Yleisurheilun tulevaisuus esittäytyi viikonloppuna 27.-28.7.

Kalevan kisoja edeltävä viikonloppu on perinteisesti rauhoitettu yleisen sarjan kilpailuilta ja silloin kilpakentät valtaavat 15-vuotiaat ja sitä nuoremmat tulevaisuuden urheilijat. Katsaus junnu-urheilijoiden piirinmestaruuskilpailuihin tällä sivulla.

Keuruun Kisailijoiden 14-vuotias Tuuli Järvinen hyppäsi Jyväskylässä korkeutta 172 senttiä ja seivästä 340 senttiä. Molemmat tulokset ylittävät Kalevan kisojenkin tulosrajan, mutta nuoren ikänsä vuoksi ei Järvinen vielä voi niihin osallistua.

Lukuisia muita erinomaisia tuloksia saavutettiin useilla paikkakunnilla ja erityisesti 13-vuotiaiden heittolajeissa on nousemassa runsaasti uusia lahjakkuuksia.

Joitakin harvoja yleisen sarjan kilpailuitakin järjestettiin. Jyväskylän kenttäurheilijoiden Jesse Väyrynen paransi 100 metrin ennätyksensä kotikentällään 10,72:een ja Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali työnsi Iisalmessa naisten kuulaa 15,90.

Kouvolassa 17-vuotias Lappeenrannan Urheilu-Miehien Essi Vehmaa aitoi 100 metriä myötätuuleen ensi kerran alle 14 sekunnin ajassa 13,89 eikä kauas jäänyt samanikäinen Joensuun Katajan Emilia Kiiskikään ajalla 14,01.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

YLEISURHEILUKATSAUS 27.-28.7.

IISALMI 27.7.2019 Juhan kisat

Miehet,

Kuula: 1) Panu Tirkkonen KeitKu 17,42, 2) Juha Kumpulainen 42 IisVi 15,40 … Lauri Lindqvist SiilinjPo ilman tulosta.

Kiekko: 1) Teemu Poikolainen JoKa 49,63 … Juuso Sillanpää JKU ilman tulosta.

Moukari: 1) Arttu Väänänen VarpaisjVi 57,84.

Naiset,

Kuula: 1) Eveliina RouvalI KuopRe 15,90, Tiia Tirkkonen KeitKu ilman tulosta.

Kuula (3 kg): 1) Vilma Räsänen 16 ViitasVi 14,17.

Kiekko: 1) Räsänen 42,62, 2) Taija Tirkkonen KeitKu 42,11, 3) Tiia Tirkkonen 41,55.

Moukari: 1) Kiira Väänänen VarpaisjVi 59,93, 2) Kaisa Eskelinen MaaningMa 54,06.

Moukari (3 kg): 1) Tia-Maria Paldanius 17 IisVi 57,71.

ROVANIEMI 27.7.2019 Saarenkylän urheilukentän 30-vuotiskilpailut

Naiset,

100 m (-0,2 m/s): 1) Jandeh Jallow OP 12,06 (ae. 12,09/-0,9).

200 m (0,5): 1) Emma Mäkikallio 17 PohjanKo 25,73.

3000 m: 1) Enni Petrelius 15 PohjanKo 10.45,80.

Korkeus: 1) Maria Peura TervolTe 165.

Pituus: 1) Olivia Bojang 17 VeitsilKV 597.

Kiekko: 1) Enni Aula 16 PohjanKo 44,94.

ALAVUS 27.-28.7.2019 Etelä-Pohjanmaan junnumestaruuskilpailut, 1. päivä

Tytöt,

100 m (1,9 m/s): 1) Inka-Maria Ylitalo 15 LapuanVi 12,50.

2. päivä 28.7.

300 m: 1) Eerika Koivuniemi 15 KauhWi 41,52.

Kuula (3 kg): 1) Ella Mäntylä 13 VähänkVi 15,90 (13-v. 2. paras tulos).

JOENSUU 27.-28.7.2019 Pohjois-Karjalan junnumestaruuskilpailut, 1. päivä

Pojat,

Keihäs (400 g): 1) Topi Parviainen 13 TuupovU 66,73.

JYVÄSKYLÄ 27.-28.7.2019 Keski-Suomen junnumestaruuskilpailut, 1. päivä

Miehet, oheislaji:

100 m (1,1 m/s): 1) Jesse Väyrynen JKU 10,72, 2) Juuso Peltola JKU 10,98, 3) Arttu Peltola 17 JKU 11,08.

