Jalkavamma pitää Pulkkisen sivussa radalta ainakin osan kesästä

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden pikajuoksija Aino Pulkkinen on sivussa ainakin osan kuluvaa kilpailukautta. Hallitsevan 400 metrin Suomen mestarin nilkassa ja jalkapöydän alueella on rasitusmurtuma.

– Jalka tutkitaan vielä tarkemmin ensi viikolla. Pyritään löytämään syy, miksi näin kävi. Johtuuko se esimerkiksi nilkan virheasennosta. Minulla oli pienempi murtuma oikeassa jalassa viime vuonna, Pulkkinen sanoo.

Pulkkisella, 21, on takanaan vahva harjoituskausi ja hyvin mennyt hallikausi, joka toi Kuopion SM-halleissa 200 metrin mestaruuden ja 60 metriltä hopean. Ulkoratakauden hän avasi juoksemalla JKU:n 4 x 100 ja 4 x 400 metrin viestijoukkueissa ja henkilökohtaisella 400 metrillä seurajoukkueiden eurocupissa Castellonissa.

– Jalassa alkoi tuntua kipua keväällä, mutta se ei haitannut harjoittelua. Kun kipu ei poistunut, menin tutkimuksiin ja sieltä löytyi kaksi murtumaa, Pulkkinen sanoi.

– Nyt jalkaa ei saa varata kahteen viikkoon. Sen jälkeen toiveissa on aloittaa kuntoutus ja korvaava harjoittelu. Toivon mukaan pystyisin vielä loppukesästä juoksemaan jonkin kilpailu. Sikäli harmittaa, että olen hyvässä kunnossa. Kevään harjoittelu meni hyvin.

 

 

The post Jalkavamma pitää Pulkkisen sivussa radalta ainakin osan kesästä appeared first on Yleisurheilu.fi.