Nilkkavaivasta toipunut Junnila haki mestaruuden ja hyppytuntumaa, Huntington heitti ennätyksensä

Ella Junnila ponnisti ensimmäiset korkeushyppysuorituksensa liki kolmeen viikkoon yleisurheilun nuorten SM-kisoissa Porvossa. Hän varmisti 22-vuotiaiden mestaruuden 165:n ylityksellä ja sai samalla varmuuden siitä, että Puolan Bydgoszczissa EM-joukkuekilpailussa nyrjähtänyt nilkka kestää hyvin hyppäämistä.

Junnila päätti kilpailun heti voiton varmistuttua.

– Valmentajan kanssa sovittiin, että hypätään täysillä ja haetaan voittoa. Kun se on varmistunut lopetetaan, eikä aleta rykimään liikaa vielä tässä vaiheessa, Junnila sanoi.

Junnila on kauden mittaan ylittänyt SE:n 195, voittanut 22-vuotiaiden EM-pronssin ja yleisen sarjan Suomen mestaruuden. Nyt kuntoa viritellään syyskuun lopulla alkaviin Dohan MM-kisoihin.

– Haverista on nyt kaksi-kolme viikkoa. Olen päässyt ihan normaaliin harjoitteluun, eli olen esimerkiksi tehnyt täysvauhtisia juoksuja, mutta vasta nyt hyppäsin ensi kertaa sitten EM-joukkuekilpailun, Junnila sanoo.

– Treeni on ollut sellaista peruskuntomaista ja jalat olivat vielä treenijumissa.

MM-kisoja Junnila odottelee luottavaisena.

– Meillä on selkeä suunnitelma kuinka sinne edetään ja luotan siihen.

Huntington ennätysvireessä keihäässä

Uudenkaupungin kenttäkarhujen Elina Kinnunen voitti 22-vuotiaiden keihäänheiton 49 metriä kantaneella heitolla. Karkkilan Poikien Emmi Heino oli toinen tuloksella 46,01 ja ennätyksensä 44,68 tehnyt Tampereen Pyrinnön seitsenottelija Maria Huntington kolmas.

Huntington ylitti kilpailussa aiemman ennätyksensä 44,20 myös toiseksi parhaalla heitolla, joka kantoi 44,48.

– Kaikki heitot menivät yli 40 metrin, joten ihan tasainen sarjan, mutta sellainen piikkiheitto sieltä jäi puuttumaan. Tein tässä Kalevan kisojen jälkeen pari heittotreeniä, joissa heitto parani, mutta pitäisi vielä malttaa tuossa heittovaiheessa, Huntington analysoi.

MM-kisoihin valmistautuvan Huntingtonin ohjelmassa on Porvoossa perjantaina myös 100 metrin aidat. Hän juoksi alkuerävoiton ajalla 13,36. Finaali illalla.

Johansson, Halonen, Mäkinen ja Baas mestareiksi

Miesten 22-vuotiaiden 400 metrin mestaruuden vei Gamlakarleby IF:n Filiph Johansson ajalla 48,52. Tampereen Urheilijoiden Ilari Ryyppö oli toinen juostuaan 48,64.

– Lähdin juoksemaan voitosta, en ajasta. Ei ollut ihan paras juoksu. Keskiviikon valmistava treeni meni hyvin, mutta nyt ei ollut ihan niin hyvä tunne, Johansson sanoi.

HKV:n Tommi Mäkinen kiiti 19-vuotiaiden mestariksi ajalla 48,61. Noormarkun Nopsan Asseri Välimäki oli toinen ja Nousiaisten Suden Heikki Äijälä toinen. Kaksikko juoksi ennätyksensä 48,73 ja 49,14.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halonen voitti 22-vuotiaiden 400 metriä ajalla 55,65. Turun Urheiluliiton Viola Westling juoksi toiseksi ajalla 55,96.

– Oli vähän flunssainen olo. Piti vain saa juostua kisa maaliin, Halonen sanoi.

Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Mette Baas voitti 19-vuotiaiden 400 metriä ajalla 56,08. IF Sibbo-Vargarnan Elin Mickos oli toinen ennätyksellään 56,89. Aiempi oli 57,25.

Miesten 19-vuotiaiden korkeushypyn vei Tampereen Pyrinnön Daniel Kosonen ylitettyään 206. 19-vuotiaiden EM-mitalisti, Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila oli toinen samalla tuloksella.

tuloksia

The post Nilkkavaivasta toipunut Junnila haki mestaruuden ja hyppytuntumaa, Huntington heitti ennätyksensä appeared first on Yleisurheilu.fi.