Etelätalo heitti neljänneksi ja huipensi paluukesän MM-kisoissa, ”En ole luopunut ajatuksesta heittää 90 metriä”

Lassi Etelätalo heitti Dohan MM-kisojen finaalissa komean loppusilauksen paluulleen keihäänheiton arvokisoihin. Kolmas sivallus kantoi 82,49 ja toi Etelätalolle neljännen sijan, jonka hän heitti myös uran ensimmäisissä arvokisoissa Zürichin EM-areenalla viisi vuotta sitten.

– Se oli nyt maksimisuoritus. Mitaleille oli sen verran pitkä matka, ettei se ollut realistinen tavoite, Etelätalo kertaili.

Grenadan Anderson Peters voitti kilpailun heitettyään 86,99. Olkapäänsä rajussa heiton jälkeisessä maahansyöksyssä olkapäänsä loukannut Viron Magnus Kirt oli kolmas tuloksella 86,21 ja perjantaina nilkkaleikkaukseen menevä Saksan Johannes Vetter kolmas heitettyään 85,37.

Etelätalo avasi finaalin maltilla kuten hän tapaa tehdä. Kaksi ensimmäistä heittoa kantoivat 72,00 ja 77,93. Ennen kolmatta heittoa paikka kolmella viimeisellä kierroksella ja kahdeksan parhaan joukossa vaati hieman vajaata 80 metrin heittoa. Etelätalo heitto heitti 82,49.

– Kolmanteen heittoon sain juoksun kulkemaan ja vähän pidemmän vedon. Minusta näytti, että se myös lähti hyvään asentoon, Etelätalo kertaili.

– Tykkään aloittaa kisat rauhassa. Jos juoksen heti ensimmäisessä heitossa vauhdissa täysillä, heitto menee helposti niin sanotusti läpi. Parempi aloittaa rauhassa ja lisätä vauhtia.

Seuraavilla kierroksilla Etelätalo ei parantanut, mutta kukaan ei myöskään tullut takaa ohi.

– Ne viimeiset kierrokset olivat taistelua, Etelätalo sanoi ja tarkoitti, ettei ruutia pidempiin heittoihin enää ollut.

Rion olympiakesä uran vaikein heiki

Joensuun Katajaa edustava Etelätalo,31, on tänä kesänä tehnyt väkevän paluun lajin parrasvaloihin. Leo Pusan valmentama ja Helsingin Vuosaaressa viime vuodet asunut heittäjä ehti Zürichin EM-kisojen jälkeen käydä kolmessa kyynärpää ja yhdessä nilkkaoperaatiossa ennen kuin sain kropan kuntoon.

– Ehkä se kaikkein vaikein hetki oli 2016 Rion olympiakesänä. Ne kisat olivat olleet minulla pitkään tavoitteena, mutta en sitten päässyt edes yrittämään kisoihin pääsyä kun pystynyt heittämään, Etelätalo sanoi.

Kuluvan kesän mittaan Etelätalo on voittanut Lappeenrannassa Suomen mestaruuden ja heittänyt 84,11. Dohan MM-kisojen karsinnassa hän nousi kolmannellaan finaaliin ainoana suomalaisena ja jatkoi siellä komeasti lajin suomalaisia menestysperinteitä.

Etelätalon neljäs sija oli Suomen joukkueen ainoa pistesija Dohassa. Etelätalolle se toi 15 000 dollarin eli reilun 13 000 euron palkintopotin.

– Lassi on kova suorittaja, joka pystyy onnistumaan kovissa paikoissa, Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola kiitteli.

85 metrin taso on realismia

Etelätalolle onnistunut kausi on luonnollisesti tukeva pönkkä rakentaa uraa eteenpäin. Silmissä siintävät niin Tokion olympialaiset kuin Pariisin EM-kilpailut ja pitkät keihäskaaret

– En ole luopunut ajatuksesta heittää 90 metriä, mutta enää siinä ei ole sellaista nuoruuden uhoa. Se on edelleen mahdollista, mutta realistisempaa on päästä 85 metrin tasolle ja säilyttää se, Etelätalo sanoi.

Anderson Peters voitto ei Etelätalolle ollut yllätys.

– Hän oli minun laskuissa mitalisuosikki jo ennen kisa, tietysti Vetterin ja Kirtin ohella, Etelätalo sanoi.Anderson

Yhdysvalloissa opiskelevalle Petersille, 21, mestaruus oli kauden toinen. Hän voitti aiemmin Pan Amerikan kisat ja on kesän mittaan heittänyt ennätyksekseen 87,31.

Suomen joukkueen tulokset Dohan MM-kisoissa:

Miehet:

Topi Raitanen, 3000 m ej 29:s, alkuerässä 8.32,44

Elmo Lakka 110 m aj 28:s, alkuerissä 13,73

Simo Lipsanen, kolmiloikka 23:s, karsinnassa 16,47

Lassi Etelätalo, keihäs, karsinnassa 12:s 82,26, finaalissa 4:s 82,49

Oliver Helander, keihäs 19:s karsinnassa 80,36

Antti Ruuskanen, keihäs 28:s karsinnassa 75,05

Jarkko Kinnunen, 50 km:n kävely 20:s 4.25.36

Aku Partanen, 50 km:n kävely keskeytti

Naiset:

Sara Koivisto, 800 m 20:s alkuerissä 2.03,15, 1500 m 25:s 4.08,85 (oe)

Camilla Richardsson, 3000 m ej 38:s 9.53,06

Anne-Mari Hyryläinen, maraton 19:s 2.51.26

Alisa Vainio, maraton 26:s, 2.56.30 (kauden paras)

Annimari Korte, alkuerissä 12,97, välierissä 14:s 12,89

Reetta Hurske, alkuerissä 12,96, välierissä 17:s 12,97

Nooralotta Neziri, alkuerissä 12,92, välierissä 21. 13,24

Ella Junnila, korkeushyppy 28:s karsinnassa 180

Wilma Murto, seiväshyppy 22. karsinnassa 435

Taika Koilahti, pituushyppy 27:s, karsinnassa 635

Kristiina Mäkelä, kolmiloikka, karsinnassa 14,26, finaalissa 12:s 13,99

Krista Tervo, moukari, karsinassa 21. 68,25

Tiia Kuikka, 50 km kävely, ei kilpaillut (flunssa)

Maria Huntington, seitsenottelu, keskeytti 1. päivän jälkeen (vatsatauti)

The post Etelätalo heitti neljänneksi ja huipensi paluukesän MM-kisoissa, ”En ole luopunut ajatuksesta heittää 90 metriä” appeared first on Yleisurheilu.fi.