Bogdanoff aitoi ennätyksensä, Vanninen 17-vuotiaissa 13,54, Kalliokulju vei miesten kisan

HIFK:n Matilda Bogdanoff siirsi viisi vuotta vanhan 100 metrin aitajuoksun ennätyksensä historiaan Jämsänkoskella, kun hän pinkoi aitakarnevaaleilla ylivoimaiseen voittoon ajalla 13,11. Sadasosalla ennätystään parantaneen Bogdanoffin aika vie hänet jaetulle viidennelle sijalle kotimaan kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. Ennätysjuoksussa tuulta oli takana 1,6 metriä sekunnissa, alkuerissä 2,2 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötäisessä Bogdanoff juoksi 13,18.

– Pikkaisen oli jähmeä juoksu ja kylmä tuuli. En ole oikeastaan yllättynyt, tiedän, että se on mahdollinen. Aikataulussa olla. Tällä hetkellä on aika paljon päivästä kiinni, kun saa vaan kaikki palaset kohdalleen. Alkuerässä oli vaikea alku ja lähtö, ihan hyvä. Olen tyytyväinen, Bogdanoff sanoi hymyillen.

Toiseksi juoksi JKU:n Julia Enarvi (13,54) ja kolmanneksi TuUL:n Emma Hyvärinen (13,83).

Miesten 110 metrin aidoissa Liedon Parman Valtteri Kalliokulju ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ilari Manninen olivat finaalissa odotettu kärkikaksikko 3,1 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötäisessä ajoin 13,97 ja 14,57.

–  Eka juoksu oli tahmea, Viktorin (Kantele) kanssa hakattiin varmaan joka aidalla kädet yhteen. Tokassa olin paremmin startissa mukana, ja loppu on ollut hyvä koko ajan. Starttiin lisää vauhtia, niin tulee hyvä aika, Kalliokulju uskoi.

Kalliokuljun tavoin 22-vuotiaiden EM-rajan alittanut Manninen on pudottanut ennätyksensä tällä kaudella jo 14,02:een. Hän jatkoi hyvää kauttaan myös Jämsänkoskella.

– Tokassa juoksussa oli parempi vire ennen juoksua, mutta tuli vaan niin pahasti polveen ja kantapäähän monta aitaa, että vauhdit menivät siihen. Kaipaan aidanylitykseen varmuutta ja juoksua myös korkeammaksi, Manninen listasi.

Vanninen 16-vuotiaissa kotimaan kaikkien aikojen tilastokakkoseksi

Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen juoksi 100 metrin aidoissa alkuerässä ennätyksensä 13,54, joka vie hänet 16-vuotiaissa kotimaan kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Finaalissa Vanninen pinkoi 13,36, mutta tuulta oli takana tilastoja ajatellen hitusen liikaa (+2,1m/s).

– Ihan ok. En osaa oikein muuta sanoa. Aika oli ihan ok. Toka juoksu oli ihan ok ajallisesti, myös ottelijana ikäisissään vakuuttavaa jälkeä tehnyt Vanninen tuumi.

Toiseksi juoksi Tanja Kokkonen ajalla 13,46. Hän oli sairastellut hieman, mutta oli toipunut kisakuntoon ja oli tyytyväinen juoksuihinsa.

Echadid: ”Tiedän, että pystyn parempaan”

Miehissä 19-vuotiaissa voiton vei molemmissa juoksuissa Lahden Ahkeran Karim Echadid, joka aitoi kummassakin 14,38.

–  Ensimmäinen oli parempi, jaksoin painaa loppuun asti. Tokassa alku oli hiukan huonompi kuin ekassa, keskivaihe tokassa oli parempi. Aika samanlaisia. Tiedän, että pystyn parempaan, vielä ensi viikolla Tampereella EM-rajaa tavoitteleva Echadid sanoi.

17-vuotiaissa pojissa Alexander Björkgren vei voiton ajalla 14,28 ennen ennätyksensä lukemiin 14,47 juossutta Arttu Peltolaa.

– Oli vähän huonompi tunne kuin edellisessä kisassa erityisesti alkuerässä. Aivan ok. Tuulilukemia ajatellen aika olisi voinut olla parempikin, mutta ihan ok, Björkgren tuumi.

Peltolalla oli päivässä enemmän haastetta.

– Finaalijuoksussa toimi paremmin, maaliin tullessa jaksoin työntää loppusuoran. Juoksu tuntui huonommalle mitä aika oli. Yllätyin siinä mielessä. Positiivinen juttu, että tuossa on aika paljon vielä parannettavaa.

Miesten 400 metrin aidat voitti Joni Vaino-Kaila ajalla 52,68 ja naisten vastaavan matkan Viola Westling 60,74.

 

The post Bogdanoff aitoi ennätyksensä, Vanninen 17-vuotiaissa 13,54, Kalliokulju vei miesten kisan appeared first on Yleisurheilu.fi.