(Video) Harala haki tuntumaa kilpailuun Tampereella: ”Tähtään kuntoani Kalevan kisoihin”

Lotta Harala juoksi ensimmäiset kilpailustarttinsa talven selkäoperaation jälkeen Tampereella tiistaina. Harala pinkaisi 100 metrin aidat Tampereella kahdesti, ensin 1,2 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuleen 13,80 ja sitten 13,78 (+0,3). Oheisella videolla Haralan ajatuksia selän kuntoutuksesta ja kesästä kevään harjoitusleiriltä.

– Nämä juoksut olivat vielä enemmän harjoituksia, joissa oli ajanotto. Varsinaisesti kauden ensimmäisen kilpailuni juoksen Jyväskylässä ensi viikolla, Harala sanoi Tampereen juoksuista.

– Nyt toiveissa oli saada pari hyvää juoksua myötätuuleen, mutta oli aika kova sivuvastainen tuuli ja tässä kunnossa se tuntui. Ensimmäiset kuusi aitaa meni hyvin, loppu ei vielä tule.

Kilpailukuntoaan Harala aikoo rakentaa maltilla.

– Kesän ensimmäiset kisat menevät vielä testinä, missä mennään. Tähtään kuntoani Kalevan kisoihin, Harala sanoo.

Aggressiivinen kuntoutus onnistui

Harala kävi helmikuussa selkäleikkauksessa, jossa operoitiin hermoa selkäydinkanavassa painanut arpimassamöhkäle.

– Se vaikutti tosi huomattavasti vasemman jalan toimintaan, voimantuottoon, hermotukseen ja kaikkeen muuhunkin, ja tuotti myös tosi paljon kipua alaselkään ja vähän säteili tuonne vasempaan jalkaankin, Harala sanoo.

Aiturin mukaan vaiva paheni pikkuhiljaa vuosi vuodelta.

– Leikkaus onnistui tosi hyvin ja kuntoutuksen osalta otettiin päämäärätietoinen ote fysioterapeutin, valmentajan ja lääkärin kanssa. Haluttiin tehdä suhteellisen rohkea ja aggressiivinen kuntoutus. Kesä oli edessäpäin ja kun leikkaus tehtiin helmikuun 11. päivä, ei ollut aikaa odotella, että aika tekee tehtävänsä.

”Henkisesti aikamoista vuoristorataa”

Vaikka kuntoutus sujui hyvin, se oli urheilijalle haastavaa aikaa.

– Kuntoutus on mennyt suunnitelman mukaan, mutta takapakkeja on tullut ja se on ollut henkisesti aikamoista vuoristorataa. On ollut vaikeampiakin aikoja, mutta se kuuluu asiaan. Minulla on ollut hyvä tiimi kuntoutusta tekemässä.

Harala pääsi aitomaan kunnolla harjoitusleirillä Teneriffalla aiemmin keväällä ja kilpailuvalmiutta on rakennettu maltilla.

– En osannut odottaa mitään, kun ei ole aiemmin ollut kuntoutusta, eli tämä on ollut tilanteeseen mukautumista. Etelän leirillä ei ollut kipua, mutta suorituskyvyn esiinkaivaminen ei ole ollut mutkatonta. Väliin tulee parempia ja väliin huonompia päiviä.

Kotimaan pika-aitureiden Nooralotta Nezirin, Annimari Kortteen, Reetta Hurskeen ja muiden juoksuja Harala on seurannut mielenkiinnolla.

– Taso on aivan huikea. Kova into on päästä kilpailemaan, Harala tuumii.

 

Kotimaan tuloksia/

Tampere: 

Tampereen mestaruuskilpailut:

Miehet 400 m aj: 1) Vesa Kittilä PyhäjWi 53,51, 2) Jaakko Linnus TampPy 58,91.

Korkeus: 1) Arttu Mattila ÄänekU 204.

Pituus: 1) Iikka Alingué JanJa 697

Naiset, 3000 m: 1) Karoliina Ukskoski PerhKi 10.32,54.

100 m aidat, 1. erä (-1,2): 1) Lotta Harala TampPy 13,80, 2) Olivia Ben Khalifa TampPy 14,45, 3) Janette Rinne HKV 14,50, 4) Noora Kauranen HämeenlTa 14,59 

2. erä (+0,3): 1) Harala 13,78, 2) Rinne 14,40, 3) Ben Khalifa 14,46, 4)Kauranen 14,87.

Pituus 1) Tilda Lipasti HIFK 573.

Keihäs 1) Siiri Elomaa TampPy 44,05.

Kirkkonummi:

Pk. kilpailut:

Miehet, kiekko 1) Oskari Perälampi EspTa 53,72, 2) Antti Pränni TFEspoo 45,56 kk19.

Seinäjoki: 

Teron kiskaasut ja tonnikisa:

Miehet, 19-v. keihäs:1) Aleksi Yli-Mannila AlajA 69,01.

Naiset,keihäs: 1) Janette Lepistö LehtimJy 52,44, 2) Rebecca Ljung LarsmoIF 48,80.

19-v. keihäs: 1) Minna Hollanti GamlakIF 47,32, 2) Sofia Pölkky SeinäjsU 46,26.

Maalahti: 

Pk. kilpailut:

Miehet, 100 m (-1,5) 1) Aleksi Ala-Prinkkilä IFKraft 10,96.

Naiset, kiekko 1) Sanna Kämäräinen LapinlVe 51,50, 2) Hanna Rintamäki IFFemman 45,27.

Helsinki: 

Painon ja moukarin heittokilpailut:

Miehet, moukari 1) Fredrik Fröberg SjundeåIF 61,53.

Naiset, moukari 1) Johanna Salmela JyväskKU 61,76, 2) Hannamari Kinnunen JyväskKU 50,48.

Vantaa:

58-Cup 2:

Naiset, 150 m (-0,3) 1) Anne-Mari Lehtiö KU-58 18,90.

300 m 2. erä 1) Hilla Uusimäki KU-58 40,92.

Ilmajoki:

NYQS-kilpailut:

Naiset, 19-v. kiekko: 1) Silja Ahonen ParkU 45,74.

Turku: 

Paavo Nurmi Junior/Master Games:

Naiset, 17-v. korkeus: 1) Lotta Putkiranta EspTa 170.

Kiekko: 1) Patricia Kellgren HIFK 46,94, 2) Venla Väliharju TampPy 40,97.

15-v. korkeus: 1) Aino Aalto HämeenlTa 170.

The post (Video) Harala haki tuntumaa kilpailuun Tampereella: ”Tähtään kuntoani Kalevan kisoihin” appeared first on Yleisurheilu.fi.