Poikien aitajuoksussa ikäkausiennätys Lahdessa

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Konsta Rutonen hurjasteli 15-vuotiaiden poikien 100 metrin aitajuoksun ikäkausiennätyksen 12,86 Lahdessa 14-15-vuotiaiden SM-kilpailuiden toisena päivänä lauantaina.

Jo alkuerissä Rutonen sivusi ajalla 12,97 aikaisempaa ikäkausiennätystä. Sen ajan olivat juosseet Markus Vilén vuonna 1998 ja Joel Turkka vuonna 2017.

Rutonen oli loppukilpailussa ylivoimainen, sillä toiseksi tullut Lapuan Virkiän Juho Kallio hävisi hänelle 0,59 sekuntia. Kolmanneksi aitoi Helsingin Kisa-Veikkojen Lassi Pihlavisto.

Rutonen tuuletti railakkaasti ikäkausiennätystä.

-En odottanut näin kovia aikoja. Varsinkin alkuerän aika oli yllätys. Finaalissa lähtö oli räväkkä. En kolhinut yhteenkään aitaan, mutta kädet osuivat kerran yhteen viereisen juoksijan kanssa. Oli mahtavaa juosta, kun isä kannusti katsomossa, Rutonen hehkutti.

Rutonen voitti eilen 300 metrin aidat kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla ajalla 38,80. Hän jäi ikäkausiennätyksestä vain neljä kymmenystä, vaikka juoksu ei ollutkaan lähellekään nappisuoritus.

-Kolhin kahteen aitaan ja lisäksi sipsuttelin kahdella muulla aidalla. Askelpituutta pitää saada lisää.

Kati Minkkisen valmentaman Rutosen tavoitteena on juosta kuukauden päästä SM-viesteissä 15-vuotiaiden ikäkausiennätys 4 x 80 metrin aidoissa.

Tampereen Pyrinnön Vilma Väliharju voitti 15-vuotisten tyttöjen 80 metrin aitajuoksun ajalla 11,28. Sillä sijoittuisi kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi, mutta myötätuulta oli 2,4 metriä sekunnissa. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hilma Kinnunen ja HKV:n Siiri Siirtola aitoivat 14-vuotiaissa 2,1 sekuntimetrin myötätuulessa loistoajan 11,58

 

Kuuluisan urheilusuvun Verho voitti tyttöjen moukarinheiton

Kangasalan Kisan Ilona Verho voitti 14-vuotiaiden tyttöjen moukarinheiton tuloksella 54,72. Toiseksi sijoittui Nurmijärven Yleisurheilun Oona Ketomäki tuloksella 51,73.

-Voitto ei ollut yllätys. En kauheasti jännitä ja pystyn keskittymään vain omaan tekemiseen. Heitän aina kilpailuissa pidemmälle kuin harjoituksissa, Verho kertoi.

Ilona Verhoa valmentaa oma isä Ilmari Verho, jonka moukariennätys on 70,98. Ilonan äiti on Satu Verho, omaa sukua Järvenpää, saavutti kiekonheitossa 19-vuotiaiden EM-hopean ja eno Tero Järvenpää sijoittui olympiakisojen keihäänheitossa neljänneksi.

 

Saalismaa syttyi kuulassa viimeisellä kierroksella

Pudasjärven Urheilijoiden Anette Saalismaan paras tulos 15-vuotiaiden tyttöjen kuulakilpailussa ennen viimeistä kierrosta oli 13,49. Kuudennella kierroksella Saalismaa jysäytti voittotulokseksi peräti 15,08. Tulos 13,49 olisi riittänyt vain hopeaan, sillä Turun Urheiluliiton Pinja Naula työnsi viimeisellä kierroksella 13,68.

Pyörähtämällä työntävä Saalismaa kohensi ennätystään 54 sentillä ja kauden parastaan 78 sentillä. Sarjassa työnnetään kolmen kilon kuulaa.

-Olen vasta vähän aikaa sitten siirtynyt työnnön loppuvaiheessa jalanvaihtoon. Uuden tekniikan oppiminen vie aikansa, mutta tiesin, että pitkä työntö on tulossa. Vahvuuteni on räjähtävä työnnön loppu, kertoi Oulussa ja Turussa harjoitteleva Hannu Heikkilän valmentama Saalismaa.

 

Honka tempaisi yllätyksen poikien keihäässä

Poikien 15-vuotiaiden keihäskilpailu roihahti liekkeihin viidennellä kierroksella. Kannuksen Uran Lenni Yli-Kotila johti sitä ennen tuloksella 59,75 ja Limingan Niittomiesten Jaakko Honka oli toisena tuloksella 56,33.

