Elovena Voimapäivässä olisi liikuttu pidempäänkin – ”Intoa olisi ollut enemmänkin”

Kennoilla oli urakkaa, pallokeihäät lensivät pitkälle, aidat ylittyivät vauhdilla ja Elovena-välipalakeksit maistuivat, kun vantaalaisen Jokivarren koulun oppilaat viettivät Elovena Voimapäivää.
Koulun 137 oppilasta kirmasivat kennojen välistä 10 metrin nopeustestisuorituksen yhteensä 570 kertaa. Oppilasvirralle aikoja huuteli ja kolmea tehtäväpistettä pyöritti Kenttäurheilijat -58:n Eemeli Kaartinen. Liikettä riitti koko oppitunniksi, sillä juoksukierrosten jälkeen pallokeihään heitossa oppilaat saivat itse kirmata hakemaan keihäänsä. Aitajuoksussa saatiin leikkimielistä kisailuakin aikaan, sillä miniaitojen radalle lähti neljä kerrallaan. Sen jälkeen olikin hyvä kokoontua keksinsyönnin aikana pohtimaan aamupalan ja koululounaan merkitystä jaksamiseen. Kovin monta kättä ei onneksi noussut, kun Kaartinen kysyi, kuka ei ollut aamiaista syönyt.

Jokivarren koulun Nikinmäen opetuspisteessä Elovena Voimapäivää koordinoinut luokanopettaja Jenni Holm sanoi päivän sopineen kouluvuoden loppupuolelle kevääseen hyvin. Heidän koulunsa on aktiivinen ja innokas tekemään yhteistyötä urheiluseurojen kanssa, joten myös Elovena Voimapäivä otettiin ilolla vastaan.
– Monet sanoivat, että oli kivaa ja sujui hyvin. Kiva, että pääsi koittamaan vähän erilaista. Oppilaat tykkäsivät kovasti erityisesti ajanottojuoksusta. Intoa olisi ollut enemmänkin, Holm sanoi luokkien kokemuksista ja viittasi lopulta per luokka melko lyhyeksi käyneeseen aikaan.
Hän mietti myös, että voisiko toimintapisteitä olla useampi ja useampi ohjaaja tai ehkä myös opettajat mahdollisesti osittain apuna pistettä pitämässä.

Kaartinen liikutti rennolla otteella ja vahvalla rutiinilla

Jos oli päivä mukava oppilaille ja antoisa opettajienkin näkökulmasta, oli se sitä myös Kaartiselle:
– Kiva ja kiireinen päivä. On tarkkaan konseptoitu tapa, jolla kouluja kierrän. Siihen on jo rutiini, miten isojakin ryhmiä liikutetaan, Kaartinen sanoi.
Päivä oli pitkä myös Kaartiselle, kun yhden luokan poistuttua kentältä, toinen oli jo tulossa.
– Täytyy kehua tuota uutta keksinmakua, tämä appelsiininmaku on selvästi paras mitä on ollut, itsekin välipalakeksistä päivään puhtia saanut Kaartinen sanoi hymyillen.

The post Elovena Voimapäivässä olisi liikuttu pidempäänkin – ”Intoa olisi ollut enemmänkin” appeared first on Yleisurheilu.fi.