Tuomas Kaukolahti sivusi ennätystään yliopistomestaruuskisoissa (video)

Kolmiloikkaaja Tuomas Kaukolahti sivusi ennätystään 16,50 Austinissa Texasissa Yhdysvaltain yliopistomestaruuskilpailuissa. Kaukolahti sijoittui kilpailussa kahdeksanneksi. Hän ponnisti pisimmän hyppynsä toisella kierroksella. Myötätuulta hypyssä oli 0,9 metriä sekunnissa.

Kaukolahden tulos on ulkoratojen kotimainen kärkitulos tältä kesältä. Hän ponnisti saman tuloksen aiemmin huhtikuussa Standfordissa. Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä opiskelevan Kaukolahden sarjan toiseksi pisin hyppy kantoi Austinissa 16,26.

Kilpailun voitti Zimbabwen Chengetayi David Mapaya ennätyksellään 17,13. Toiseksi kilpailussa ponnisti talvella yliopistojen hallimestaruuden voittanut Jamaikan Jordan Scott, joka loikki 17,01. Tasaisessa kärkitaistossa kolmanneksi sijoittui Yhdysvaltain Armani Wallace ennätyksellään 16,99.

Kotimaassa Kenttäurheilijat 58 -seuraa edustava Kaukolahti oli talvella yliopistojen hallimestaruuskisoissa seitsemäs. Kaukolahden valmentaja on Pekka Kelonurmi ja Berkeleyn yliopistolla Nick Newman.

kaikki tulokset

Austin, Texas, USA:
Yhdysvaltain yliopistomestaruuskilpailut:
Miehet, kolmiloikka: 1) Chengetayi David Mapaya Zimbabwe 17,13,… 8) Tuomas Kaukolahti Suomi 16,50 (sivuaa kkk).

 

The post Tuomas Kaukolahti sivusi ennätystään yliopistomestaruuskisoissa (video) appeared first on Yleisurheilu.fi.