Heta Tuuri hyppäsi Ratinassa kaikkien aikojen kärkikymmenikköön

Lahden Ahkeran Heta Tuuri voitti Tampereella avoimissa Hämeen mestaruuskilpailuissa naisten korkeushypyn komealla ennätyksellään 188 senttiä. Tällä tuloksellaan hän nousee Suomen kautta aikain tilastossa jaetulle 10. tilalle. (Kuvassa vasemmalla Ella Junnila ja oikealla Heta Tuuri, jotka molemmat ovat tänä kesänä ponnistaneet uusiin korkeuksiin.)

25-vuotiaan Tuurin ainut mitali Kalevan kisoista on pronssimitali Kuopiosta vuonna 2014. Sen jälkeen 185-senttinen lahjakkuus vietti neljä vuotta opiskelemassa Yhdysvalloissa. Tänä kesänä hän on isänsä Harri Tuurin ja entisen Suomen ennätysmiehen Mikko Levolan valmennuksessa päässyt huippukuntoon.

 

Ville Aarnivala juoksi alle 48 sekunnin

Järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön 23-vuotias Ville Aarnivala rikkoi miesten 400 metrin juoksussa ensi kerran 48 sekunnin rajan ajalla 47,84. Tulos on vuositilaston toiseksi paras Christoffer Envallin jälkeen.

Juha Koskelan valmentama Aarnivala on voittanut juniorisarjoissa henkilökohtaisia Suomen mestaruuksia seitsemällä eri juoksumatkalla. Kalevan kisoissa hänen toistaiseksi paras saavutuksensa on 200 metrin hopeamitali kolme vuotta sitten Oulussa.

Naisten 400 metrillä juoksivat Pietarsaaren Drottin Jeanine Nygård ja Helsingin Kisa-Veikkojen Amira Chokairy vuositilaston kolmanneksi ja viidenneksi nopeimmat ajat 55,27 ja 55,47.

Naisten kuulantyönnön toissavuotinen Suomen mestari Kaisa Kymäläinen Oriveden Ponnistuksesta työnsi 15,42 ja kuusinkertainen aikaisempi Suomen mestari Suvi Helin Tampereen Pyrinnöstä 15,10.

Lempäälän Kisan Santeri Kuusiniemi voitti 110 metrin aitajuoksun 1,9 sekuntimetrin vastatuuleen ajalla 14,39. Naisten 1500 metrillä urakoitiin suuri joukko A-luokan tuloksia. Loppukirin voitti Someron Esan Linnea Harala ennätyksellään 4.34,87.

 

Eläintarhan moukaripörssissä Helsingissä heitti hallitseva Suomen mestari Henri Liipola Someron Esasta miesten moukaria 71,40, mutta vielä pidemmän kaaren 72,01 jysäytti Nurmijärven Yleisurheilun Aatu Kangasniemi 13-vuotiaiden poikien kolmikiloisella moukarilla.

Kaksipäiväiset Etelä-Suomen juniorimestaruuskilpailut alkoivat Porvoossa tiistaina. Ensimmäisen päivän parhaan tuloksen teki 110 metrin aitajuoksun ennätyksellään 14,32 voittanut Helsingin IFK:n Eero Ilomäki.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

YLEISURHEILUKATSAUS 22.-23.7.

22.7.

HELSINKI, Eläintarha 22.7.2019 Poliisi-Voimailijoiden lekakilpailut

Miehet,

Moukari: 1) Henri Liipola SomEsa 71,40, 2) Tuomas Kalliovaara LUU 55,04, 3) Jani Pihkanen SomEsa 54,48.

Moukari (3 kg): 1) Aatu Kangasniemi 13 NurmijYU 72,01 (13-v. 2. paras tulos, ka-1 Kangasniemi 72,34 16.6. Lahti).

Naiset,

Moukari: 1) Heli Rinnekari NurmijYU 59,94, 2) Johanna Witka SomEsa 55,15, 3) Hannamari Kinnunen JKU 51,32, 4) Andrea Österman HIFK 50,84, 5) Tahiti Ojansivu TuUL 49,31, 6) Marika Virtanen 16 SomEsa 48,77.

LEPPÄVIRTA 22.7.2019 Leppävirran Urheilijoiden viikkokisat

Miehet,

Kuula: 1) Kalle Savolainen KeitNu 14,58.

Naiset,

Kuula: 1) Tiia Tirkkonen KeitKu 12,08.

