Aika ei kelpaa maailmanennätykseksi, koska kyse oli puhtaasta ennätyskokeesta, eikä virallisesta kilpailusta. Virallinen ME on edelleen Kipchogen viime vuonna Berliinin maratonilla juoksema 2.01.39.

Kipchoge juoksi jo keväällä 2017 Monzan moottoriradalla Niken järjestämässä vastaavanlaisessa Breaking2 -ennätyskokeessa maratonin 2.00.25. Nyt tavoite oli 1.59.50. Kipchoge eteni läpi kisan 1.59.50 loppuaikaan tähtäävää vauhtia, eli kahden minuutin ja 50 sekunnin kilometrivauhtia.

Kipchogea vauhditti yhteensä 41 kansainvälisen huipputason juoksijan joukko. Juoksijat kävivät vuorotellen muodostamassa toviksi neljän-viiden juoksijan tuulensuojan ja vauhdittajien ryhmän Kipchogen eteen. Ennätyskelpoisessa juoksussa vauhdittajien on oltava mukana juoksussa alusta lähtien.

Kisan vauhdittajien joukossa olivat muiden muassa Ingebrigtsenin veljekset Henrik, Jakob ja Filip. Joukko seurasi autoa, joka eteni 1.59.50 loppuaikaan tähtäävää vauhtia, eli kahden minuutin ja 50 sekunnin kilometrivauhtia.

Kipchoge, 34, on pitkällä urallaan voittanut Lontoon maratonin neljästi (2015, 2016, 2018,2019), Berliinin maratonin kahdesti (2015, 2018) ja Chicagon maratonin kerran (2014). Hän on myös olympiavoittaja.

ME-kokeeseen Kipchoge viritteli kuntonsa valmentajansa Patrickin Sangin johdolla Kaptagatissa Keniassa.

The post Kipchoge rikkoi maratonin haamurajan, Wienin ennätyskoe sujui alle kahden tunnin appeared first on Yleisurheilu.fi.