Tytöt,

1500 m ej: 1) Helmi Karkiainen 14 KeurKi 5.26,97.

300 m aj: 1) Alisa Seilonen 15 JKU 46,46.

Seiväs: 1) Tuuli Järvinen 14 KeurKi 340.

2. päivä 28.7.

Miehet, oheislaji:

300 m: 1) Pietari Valoranta JKU 35,52.

Tytöt:

300 m: 1) (mest.kilp. ulkop.) Heidi Salminen 16 JKU 40,88.

80 m aj (76,2 cm): 1) Hilma Kinnunen 14 JKU 11,77.

Korkeus: 1) Järvinen 172.

3-loikka: 1) (mest.kilp. ulkop.) Laura Koivisto 18 JKU 11,81.

Keihäs (400 g): 1) Helmiina Kynnäs 14 SaarijPu 46,67.

KALAJOKI 27.-28.7.2019 Keski-Pohjanmaan junnumestaruuskilpailut, 1. päivä

Pojat,

300 m aj (76,2 cm): 1) Samuli Takkunen 15 AlavVi 39,38.

Tytöt,

300 m aj: 1) Laura Loponen 15 OP 44,83.

KOUVOLA 27.-28.7.2019 Kouvola Junior Games, 2. päivä

Tytöt,

100 m aj (76,2 cm, 4,0 m/s): 1) Essi Vehmaa 17 LUM 13,89, 2) Emilia Kiiski 17 JoKa 14,01, 3) Sani Rantalainen 17 LUM 14,42.

LAPINLAHTI 27.-28.7.2019 Pohjois-Savon junnumestaruuskilpailut, 2. päivä

Tytöt,

Keihäs (400 g): 1) Minttu Turunen 15 KuopRe 47,19, 2) Tiisa Paukku 15 PihtipTu 46,49.

LOHJA 26.-28.7.2019 Lohja Junior Games, 2. päivä

Pojat,

Kuula (3 kg): 1) Aatu Kangasniemi 13 NurmijYU 18,87.

Tytöt,

Moukari (3 kg): 1) Emmi Malo 15 LopU 55,00.

3. päivä 28.7.

Pojat,

100 m aj (83,8 cm, 0,0 m/s): 1) Konsta Rutonen 15 LUM 13,32.

Kiekko (750 g): 1) Kangasniemi 58,99 (13-v. 3. paras tulos).

Moukari (3 kg): 1) Kangasniemi 72,29 (13-v. 2. paras tulos).

Tytöt,

Korkeus: 1) Polina Magnitskaja 13 Venäjä 163.

TAMPERE 27.-28.7.2019 Hämeen junnumestaruuskilpailut, 1. päivä

Pojat,

300 m aj (76,2 cm): 1) Antti Sainio 14 TP 41,60.

Tytöt,

Moukari (3 kg): 1) Ilona Verho 14 KangKi 53,40.

TURKU 27.-28.7.2019 Varsinais-Suomen junnumestaruuskilpailut, 1. päivä

Pojat,

Kiekko (1 kg): 1) Max Lampinen 15 SomEsa 59,30.

Kiekko (750 g): 1) Mico Lampinen 13 SomEsa 57,86.

Tytöt,

300 m aj: 1) Viveka Loukola 15 RaisKu 46,11.

Keihäs (400 g): 1) Mea Toivonen 14 UKK 44,80.

2. päivä 28.7.

Pojat,

Moukari (4 kg): 1) Max Lampinen 74,62 (15-v. 2. paras tulos).

Tytöt,

80 m aj (76,2 cm, 1,0 m/s): 1) Loukola 11,62.

OULU 28.7.2019 Heinäpään heittokisat

Miehet,

Kiekko (750 g): 1) Onni Kukkonen 12 OP 46,38.

Moukari: 1) Petri Rautio OP 62,21.

Moukari (3 kg): 1) Kukkonen 52,74.

TÄYDENNYKSIÄ:

PYHÄJOKI, Yppäri 26.7.2019 Merimajan kiekkokilpailut

Miehet,

Kiekko: 1) Mikko Martinmäki RaahVe 47,80. – Ylim. kilpailu 49,75.

RAAHE 26.7.2019 Vesan seiväskilpailut

Naiset,

Seiväs: 1) Henriikka Könönen KuivasjAu 380, 2) Enna Hassinen OP 360, 3) Friida Kivistö 16 KalajJu 330.

The post Yleisurheilun tulevaisuus esittäytyi viikonloppuna 27.-28.7. appeared first on Yleisurheilu.fi.