Kiekko: 1) Tirkkonen 42,44.

PORVOO 22.7.2019 Junioreiden Etelä-Suomen mestaruuskilpailut

(25˚C.)

M19,

100 m (0,7 m/s): 1) Tommi Mäkinen HKV 11,00.

400 m: 1) Elias Jrad KU-58 49,76, 2) Lassi Kaukonen HKV 50,56. – M17 400 m: 1) Benjamin Lee 16 HKV 50,86.

110 m aj (100 cm, 1,8 m/s): 1) Eero Ilomäki HIFK 14,32. – M17 110 m aj (91,4 cm, 0,9): 1) Atte Timgren HKV 14,58, 2) Tomi Laakso TapanilErä 14,80, 3) Hugo Limnell 16 HIFK 15,33.

5000 m kävely: 1) Jonathan Ekberg 16 EsboIF 26.23,23.

Moukari (6 kg): 1) Kimi Rinnekari NurmijYU 60,01.

M17 Keihäs (700 g): 1) Onni Ruokangas 16 JanJa 66,41.

N19,

100 m (0,5): 1) Kaisa Mikander EsboIF 12,38. – N17 100 m (1,0): 1) Sandra Piippo-Pinho HIFK 12,51, 2) Helmi Isometsä 15 SibVa 12,58.

400 m: 1) Elin Mickos SibVa 57,31.

100 m aj (0,0): 1) Erin Karjalahti NurmijYU 14,63.

3000 m kävely: 1) Essi Hietula 16 TapanilErä 16.35,9.

Moukari: 1) Jenna Sorvari BorgåAk 51,80. – N17 Moukari (3 kg): 1) Amalia Lindén 14 BorgåAk 50,27.

VETELI 22.7.2019 Vetelin kansalliset kilpailut

Miehet,

Kuula: 1) Jani Santala HimangU 14,87.

Naiset,

Korkeus: 1) Elin Pajunen KronÅs 170.

Seiväs: … 4) Marja Eskelinen VetelU 260 (50-v. SE, ent. 255 Pirkko Pitkänen 2003).

23.7.

TAMPERE 23.7.2019 Avoimet Hämeen mestaruuskilpailut, 2. päivä

(25˚C.)

Miehet,

100 m (0,7 m/s): 1) Otto Ahlfors IkaalU 10,65, 2) Tuukka Huuskola EsboIF 10,72, 3) Ilari Ryyppö TU-38 10,99, 4) Joel Turkka 17 TP 11,04.

400 m: 1) Ville Aarnivala TP 47,84, 2) Jaakko Lehtilä HIFK 49,07, 3-4) Lauri Eneh TU-38 & Christian Vänttinen NaantLö 49,51, 5) Joel Turkka 17 TP 49,53, 6) Kalle Raitala TP 50,52.

1500 m: 1) Jarkko Järvenpää TP 4.14,68, 2) Teppo Syrjälä 44 TP 4.14,92.

110 m aj (-1,2): 1) Santeri Kuusiniemi LempKi 14,39, 2) Otto Seppälä LamminpKo 15,07, 3) Eelis Hirvinen KankaanpSL 15,24, 4) Miska Sundberg JKU 15,41 (B-erän voittaja, 0,1 m/s), 5) Juuso Hassi OrivPo 15,44, 6) Márk Szücs-Bártfai EspTa 15,52 (0,1), 7) Henri Kangasniemi IkaalU 15,59, 8) Otto Ylöstalo SibVa 15,87.

Seiväs: 1) Urho Kujanpää TP 520, 2-3) Einari Välimäki NoormNo & Veeti Vesalainen LA 475, 4) Jami Siira TP 475 … Aleksi Saarelainen EspTa ilman tulosta (475).

3-loikka: 1) Ilpo Kantanen SuonenjVa 14,28, 2) Oliver Kärki VaasVa 14,20.

Kiekko: 1) Ville Kivioja NokU 52,59, 2) Olli-Pekka Korhonen KaavKa 50,15, 3) Sami Aartolahti LA 49,40, 4) Kalle Kivioja NokU 47,17, 5) Olli Niemi KangKi 45,17, 6) Mika Loikkanen 45 KUYU 44,51.

Kiekko, luokka 37 (1 kg): 1) Timo Mustikkamaa TP 28,57.

