Suomi voitti Bakusta kuusi mitalia!

Suomen joukkue voitti Euroopan nuoriso-olympiafestivaalissa kuusi mitalia. Kuvassa seiväshypyssä hopeamitalilla palkittu Laihian Lujan Juho Alasaari. Raportti viimeisen kilpailupäivän suomalaisurheilijoista tällä sivulla.

 

Estejuoksija Santtu Heikkinen oli Bakussa ennätyksellään neljäs

Lempäälän Kisan Santtu Heikkinen venyi Bakussa Euroopan nuoriso-olympiafestivaalin 2000 metrin estejuoksussa neljänneksi alitettuaan ensi kerran urallaan kuuden minuutin rajan ajalla 5.59,56.

Espanjan Pol Oriach karkasi muilta jo ensimmäisellä kierroksella ja voitti ylivoimaisesti. Neljän kilpailijan joukko kamppaili kirikierroksella muista mitaleista. Heikkinen hävisi pronssimitalin lopulta yhden sekunnin erolla.

Isänsä Markun valmentama Heikkinen paransi ennätystään yli neljä sekuntia, vaikka kilpailu juostiin helteisessä 29 asteen lämpötilassa. Viime vuodesta Heikkinen on parantanut ennätystään jo yli 14 sekuntia.

 

Tanja Kokkonen aitoi kuudenneksi

Erittäin tasaisen tyttöjen 100 metrin aitajuoksun voitti Ranskan Lea Vendome 0,6 sekuntimetrin vastatuuleen ja yhden sadasosasekunnin turvin ajalla 13,52. Lappeenrannan Urheilu-Miehien Tanja Kokkonen heittäytyi maaliin tasaisen rintaman kuudentena ajalla 13,74.

Kokkonen on tänä kesänä parhaimmillaan juossut 2,1 sekuntimetrin myötätuuleen 13,44. Häntä valmentaa oma äiti Natalia Kokkonen, joka on itse entinen kansainvälisen tason seitsenottelija.

Tyttöjen korkeushypyssä Espoon Tapioiden Lotta Putkiranta ylitti karsinnassa ennätyksensä 175 ja finaalissa uransa toiseksi parhaan tuloksen 174 sijoittuen 11:nneksi.

Poikien kolmiloikassa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jonatan Kinnunen oli 12:s tuloksella 13,82.

 

Yleisurheilussa kuusi mitalia

Yleisurheilun viimeinen kilpailupäivä suoritettiin poikkeuksellisesti aamukilpailuina. Suomen yleisurheilijat voittivat Bakussa kuusi mitalia, joista moukarinheittäjä Silja Kosonen ja seitsenottelija Saga Vanninen kultaiset. Muissa urheilumuodoissa Suomen joukkue ei mitaleihin yltänyt.

Euroopan nuoriso-olympiafestivaali järjestettiin tänä vuonna 15. kerran. Suomi on voittanut näissä kilpailuissa yhteensä 17 kultamitalia, joista yleisurheilussa yhteensä 14, uinnissa kaksi ja judossa yhden.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

BAKU (AZE) 27.7.2019 XV Euroopan nuoriso-olympiafestivaali, 6. päivä

(29˚C.)

Finaalit:

M17,

2000 m ej: 1) Pol Oriach Espanja 5.49,56, 2) Dzmitri Savin Valko-Venäjä 5.57,05, 3) Giovanni Silli Italia 5.58,06, 4) Santtu Heikkinen Suomi (LempKi) 5.59,56.

3-loikka: 1) Grigóris Nikolaou Kypros 15,45, 2) Vladislav Aleksandrin Venäjä 15,38, 3) Simon Gore Ranska 15,33, 4) Per Bucher Johannessen Norja 15,15 … 12) Jonatan Kinnunen Suomi (JKU) 13,82.

1000 m viesti: 1) Puola 1.53,39, 2) Ruotsi 1.54,03.

N17,

100 m aj (-0,6 m/s): 1) Lea Vendome Ranska 13,52, 2) Franziska Schuster Saksa 13,53, 3) Ditaji Kambundji Sveitsi 13,63 … 6) Tanja Kokkonen Suomi (LUM) 13,74.

Korkeus: 1) Adelina Halikova Venäjä 186, 2) Marithe Engondo Sveitsi 182, 3) Styliana Ioannidou Kypros 180 … 11) Lotta Putkiranta Suomi (EspTa) 174 (kars. 175).

1000 m viesti: 1) Espanja 2.08,53.

The post Suomi voitti Bakusta kuusi mitalia! appeared first on Yleisurheilu.fi.