Eskelinen työnsi EM-finaaliin: ”Sieltä haetaan kesän parasta tulosta”

Kuulantyöntäjille arvokisojen aamukarsinta on tuttua. Kaisu Eskelisellä on sunnuntaina 19-vuotiaiden EM-kisoissa edessä varhainen finaali. Eskelinen työnsi uransa ensimmäisessä arvokisakarsinnassa 14,89, eli aivan ennätyksensä tuntumaan ja eteni finaaliin, joka alkaa Ruotsin aikaa kello 10.30. Karsinnassa Eskelinen oli yhdestoista.

– Finaali oli pienenä tavoitteena kisoihin lähtiessä. Ajattelin, että omalla ennätyksellä sinne voisi päästä, Eskelinen sanoo.

Eskelinen opiskelee Kuopiossa ja harjoittelee Eveliina Rouvalin kanssa Juhani Nykäsen valmennuksessa. Eskelinen, 19, työnsi talven hallikaudella ennätyksensä 14,91 ja sivusi sitä kesäkuun alussa Keiteleellä. Boråsissa hän työnsi karsinnassa 14,39, 14,89 ja 14,25.

– Kun ensimmäisellä tuli hyvä tulos, pistin toiseen työntöön vähän paukkua lisää. Kolmanteen yritin panna vielä lisää paukkua, mutta siinä tuli vähän hätäilyä yläkropalla, Eskelinen kertaili.

– Finaalissa haetaan kesän parasta tulosta ja teknisesti hyvää työntöä.

Karsinnan voitti Hollannin Jorinde van Klinken, joka työnsi 16,90. Hän on edellisten junioreiden EM-kisojen mitalisti ja Boråsin kisan tilastosuosikki. Hän on tällä kaudella työntänyt 17,76.

Karsintarajan 15,40 ylitti neljä työntäjää. Finaaliin vaadittiin 14,83

Hirvinen: Nyt keskitytään viestiin

Eero Hirvinen pinkoi 19-vuotiaiden EM-kisojen 200 metrin välierissä napakkaan, kaksi metriä sekunnissa puhkuneeseen vastatuuleen ajan 21,47. Se toi erässä neljännen sijan ja välierien 13. sijan.

– Tuntui, että koko ajan oli vastatuuli, Hirvinen kertail juoksua.

Hirvinen juoksi alkuerissä ennätyksekseen 21,39, nyt finaalipaikkaan tarvittiin aikavertailusta 21,36.

– Sellainen aika olisi ollut mahdollinen myötätuulessa. Juoksun ensimmäinen 100 metriä meni hyvin kuten alkuerässä, mutta lopussa jalat tuntuivat väsyneiltä, Hirvinen sanoi.

– Nyt aletaan sitten valmistautua 4 x 100 metrin viestiin.

Välierien nopein oli Hirvisen erän voittanut Irlannin Aaron Sexton ajalla 21,13.

tuloksia

The post Eskelinen työnsi EM-finaaliin: ”Sieltä haetaan kesän parasta tulosta” appeared first on Yleisurheilu.fi.