PNG avaa Mäkelän MM-kesän: ”Siellä voi odottaa jo hyviä hyppyjä”, Lipsanen ja Mäkelä huippuseurassa Turussa

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä varmisti paikan Dohan MM-joukkueessa jo talvella. Kevään harjoittelun hienosäädössä hän on huomioinut MM-kisojen syksyisen ajankohdan, mutta kauden avauksessaan Turun Paavo Nurmen kisoissa kesäkuun 11. päivä hän haluaa onnistua.

– Yleisfiilis on hyvä. Ominaisuuksissa on tapahtunut kehitystä, eikä suurempia takapakkeja ole tullut. Turussa hypätään niin pitkälle kuin ikinä lähtee, Mäkelä sanoo.

Mäkelä loikki talvella sisäratojen SE:n 14,38, sijoittui maaliskuisissa Glasgow´n EM-halleissa kuudenneksi ja nousi Dohan MM-joukkueeseen heti ensimmäisessä valinnassa.

Ulkoratojen MM-kisoihin Mäkelä, 26, on lähdössä jo kolmatta kertaa urallaan. Nyt haasteena ei ole Qatarin hellekeli vaan Dohan kisojen ajankohta. Kun MM-kisoissa kilpaillaan syys-lokakuun taitteessa, Mäkelä on valmentajansa Tuomas Sallisen kanssa linjannut kevään harjoittelua hieman eri tapaan kuin normaalisti.

– Kevään leirillä treenattiin pidempään kovaa kuin tavallisesti. Vasta nyt Suomeen tultua on aloitettu varsinainen kilpailuun valmistava harjoittelu, Mäkelä sanoo.

Mäkelä tarkoittaa, että Turkin Belekissä  kovatehoinen perusharjoittelu jatkui pidempään ja kilpailuvireen hiominen alkoi normaalia myöhemmin.

– Tässä vaiheessa ollaan normaalisti jo aika tikissä kisoja ajatellen, mutta nyt on takana vasta ensimmäiset tekniikkatreenit ja vielä yksi sellainen on edessä ennen kauden avausta.

– Leiri meni tosi hyvin. Keskityin siellä myös pikkaisen enemmän juoksemiseen kuin aiemmin.

Berliinin ja Glasgow´n EM-kisoista tuttuja vastuksia

Mäkelä uskoo, että Turun Paavo Nurmen kisoissa on luvassa hyvä kilpailu vaikka kilpailukunnon nostatusta on tarkoituksella myöhästytetty.

– Turussa voi odottaa jo hyviä hyppyjä, vaikka siellä mennään  ensi kertaa täydellä vauhdilla. Tykkään hypätä siellä. Kisat on järjestetty paremmin kuin monet arvokisat, Mäkelä hehkuttaa

Vastusta Mäkelältä ei Turussa puutu. Berliinin EM-kisojen kahdeksan parhaan joukosta mukana ovat ainakin Bulgarian Gabriela Petrova ja Ranskan Jeanne Assani Issouf.

Petrova ponnisti viime kesänä kahdesti 14,40 ja oli Berliinin EM-kisoissa kuudes. Issouf loikki viime kesänä Ranskan mestariksi ennätyksellään 14,43 ja oli Berliinin EM-kisoissa seitsemäs.

Mielenkiintoinen hyppääjä on myös Dominikaanisen tasavallan Thea Lafond, joka loikki maaliskuussa 14,38.

– Kiva kun on tuollainen kovatasoinen kisa, jossa ei ole selkeää suosikkia, eli yhtä varmaa yli 14 ja puolen metrin hyppääjää, ja tuossa vaiheessa kautta tulokset saattavat vaihdella vielä paljon, Mäkelä sanoo.

Myös Simo Lipsasella kovat haastajat

Tasokkaat vastustajat Paavo Nurmi Gamesissa on myös Simo Lipsasella miesten kolmiloikassa.

Listoilla ovat muiden muassa alle 17-vuotiaiden ME-lukemat 17,41 loikkinut junioreiden maailmanmestari, Kuuban Jordan A. Díaz, vuoden 2016 Euroopan mestari, Saksan Max Hess, maaliskuisten EM-hallien mestari Azerbaidzhanin Nazim Babayev, Kuuban Cristian Atanay Nápoles, joka loikki hiljan myötätuulessa 17,43 ja Azerbaidzhanin kuubalaistaustainen MM-nelonen Alexis Copello.

Yhdysvalloista kisaan ovat tulossa Chris Benard ja Donald Scott. Heistä Bernarrd oli toissa vuoden MM-kisoissa kuudes. Hän on parhaimmillaan loikkinut 17,48. Scott voitti talvella Yhdysvaltain hallimestaruuden ja avasi ulkoratakauden tuloksella 17,11 Kaliforniassa,

– Mahtavaa, että Suomeen saadaan tuon tasoiset loikkakisat. Kavereilla on kovat ennätykset, mutta kiva on lähteä kisailemaan. Katsotaan, miten pystyy laittamaan muille kapuloita rattaisiin,  Lipsanen sanoo.

The post PNG avaa Mäkelän MM-kesän: ”Siellä voi odottaa jo hyviä hyppyjä”, Lipsanen ja Mäkelä huippuseurassa Turussa appeared first on Yleisurheilu.fi.