Korte hätyytteli Nezirin SE:tä, Hurske alitti MM-rajan: ”Tosi hyvä fiilis”

Annimari Korte ja Reetta Hurske kiitivät Lapinlahden urheilukentän sateen kastelemalla takasuoralla 100 metrin aidat 12,86 ja 12,97. Kumpikin teki ennätyksensä ja toiseksi sijoittunut Hurske rikkoi bonuksena MM-rajan, jota hän metsästänyt läpi kauden. Korte on rikkonut sen jo aiemmin.
– Tosi hyvä fiilis, vaikka aika tuli nyt huonolla juoksulla. Olen kuitenkin metsästänyt sitä pitkään, Hurske sanoi.
Hurske on juossut 100 metrin aidat kolmesti alle MM-rajan 12,98, mutta joka kerran myötätuulta on ollut yli kaksi metriä sekunnissa. Nyt sitä oli tasan kaksi metriä sekunnissa.
– En ollut huolissani. Olen hyvässä kunnossa, tiesin, että raja sieltä tulee, Hurske sanoi.
Pika-aidat juostiin Lapinlahdella kahdesti. Ensimmäisen juoksun pılasi sadekuuro, joka alkoi hieman ennen lähtöä. Hurske voitti sen ajalla 13,17 ja Korte juoksi startista sisätiloihin jouduttuaan sivuun vilppilähdön takia.
Toisessa juoksussa Korte tuli 30 metrin jälkeen Hurskeen ohi.
–  Ei siitä apua ollut. Parempi olisi ollut jos Annimari olisi ollut siinä rinnalla, Hurske totesi Kortteen huippujuoksusta.

Korte: Olympiaraja seuraava tavoite

Kortteella on takana reilun parin viikon harjoitusjakso Valenciassa. Hän totesi ennen Lapinlahden kilpailuja, että ensi kerran tällä kaudella hän odottaa itseltään hyvää aikaa. Sellainen tuli, mutta Kortteen mukaan huonolla juoksulla.
– Odotin itseltäni ennätystä, mutta tuosta juoksusta en löytänyt mitään hyvää. Alku oli pielessä ja matkalla keskityin Reettaan enkä juoksuun ja suurin piirtein pysähdyin yhdeksännellä aidalla, Korte sanoi.
Ennätyksellään Korte on Suomen ennätyksen 12,81 juosseen Nooralotta Nezirin takana toisena kotimaan kaikkien aikojen tilastossa. Oma ennätys koheni nyt 0,07 sekuntia. Hurske on kaikkien aikojen kolmas parannettuaan ennätystään 0,02 sekuntia.
Korte jäi voittoajallaan kaksi sadasosaa Tokion olympiakisojen tulosrajasta. Dohan MM-rajan hän rikkoi jo kesäkuun alussa Lahdessa.
–  Olympiaraja on seuraava tavoite. Tuo treenijakso meni paremmin kuin uskalsin odottaa. Tiedän nyt, että olen hyvässä kunnossa, Korte hehkutti.
Matilda Bogdanoff oli Lapinlahdella kolmas ajalla 13,18. Korte ja Hurske kohtaavat seuraavat kerran Joensuun GP-kisoissa ensi viikon keskiviikkona.

 

The post Korte hätyytteli Nezirin SE:tä, Hurske alitti MM-rajan: ”Tosi hyvä fiilis” appeared first on Yleisurheilu.fi.