Lakka kuudes Bellinzonassa, ”Treenaan sillä ajatuksella, että menen MM-kisoihin”

Elmo Lakka pinkoi kuudenneksi ajalla 13,67 Sveitsin Bellinzonan kansainvälisen kilpailun erittäin tasaisessa 110 metrin aitajuoksussa. Tuulettomassa säässä käydyn juoksun voitti Jamaika Andrew Riley ajalla 13,60.

– Se oli tasainen nippu. Kisa olisi voinut kääntyä miten vaan. Nyt se oli minulta tuollainen perushomma, ei huono, eikä loistelias. Ennätystä hain ja parempia asemia MM-kisojen rankingissa, mutta se ei nyt onnistunut, Lakka sanoi.

Lakka ei ole rikkonut kuluvan kuun lopussa Dohassa alkavien MM-kisojen tulosrajaa 13,46. Kesäkuun lopussa Sveitsin La Chaux-de-Fondsissa juostu oma ennätys 13,49 pitää hänet kuitenkin täpärästi niiden urheilijoiden, joukossa jotka ovat MM-kisoihin pääsemässä. Rajatulos on tällä hetkellä 13,50 ja aikaa tuloksen tekoon on perjantaihin.

– Aitastartit ovat minun osalta nyt tässä. Kisoja ei varmaan enää löydy. Nyt jännitetään miten muut juoksevat. Siellä ovat lähinnä Zagrebin kilpailu ja Brysselin Timanttiliiga sellaisia kisoja, joissa voisi olla juoksijoita, jotka eivät vielä ole rankingin tai tulosrajan kautta tulossa MM-kisoihin, Lakka sanoi.

– Minun on turha märehtiä, pääsenkö MM-kisoihin vai en. Treenaan sillä ajatuksella, että menen MM-kisoihin. Ei se treeni hukkaan mene, vaikka en sinne pääsisikään.

Yleisurheilutuloksia/kv.

Bellinzona, Sveitsi:

Miehet, 110 m aj (-0,2): 1) Andrew Riley Jamaika 13,60,…6) Elmo Lakka Suomi 13,67.

Kaikki tulokset

 

The post Lakka kuudes Bellinzonassa, ”Treenaan sillä ajatuksella, että menen MM-kisoihin” appeared first on Yleisurheilu.fi.