Pitkämäki ei tavoittele Dohan MM-kisapaikkaa, päätös uran jatkosta syksyllä

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki teki tänään perjantaina päätöksen, että hän ei tavoittele kisapaikkaa Suomen joukkueessa yleisurheilun MM-kisoissa Dohassa.

Vuosi sitten operoitu tukijalan polven katkennut eturistiside on kuntoutunut hyvin ja Pitkämäki pystyy harjoittelemaan kivuitta, mutta jalan ominaisuudet  eivät ehtineet palautua täysin sille tasolle, mitä heittäminen maailman  huipulla vaatii.

– Hän tuskin kilpailee lainkaan tällä kaudella, viestii manageri Tero Heiska.

Päätöksen  mahdollisesta uran jatkosta kohti ensi vuoden Tokion olympialaisia Pitkämäki tekee myöhemmin syksyllä. Pitkämäki on voittanut urallaan seitsemän arvokisamitalia.

The post Pitkämäki ei tavoittele Dohan MM-kisapaikkaa, päätös uran jatkosta syksyllä appeared first on Yleisurheilu.fi.