Junnila loistohypyillä EM-pronssille: ”Mahtavaa, tätä varten minä tätä teen”

Ella Junnilan oli vaikea löytää sopivia sanoja korkeushypyn 22-vuotiaiden EM-pronssin varmistuttua Gävlen stadionilla.

– Tätä varten minä tätä teen. Aivan mahtavaa, Junnila hehkutti kierrettyään muiden mitalistien kera tovin Gävlen stadionilla Suomen lipun kanssa.

Euroopan mestaruuden voitti Ukrainan Julia Levtshenko, joka ylitti 197. Saksan Christina Honsle oli toinen 195:n ylityksellä

Junnila ylitti hiljattain Tampereella lyhyellä vauhdilla Suomen ennätyksen 195. Hän käytti sitä myös karsinnassa, mutta finaalissa käytössä oli täydet kahdeksan askelta.

– Tein valmentajan kanssa siitä päätöksen juuri ennen kilpailua. Sovittiin, että menen fiiliksen mukaan. En ole kolmeen viikkoon tehnyt harjoituksia pitkällä vauhdilla, mutta olen toki tehnyt juoksuja, Junnila sanoi.

Gävlen finaalissa Junnila ylitti 180 vasta kolmannella, 185 ensimmäisellä, 189 komealla hypyllä toisellaan ja 192 ensimmäisellään. 195 oli tällä kertaa liikaa.

– Kokeilin siinä 180:n kahdessa ensimmäisessä hypyssä, millä tavalla mennään ja kolmannella päätin, että nyt mennään yli, Junnila totesi.

Tavoite oli päästä finaaliin

Junnila on tällä kaudella rikkonut jo Dohan MM-kilpailujen tulosrajan, joten tänä kesänä on vielä toinen arvokilpailu. Gävle oli Junnilalle kuitenkin päätavoite.

– Tämä oli minulle viimeinen kerta nuorten EM-kilpailuissa joten se oli tärkeä. Arvokisamitalit ylipäätään ovat yleisurheilijoilla arvostuksessa korkeimmalla, Junnila sanoi.

Junnila avasi Gävlessä Suomen mitalitilin. Hän oli etukäteen yksi vahvimmista mitaliehdokkaista, mutta ei antanut sen häiritä.

– Minun tavoitteenani näissä kisoissa oli päästä finaaliin. Mitään paineita en tuntenut.

Suomalainen korkeushyppääjä on viimeksi saavuttanut mitalin arvokilpailuissa 24 vuotta sitten, jolloin Oskari Frösén voitti 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Viimeisin mitali aikuisten sarjassa on Reijo Vähälän hopeamitali 50 vuoden takaisista EM-kilpailuista.

The post Junnila loistohypyillä EM-pronssille: ”Mahtavaa, tätä varten minä tätä teen” appeared first on Yleisurheilu.fi.