Finaali-ilo huipentaa Seuracup-kesän: ”Valmentajillakin pitää olla kasvomaalit, koska ollaan Seuracupissa”

Monessa seurassa parhaillaan eletään innostuneita ja odottavia päiviä, sillä Seuracupin finaalitapahtumat kilpaillaan lauantaina Seinäjoella, Imatralla, Tuusulassa ja Alavetelissä. Finaalipäivää odottavat innolla myös järjestäjät.
Imatralla nuoret pääsevät kilpailemaan uusitulla Karhumäen urheilukentällä. Jo tapahtuman avaus on normaalia juhlavampi, sillä samalla kenttä vihitään käyttöön. Sen tekevät imatralaista urheiluseuraa edustaneet arvokisaurheilijat ja maajoukkue-edustajat Ossi Karttusen, Anssi Loikkasen, Jorma Härkösen, Marjo Venäläisen, Matti Monosen ja Senni Salmisen johdolla.
– Kenttäprojekti kesti kymmenen vuotta. Kun saimme Seuracupin tänne juhlavana avajaiskilpailuna, pystymme osoittamaan kaupungille, ettei satsaus kenttään ole mennyt hukkaan, Imatran Urheilijoiden Lauri Asikainen kuvaa finaalitapahtuman merkitystä.
Imatran Urheilijat pääsee jatkamaan finaaliperinnettään kotikentällä.
– Hanttiin pistämme muille niin kuin osataan! Junioripuoli on ollut tyytyväisiä, että pääsevät kotikentälle. Tietysti nuorimmat ovat sitä mieltä, että pitäisi matkustaa jonnekin, Asikainen sanoo hymyillen finaalitapahtumaan perinteisesti kuuluvasta yhteisestä bussimatkailusta.
Seinäjoen Seudun Urheilijat isännöi innolla Superfinaalia, joka on kokeneelle järjestäjäseurallekin uudenlainen kokemus.
– Yritetään tehdä mahdollisimman jouheva tapahtuma, että kaikki järjestelyt pelaisivat kentällä. Yritämme luoda mukavan tunnelman, toivottavasti onnistumme, Hannu Kangas sanoo SSU:n odotuksista tapahtumalle.
Kilpailuun järjestävällä seuralla on haasteita saada täysi joukkue, mutta se ei intoa laske.
– Kestävyysmatkoilla olemme varmasti ennakkoon ajatellen aika hyviä. Ehkä kenttälajit ja pitkät matkat ovat vahvuuksiamme. Vastustajat ovat kovia. Hyvä tavoite on, jos saisimme yhden päänahan ja olisimme kahdeksan joukossa seitsemäntenä, Kangas miettii SSU:n tavoitteita Superfinaaliin.

Seuracup on lisännyt yhteistä tekemistä

Nurmijärven Yleisurheilulle finaaliin pääsy oli tavoitteena jo viime vuonna, mutta se jäi niukasti toteutumatta. Tänä vuonna seura nähdään C-sarjan finaalissa joukkueella, jota on yhdessä mietitty ja kasattu. Seuracupiin panostaminen on kasvanut.
– Siitä on tullut kiva juttu seurassamme, sellaista yhteistä tekemistä. Se on ollut tavoitekin. Viime ja tänä vuonna yhdessä tekeminen on seurassamme näkynyt. Kun menemme bussilla, lapsilla on omia juttuja, mitä siellä tehdään. Esimerkiksi se, että valmentajillakin pitää olla kasvomaalit, koska ollaan Seuracupissa. He ovat myös keksineet kannustushuutoja, Elina Paananen sanoo iloisena.
Vastaavaa on ollut merkitys ja yhdessä tekeminen Laitilan Jyskeen porukassa, joka lähtee A-sarjan finaaliin piikkipaikalta.
– Jyskeellä on ollut tosi hyvä draivi Seuracupissa päällä: täysiä joukkueita ja hyviä suorituksia. Seuran aktiivit nuorisopuolella ovat tehneet hyvää työtä, myös nuoret ovat innolla lähteneet mukaan kilpailuihin. Monta vuotta Seuracup on ollut yksi selkeä painopisteemme. Nyt ylimääräisen buustin toi, kun kuntajako uudistettiin, se antoi parempia mahdollisuuksia tavoitella seuracupin voittoa, Pekka Kuusisto sanoo.
Suunnitelma finaaliviikonloppuun on selvä:
– Taas olemme keränneet iskukykyistä joukkuetta, tärkeintä on, että jokaiseen lajiin löytyy urheilija. Lähdetään huippusuoritusta tekemään. Piikkipaikalta lähdemme ja toivottavasti tulemme piikkipaikalta maaliin, Seuracupia yleisestikin kehuva Kuusisto sanoo.

Huntington: ”Kannustus antaa hirveästi voimaa ja tsemppiä”

Seuracupin kummiurheilija Maria Huntington on sekä seurassaan Tampereen Pyrinnössä että kilpakumppaneiden kesken myös päälajissaan seitsenottelussa saanut kokea kannustamisen merkityksen ja voiman.
– Kannustus antaa hirveästi voimaa ja tsemppiä. Kun olet lähtemässä suoritukseen, ei ole mitään sen siistimpää kuin kaikki kannustaa ja toivoo, että onnistut parhaalla mahdollisella tavalla, Huntington sanoi.
Hän kannustaa kaikkia finalisteja ennen kaikkea nauttimaan ainutlaatuisesta kokemuksesta:
– Pitäkää hauskaa, ilon kautta! Nyt on se kauden päätapahtuma. Nauttikaa siitä ja tehkää paras mahdollinen suoritus, Huntington kannustaa.

The post Finaali-ilo huipentaa Seuracup-kesän: ”Valmentajillakin pitää olla kasvomaalit, koska ollaan Seuracupissa” appeared first on Yleisurheilu.fi.