Keihäs: 1) Henri-Jussi Kurvinen VehmaistU 67,86, 2) Leevi Uusitalo RaisKu 63,37, 3) Panu Auvinen JuvanU 63,37 … 7) Juuso Hassi OrivPo 55,02.

Naiset,

100 m (1,8): 1) Anna Julin IFNykarl 12,14, 2) Netta Salo SavRi 12,18, 3-4) Eeva Paavilainen TuWe & Säde Honkala TuUL 12,27, 5) Olivia Ben Khalifa TP 12,34, 6) Olivia Mäkinen TP 12,38, 7) Sofia Järvelin AlavuU 12,39.

400 m: 1) Jeanine Nygård JakobstDr 55,27, 2) Amira Chokairy HKV 55,47, 3) Sanna Erkinheimo LA 56,23, 4) Alisa Aalto TP 57,11. 5) Jessica Rautelin EsboIF 58,27.

1500 m: 1) Linnea Harala SomEsa 4.34,87, 2) Mona Jäppinen HKV 4.35,38, 3) Oona Kettunen KarhKa 4.36,88, 4) Lotta-Maria Maine 17 LauttakLu 4.39,83, 5) Anni Suominen RaisKu 4.40,24, 6) Sini Tirri ToijVau 4.41,90, 7) Anne-Marika Partanen KuopRe 4.42,22, 8) Aino Kuljukka LA 4.42,61, 9) Kiia Keinonen TP 4.43,50, 10) Edith Eikkinen KU-58 4.47,97, 11) Milla Kasurinen HRC 4.48,32 (B-erän voittaja, viimeksi paremmin 25.7.08) … 14) Helmi Karjainen 17 TP 4.52,01, 16) Mira Tuominen 38 ValkeakHa 4.52,94, Ilona Välimäki UKK keskeytti.

3000 m ej: 1) Heljä-Viivi Unkila 17 TuUL 11.30,97, 2) Anna Hyvärinen TuUL 12.12,14.

100 m aj (-0,5): 1) Janette Rinne HKV 14,31, 2) Reetta Hämäläinen LA 14,92.

Korkeus: 1) Heta Tuuri LA 188 (ka-10), 2) Viivi Voutilainen TuUL 178, 3) Heidi Erkinheimo SeinäjSU 170.

Pituus: 1) Eeva Paavilainen TuWe 550 (-1,6 m/s).

3-loikka (vastatuuleen): 1) Laura Rautiainen LA 12,13, 2) Johanna Hokkanen KangasnKa 12,10, 3) Elina Kostiainen VihdVi 12,10, 4) Liisa Naskali NokU 12,08, 5) Oona Hietala TP 12,02, 6) Emilia Heino 17 TP 11,81.

Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrivPo 15,42, 2) Suvi Helin TP 15,10, 3) Suvi Arvela VehmKi 13,22, 4) Oona Vilermo NokU 12,26, 5) Oona Viljanen 16 OrivPo 11,85, 6) Elisa Kirvesniemi JKU 11,79, 7) Vera Räsänen 52 IitPy 11,67.

Keihäs: 1) Meri Rautamies LUM 48,09, 2) Emmi Heino KarkkPo 44,70, 3) Jenni Vuori SomEsa 44,41, 4) Anniina Mäkelä AlavuU 42,99.

TÄYDENNYKSIÄ:

VANTAA, Hiekkaharju 19.7.2019 Salamien estejuoksukilpailut

Tytöt,

1500 m ej: 1) Eva Peltopuro 14 VantSa 5.37,6.

HELSINKI, Pukinmäki 20.7.2019 Tapanilan Erän kilpailut

Miehet,

110 m aj (91,4 cm, 2,8 m/s): 1) Tomi Laakso 17 TapanilErä 14,9.

Kiekko: 1) Ville Tanskanen HeTa 45,59, 2) Mika Loikkanen 45 KUYU 43,60.

Kiekko (750 g): 1) Mico Lampinen 13 SomEsa 57,35.

POSIO 20.7.2019 Pitäjänmestaruuskilpailut

Naiset,

Moukari: 1) Tytti Oikarainen PosPy 54,01.

KEMPELE 21.7.2019 Kempeleen Kirin ja Limingan Niitto-Miesten estejuoksukilpailut

Miehet,

3000 m ej: 1) Matias Tiiro LimingNM 10.09,5.

The post Heta Tuuri hyppäsi Ratinassa kaikkien aikojen kärkikymmenikköön appeared first on Yleisurheilu.fi.