Viidennellä kierroksella Honka tempaisi kultatuloksen 61,75 ja Yli-Kotila hopeatuloksen 61,56. Kumpikin teki ennätyksensä, ja muut hävisivät kärkikaksikolle vähintään kuusi metriä. Sarjassa heitetään 600-grammaista naisten keihästä.

Toni Keräsen seurakaveri Honka voitti ensimmäisen SM-kultansa. Ennen tätä hänen paras sijoituksensa oli viides.

-Voitto oli yllätys, koska minulla on ollut viime aikoina selkävaivoja. Ennätys ja kultaheitto syntyi, kun lisäsin vauhtia ristiaskeleisiin, kertoi Patrik Mattssonin valmentama Honka.

 

Pöyry ja Jäppinen pinkoivat pikamatkojen mestareiksi

Helsingin IFK:n Inka Pöyry paransi 100 metrin ennätystään päivän aikana kolmesti. Hän pyyhälsi alkuerässä 12,43, välierässä 12,40 ja finaalissa mestariksi ajalla 12,19. Hänen aikaisempi ennätyksensä oli 12,55.

-Kulta tuli yllätyksenä. Juoksu kulki rennosti. Huomasin 60-70 metrin kohdalla, että minulla on saumat voittoon, kertoi Jaakko Äikään valmentama Pöyry.

Poikien 15-vuotiaiden 100 metrin mestariksi tykitti 2,4 sekuntimetrin myötätuulessa Espoon Tapioiden Joonas Jäppinen ajalla 11,28. Hopeaa juoksi Viipurin Urheilijoiden Henri Korhonen ajalla 11,38. Jäppinen juoksi alkuerässä ennätyksensä 11,35.

-Alkuerän perusteella osasin odottaa kovaa aikaa finaalista. Lähtö oli yllättävän hyvä ja 10-20 metriä ennen maalia olin melkein varma voitostani, kertoi Anne Suorannan valmentama Jäppinen.

14-vuotiaiden satasen voitti ylivoimaisesti IF Raseborgin Oliver Öhman ajalla 11,61. Muut hävisivät yli kaksi kymmenystä.

 

Ahokas kehittynyt huimasti pituushypyssä

15-vuotisten satasella toiseksi ajalla 12,31 pinkonut Porin Yleisurheilun Inkeri Ahokas voitti heti perään pituushypyn tuloksella 553. Pituushyppyyn osallistui peräti 32 tyttöä.  Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Ida Cardona nappasi hopean tuloksella 542 ja Iisalmen Visan Minttu Eskelinen sai pronssin tuloksella 541. Tänä kesänä ennätyksekseen 574 hypännyt Ahokas oli tyytyväinen.

-Kolme satasen juoksua väsyttivät jalkoja, mutta pituuskisa oli hyvä ja tiukka. Tänä kesänä pituushyppy on alkanut sujua toden teolla, iloitsi Esa Rouvalin valmentama Ahokas.

Ahokas on parantanut pituushypyn ennätystään viime vuodesta peräti 80 senttiä.

 

Hannikainen ja Haapalainen kirivät 800 metrin ykkösiksi

Helsingin Kisa-Veikkojen Elma Hannikainen ja Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Saana Lappalainen kamppailivat tiukasti 14-vuotiaiden tyttöjen 800 metrin voitosta. Hannikainen veti pidemmän korren ennätyksellään 2.15,28. Lappalainen tuli hyväksi kakkoseksi ajalla 2.15,65. Hänen ennätyksensä on 2.12,57.

-Ensimmäinen kierros oli hitaampi kuin odotin. Toisen kierroksen juoksimme tosi lujaa. Pidin Lappalaista ennakkosuosikkina ja ajattelin, että voisin saada hopeaa, Hannikainen kertoi.

Mestaria valmentaa Matti Hannikainen.

Tampereen Pyrinnön Jere Haapalainen karkasi muilta 300 metrin kohdalla 15-vuotiaiden poikien 800 metrillä. Haapalaisen voittoaika oli 2.05,39. Toiseksi tuli Lappeenrannan Urheilu-Miesten Martti Majuri ajalla 2.06,77.

-Menin 300 metrin kohdalla kärkeen, kun vauhti oli hiljainen. Sain lisää boostia, kun muut jäivät. Loppusuoralla maitohapot iskivät, mutta etumatka oli riittävän pitkä, Haapalainen iloitsi.

Juha Lehdon valmentaman Haapalaisen ennätys on 2.01,94.

-Tänään oli sen verran tukkoinen olo, että en olisi pystynyt juoksemaan ennätystäni.

Alavieskan Virin Kristian Hautakoski juoksi 14-vuotiaiden 800 metrin ykköseksi 15-vuotiaita nopeammalla ajalla 2.05,00.

(Jyrki Repola.)

The post Poikien aitajuoksussa ikäkausiennätys Lahdessa appeared first on Yleisurheilu.fi.