Jutta Heikkinen ennätyspisteillään toinen EM-joukkuekilpailun ykkösliigassa

Joensuun Katajan Jutta Heikkinen jatkoi vahvasti seitsenotteluaan myös toisena päivänä Madeiran saarella käytävässä moniotteluiden EM-joukkuekilpailun ykkösliigassa ja sijoittui toiseksi ennätyspisteillään 5795. Ottelun voitti Tsekin Katerina Cachova pistein 6034.

Heikkisen aiempi piste-ennätys 5771 oli viime vuodelta.

– Kyllä hymyilyttää. Olisin toivonut tottakai, että olisi tullut se viisi pistettä lisää eli 5800. Toisaalta tähän otteluun mahtui niin paljon hyviä lajeja, ja olen selvästi ottanut askeleen eteenpäin, joten viisi pistettä sinnetänne. Tiedän, että tulee vielä niin paljon parempaa, kun saan treeniä alle. Olen tyytyväinen, nousukuntoinen Heikkinen sanoi.

Heikkinen aloitti toisen päivän hyppäämällä pituudessa ennätyksensä 604. Hänen aiempi ennätyksensä oli tasan kuusi metriä. Keihästä hän heitti 45,10 ja 800 metriä sujui aikaan 2.23,25.

– Pituudessa olin tosi iloinen, että meni yli kuusi metriä. Se oli itseluottamusta antavaa, puhumattakaan keihäästä. Viime viikolla heitin keihäskisan, jossa meni 34 metriä. Iskälle itkin, etten lähde ottelemaan, kun häviän tässä jo 200 pistettä. Sen jälkeen heitin yhden treenin, jossa käsi oli jo kivuton. Nyt heitin superhyvän heiton, olen takaisin omalla tasollani. Myös käsi alkaa olla siinä kunnossa, mitä sen pitääkin, Heikkinen sanoi.

Päätöslajissaan hän ei kokenut onnistuneensa vauhdinjaollisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Heikkistä miellytti kuitenkin, että aika oli viisi sekuntia parempi kuin kauden ensimmäisessä ottelussa Uppsalassa kesäkuun alussa (2.28,10).  Avauspäivänä hän iloitsi ajoistaan aidoissa (13,45, +3,9m/s) ja 200 metrillä (25,22, -1,1). Korkeutta (168) hän kuvasi ”ei miksikään katastrofitulokseksi”, mutta kuulaa (11,58) sen sijaan ”ihan katastrofiksi”.

– Kuulassa oli kolmen viikon tauko. En ehtinyt työntää kuulaa ollenkaan, kun piti treenata keihästä. Se vähän näkyi, Heikkinen sanoo.

Muista suomalaisista 16-vuotias Saga Vanninen oli kuudes pistein 5449 ja Amanda Liljendal 11:s pistein 5274 ja Iina-Kaisa Mäkelä 15:s pistein 4779.

– Saga on kyllä huima likka, 5500 oli lähellä. Aivan mieletöntä, pituus yli kuusi metriä ensimmäistä kertaa (607) ja raskaampaa keihästä 38,77. Erittäin hyvä, ei ihmetellyt isojen tyttöjen seurassa vaan teki just niin kuin osasi. Positiivinen tulos, summaili Suomen moniottelujoukkueen johtaja Janne Lahtinen.

Yleisurheilutuloksia/moniottelut

Ribeira Brava, Portugali:

Moniotteluiden EM-joukkuekilpailun 1. liiga:

Naiset, seitsenottelu:  1) Katerina Cachova Tshekki 6034, 2) Jutta Heikkinen Suomi 5795 (100 metrin aj 13,45 (+ 3,9 m/s), korkeus 168, kuula 11,58, 200 m 25,22 (-1,1), pituus  604 (+0,6), keihäs 45,10, 800 m 2.23,25),…6) Saga Vanninen Suomi 5449 (14,10 (+0,6), 168, 11,64, 25,34 (-0,6, 607 (+0,7), 38,77, 2.31,97),…11) Amanda Liljendal Suomi 3064 (14,95 (+2,9), 159, 12,49, 25,99 (-0,5), 569 (+1,8), 43,75, 2.28,23)…15) Iina-Kaisa Mäkelä Suomi 2843 (15,29 (+2,9), 159, 11,94, 27,66 (-0,7), 545 (+1,1), 37,63, 2.35,29).

(miesten ottelu on kesken, juttu täydentyy)

The post Jutta Heikkinen ennätyspisteillään toinen EM-joukkuekilpailun ykkösliigassa appeared first on Yleisurheilu.fi.